• 14.6.2017

    Ydinasekieltoneuvottelut jatkuvat – Suomi poissa

    130 maata aloittaa tällä viikolla toisen kierroksen neuvotteluissa ydinaseet kieltävästä sopimuksesta. Rauhanjärjestöjen mukaan sopimus saatetaan saada aikaan jo tänä kesänä.

  • 14.6.2017

    Ekspattien palkkadilemma

    Ulkomaisten ja paikallisten avustustyöntekijöiden palkkaerot ovat kehitysmaailmassa ikuinen kiistanaihe.

  • 14.6.2017

    Lukukausimaksut vuohina

    Zimbabwen käteispula on johtanut luoviin maksuratkaisuihin.

  • 14.6.2017

    Perunaa, ei pilveä

    Vanuatun nuoriso on innostunut kannabiksen kasvatuksesta.

  • 14.6.2017

    21 miljoonaa ihmistä pelastettu

    Mitä YK:n kahdeksalla vuosituhattavoitteella saatiin aikaan?

  • 14.6.2017

    Naisten kunnianhimon puute myytti

    Reutersin tutkimuksen mukaan naisten kunnianhimon puute on harhaluulo.

  • 13.6.2017

    Lapsiavioliitot yllättävän yleisiä USA:ssa

    Arviolta 250 000 alaikäistä meni naimisin Yhdysvalloissa vuosina 2000–2010. Valtaosa avioon joutuneista on tyttöjä, ja useimmiten heidät naitetaan huomattavasti vanhemmalle miehelle.

  • 13.6.2017

    Egyptin presidentti hyväksyi kritisoidun järjestölain – ”katastrofaalinen isku”

    Egyptin uuden lain mukaan kansalaisjärjestöt eivät saa vaihtaa edes päämajaansa ilmoittamatta siitä viranomaisille. Käytännössä laki kontrolloi lähes kaikkea järjestöjen toimintaa.

  • 13.6.2017

    Zimbabwen naisviljelijät nousevat köyhyydestä

    Jos kehitysmaiden naisviljelijöillä olisi käytössään samat mahdollisuudet kuin miehillä, 100–150 miljoonaa ihmistä pääsisi köyhyydestä. Siksi Zimbabwessa tuetaan nyt erityisesti naisviljelijöitä.

  • 13.6.2017

    Avunantajat kitsastelevat koulutuksen tukemisessa

    Unescon mukaan koulutukseen suunnatun kehitysavun määrä on viime vuodet pääosin laskenut. Jos kaikki maailman lapset halutaan kouluun, summan pitää moninkertaistua, se sanoo.