4.2.2020
Aktivismin kouluttaja
KSL-opintokeskus kouluttaa yhteisöjä vaikuttamaan ympäröivään maailmaan taiteen ja kulttuurin keinoin.
4.2.2020
KSL-opintokeskus kouluttaa yhteisöjä vaikuttamaan ympäröivään maailmaan taiteen ja kulttuurin keinoin.
4.2.2020
Eeva Liisa Hellstenille, 65, ilman palkkaa tehty työ on aina ollut luonnollista. Vapaaehtoistyö kannustaa esiin piiloon jääneitä taitoja ja saa näkemään itsensä uudessa valossa.
4.2.2020
Mikä on koulutuksen tärkein päämäärä, kun tulevaisuus on tuntematon? Hemmetin hyvä kysymys, sanovat tutkijat.
4.2.2020
Luz Rodríquez ja Luis Sánchez vievät viestiä oman kehon ja oman elämän arvostuksesta. Maassa on paitsi korkeat perheväkivaltatilastot, myös valtava määrä teiniäitejä.
4.2.2020
Tarina kehitysmaissa avustustyötä tekevästä valkoisesta pelastajasta on yhä suosittu aihe mediassa. Oikeasti vapaaehtoisturismi tukee harvoin kestävää kehitystä, kirjoittaa tohtorikoulutettava Martta Kaskinen AntroBlogin uutiskommentissa.
3.2.2020
Bangladesh on aiemmin kieltänyt maahan paenneilta rohingya-pakolaisilta koulutuksen, koska se on pelännyt näiden jäävän maahan. Uusi pilottihanke tavoittaa 10 000 koululaista.
3.2.2020
Osissa Nepalia eristetään naiset omaan majaansa kuukautisten ajaksi. Nyt perinnettä kitketään muun muassa yhteisöterveystyöläisten avulla, ja siinä on myös onnistuttu. ”Kuukautisten ymmärtäminen kaikille naisille yhteisenä biologisena ilmiönä antaa mahdollisuuden muutokseen”, sanoo Bayalpatan sairaalan kehitysjohtaja Aradhana Thapa.
3.2.2020
On vallankumouksellista, että jatkossa koululaiset oppivat mitä oikeuksia jokaisella on ja miten niitä voi puolustaa, Kaari Mattila kirjoittaa.
3.2.2020
3.2.2020
Ho Chi Minhiin perustettu suomalaisvietnamilainen koulu on osa keskiluokkaistuvan Aasian koulutusbuumia.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.