Artikkelikuva

Perunaa, ei pilveä

Vanuatun nuoriso on innostunut kannabiksen kasvatuksesta.

Vanuatun poliisi on jakanut Tanna-­saarella paikallisille ilmaisia puutarhatyökaluja houkutellakseen heidät lopettamaan kannabiksen viljelyn ja kasvattamaan sen sijaan kasviksia, kertoo BBC.

Saaren maaperä on hyvin vulkaanista ja siksi myös erittäin hedelmällistä. Ongelma poliisin mukaan on, että trooppiset kasvit menestyvät saarella erittäin hyvin, ja siksi nuoret ovat innostuneet kannabiksen kasvatuksesta ja käytöstä. Perinteisempään viljelykseen siirtyminen on ollut poliisin mukaan haaste.

Poliisin kampanja aloitettiin samaan aikaan, kun Australian tukema perunoiden viljelysprojekti käynnistettiin, raportoi One Papua New Guinea. Oman tuotannon kasvattaminen vahvistaa Vanuatun ruokaturvaa, jotta maan ei tarvitse tukeutua yhtä vahvasti kalliiseen tuontitavaraan kuin tällä hetkellä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!