• 30.10.2024

    Eric Mukoyan järjestö vahvistaa ja tukee Kenian kadulla eläviä nuoria: ”Tarvitaan kysyntään vastaavaa koulutusta ja nuorille lisää päätösvaltaa”

    Keniassa on valtava nuorisoväestö, mutta moni ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Eric Mukoyan johtama Undugu auttaa kaduilla eläviä lapsia ja nuoria saamaan otteen elämästään. Hänen mukaansa nuoret tarvitsevat etenkin uskoa siihen, että heillä on valtaa muuttaa asioita.

  • 29.10.2024

    Israelin päätös kieltää UNRWA voi romahduttaa humanitaarisen avun – Lakimuutokset tuomittu laajasti

    Israel kieltää palestiinalaispakolaisia auttavan UNRWA:n toiminnan ja määrittelee sen terroristijärjestöksi. EU:n ulkoasiainhallinto pitää päätöstä kansainvälisen oikeuden vastaisena.

  • 29.10.2024

    ”Anitan miehelleen syntymäpäivälahjaksi antamalla autolla saisi terveyssiteitä miljoonalle tytölle” – Nuoret naiset vastustavat poliitikkojen korruptiota Ugandassa

    Nuoret naiset ovat nousseet vastustamaan Ugandan laajalle levinnyttä korruptiota. Mielenosoitukset ovat saaneet huomiota ja herättäneet keskustelua Ugandan naisten yhteiskunnallisesta roolista.

  • 28.10.2024

    Poikkeuksellisen rauhalliset vaalit – Latinalaisen Amerikan ainoaksi hyvinvointivaltioksi kutsutussa Uruguayssa ihmisiä kiinnosti vaaliuurnilla etenkin eläkkeet

    Kulunut vuosi on supervaalivuosi, kun vaalit järjestetään 60 maassa. Uruguayn vaalit ovat vastakohta monille niistä.

  • 28.10.2024

    Ilmastokokouksen tämänvuotinen isäntämaa Azerbaidžan haluaa vaientaa median – ”Yhdenkin valokuvan ottaminen kadulla voi johtaa vankilaan”

    Azerbaidžanin riippumattomat toimittajat ovat kotiarestissa, vankilassa ja maanpaossa. Yksi arkaluonteisista aiheista liittyi kiisteltyyn Vuoristo-Karabahin alueeseen, jonka Azerbaidžan liitti itseensä vuonna 2023.

  • 25.10.2024

    ”Ystäväni Palestiinassa eivät ole pelkkiä numeroita. He olivat eläviä yksilöitä, joiden tarinaa maailma ei suostu tunnistamaan”

    Miten minulla on lupa olla turvassa, kun perheeni ja ystäväni nukkuvat teltoissa ja elävät jatkuvassa pelossa, kysyy toimittaja Randa Al-Dawoudi.

  • 25.10.2024

    Raportti: Maailma matkalla kohti 3,1 asteen lämpenemistä – 1,5 asteen tavoite voidaan vielä pelastaa

    Tämänhetkiset päästövähennyslupaukset eivät riitä maapallon lämpenemisen pitämiseen alle 1,5 asteessa, sanoo YK:n ympäristöohjelma. Teknisesti ottaen se olisi kuitenkin yhä mahdollista, jos G20-maat ryhtyvät ”ennennäkemättömiin toimiin”.

  • 24.10.2024

    Afrikassa uraa tehnyt lastenlääkäri Per Ashorn: ”Valtiot ovat lähes poikkeuksetta huolissaan alhaisesta syntyvyydestä omassa maassaan ja korkeasta syntyvyydestä muissa maissa”

    Maapallon väestönkasvu on pian kääntymässä laskuun ensimmäisen kerran sitten 1300-luvun mustan surman. Tähän vaikuttaa paljolti Afrikan lasten ja äitien parantunut terveystilanne. Ruandassa on osittain suomalaisin tutkijavoimin keskitytty ratkaisemaan lasten terveellisemmän kasvun esteitä.

  • 24.10.2024

    Kenia on kovien arvojen yhteiskunta, jossa nuoret jäävät usein heitteille – Eric Mukoyan järjestö vahvistaa katujen nuorten ääntä

    Keniassa on valtava nuorisoväestö, mutta moni ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa. Eric Mukoyan johtama Undugu auttaa kaduilla eläviä lapsia ja nuoria saamaan otteen elämästään. Hänen mukaansa nuoret tarvitsevat etenkin uskoa siihen, että heillä on valtaa muuttaa asioita.

  • 23.10.2024

    ”Kastijärjestelmä pysyy yllä, koska ylemmät kastit hyötyvät siitä” – Dalitien syrjintä jatkuu, mutta aktivismi voimistuu

    Daliteihin kohdistuu väkivaltaa ja syrjintää, mutta dalitaktivismi on entistä laajempaa kansainvälisen näkyvyyden myötä. Suomessa ryhmän asemasta tietoa jakaa Dalitien solidaarisuusverkosto.