• 24.3.2020

    Kysely: Jemenin lapset kärsivät peloista ja masennuksesta – Koronavirus luo uusia uhkia

    Kolmessa maakunnassa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan yli puolet lapsista on masentuneita. Koronaviruksen leviäminen lisäisi merkittävästi avustustyön paineita, varoittaa Pelastakaa Lapset. Järjestön vaikuttamistyön asiantuntija Tapio Laakso kritisoi myös Suomen uutta asevientilupaa Arabiemiirikuntiin.

  • 23.3.2020

    Liialliset sateet uhkaavat Pakistanin viljasatoa – ”Koko vuoden kylvökiertomme on mennyt sekaisin”

    Monen pakistanilaisviljelijän elanto on uhattunua pitkittyneiden talvisateiden takia. ”Ne alkavat tammikuussa eivätkä lopu ennen kuin huhtikuussa. Niiden jälkeen tulevat monsuunisateet kesä-heinäkuussa, joten pitempää kuivaa kautta ei enää ole ”, kertoo viljelijä Aamir Hayat Bhandara.

  • 23.3.2020

    Komissaari Jutta Urpilainen: ”Suomen Afrikka-uutisointi sivuuttaa toivon ja taloudellisen potentiaalin”

    Suomen EU-komissaari Jutta Urpilaisen vasta julkaistu strategia korostaa EU:n ja Afrikan tasavertaista yhteistyötä. Ajatus Afrikasta avunsaajana halutaan purkaa.

  • 20.3.2020

    Nyt se on todistettu: Rikkaat kuluttavat enemmän energiaa

    Ilmastonmuutoksen torjunnassa käännetään katseet mielellään suuriin valtioihin, kuten Intiaan ja Kiinaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan eniten energiaa kuluttaa rikkain väestönosa – kaikkialla.

  • 20.3.2020

    Miehet unohdetaan Afrikan hiv-ohjelmista – Moni välttelee hoitoon menoa, koska parantumaton sairaus ei sovi miehen ihannekuvaan

    Alle puolet hiv-tartunnan saaneista afrikkalaismiehistä saa hoitoa. Miehet myös menevät testeihin paljon epätodennäköisemmin kuin naiset. Yksi ratkaisu ongelmaan voisi olla esimerkiksi hivin itsetestaus, kirjoittaa kansanterveyden asiantuntija Webster Mavhu.

  • 20.3.2020

    “Koko maailma on samassa veneessä” – Näin kehitysjärjestöt taistelevat koronaa vastaan

    Kysyimme neljältä kehitysjärjestöltä, UNICEF Suomelta, Kirkon ulkomaanavulta, Suomen Pakolaisavulta sekä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöltä, miten ne työskentelevät koronavirusta vastaan.

  • 19.3.2020

    Adolfo Vera ja Ahmad Hosseini ovat eri sukupolvien maahanmuuttajia Suomessa – ”Silloin juotiin aina kolme kuppia kahvia”

    Suomi on vastaanottanut pakolaisia jo lähes 50 vuoden ajan. Kysyimme ensimmäisten pakolaisten joukossa Suomeen saapuneelta Adolfo Veralta sekä vuonna 2015 Suomeen paenneelta Ahmad Hosseinilta, millainen vastaanotto on ollut eri vuosikymmeninä.

  • 19.3.2020

    Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista

    Maria Väkiparta haastatteli Somalimaassa nuoria miehiä, jotka vastustivat sukuelinten silpomista, mutta näkivät miesten valta-aseman silti luonnollisena. Jotta ilmiöön voitaisiin puuttua, silpomisen vastaisessa työssä on edistettävä arvoja, jotka ovat yhteisiä sekä paikalliselle kulttuurille että ihmisoikeusperiaatteille, hän sanoo.

  • 18.3.2020

    Koronavirus on uhka etenkin pakolaisleireillä – Kirkon Ulkomaanapu aikoo jakaa Keniassa tietoa radion avulla

    Kenia sulki koulunsa koronavaaran takia maanantaina. Virus on suuri riski etenkin ahtailla pakolaisleireillä, mutta myös koulutuksen ulkopuolelle jääminen on pakolaislapsille uhka. Etäopetus puhelimilla ei onnistu, mutta radio voi olla mahdollisuus, kertoo Kirkon Ulkomaanavun maajohtaja John Bongei.

  • 18.3.2020

    EU:n ja Turkin epäonnistunut pakolaissopimus täyttää neljä vuotta – Järjestöt vaativat EU:ta muuttamaan toimintaansa Turkin syyttelyn sijaan

    Turvaa hakevien ihmisten hätä Kreikan ja Turkin rajalla on seurausta epäinhimillisestä EU-politiikasta, jossa turvapaikanhakijoihin suhtaudutaan lähinnä politiikan pelinappuloina, kritisoivat Amnesty ja Pakolaisneuvonta.