• 9.4.2015

    Uusiutuva energia hyvässä kasvussa

    Investoinnit uusiutuvaan energiaan kasvoivat viime vuonna 17 prosenttia.

  • 9.4.2015

    Suomi kasvatti kehitysapupottia viime vuonna

    Suomen maksatukset kasvoivat enemmän kuin missään muussa OECD:n kehitysapukomitean jäsenmaassa. Kasvu selittyy suurimmaksi osaksi edellisvuosilta jääneillä siirtomäärärahoilla, ulkoministeriöstä kerrotaan.

  • 8.4.2015

    Serbian romanit kurjissa oloissa EU-tuesta huolimatta

    EU myönsi Belgradille rahaa häädettyjen romanien asuttamiseen, mutta kolme vuotta myöhemmin moni elää yhä metallikonteissa, moittii Amnesty International.

  • 8.4.2015

    Laittomasti raivatut metsät ruokkivat EU:ta

    EU:hun tuotiin vuonna 2012 noin kuuden miljardin euron arvosta maataloustuotteita, jotka oli tuotettu laittomasti raivatulla maalla, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

  • 8.4.2015

    YK:n pääsihteerispekulaatiot käynnissä

    Naisehdokkaalle on tilausta, sillä YK:ta on johtanut mies koko sen 70-vuotisen olemassaolon ajan.

  • 7.4.2015

    Malta poisti sterilisaatiovaatimuksen translaistaan

    Ihmisoikeusjärjestöt iloitsevat uudesta laista, joka niiden mukaan näyttää esimerkkiä muillekin Euroopan maille.

  • 7.4.2015

    Satoja kuollut Jemenin väkivaltaisuuksissa

    Jo ennestään romahduksen partaalla ollut maa on nyt vielä huonommassa tilanteessa väkivallan kiihtymisen vuoksi.

  • 7.4.2015

    Konfliktitimantteja virtaa yhä Keski-Afrikasta

    Timanttien virta Keski-Afrikan tasavallasta maailmanmarkkinoille ei ehtynyt, vaikka kauppa on kielletty kansainvälisellä sopimuksella.

  • 2.4.2015

    Portugalin toivo

    Mosambik on muodissa, sanoo Maputossa markkinoinnin parissa työskentelevä portugalilainen Andreia Geraldes.

  • 2.4.2015

    Sohvaperunoiden aika on ohi

    Nuoret miehet osallistuvat jo kotitöihin, mutta jotkut heistä eivät edelleenkään ymmärrä mitä tasa-arvo tarkoittaa, Reeta Paakkinen sanoo.