• 3.11.2008

    Zimbabwe odottaa, muttei tiedä mitä

    Ilmapiiri muuttui Zimbabwen Hararessa, kun presidentti Robert Mugabe ja oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai paiskasivat syyskuussa kättä. Kaupat ammottivat edelleen tyhjyyttä, ja rahaa sai vain mustasta pörssistä - mutta poliisi ei enää kiusannut kansalaisia.

  • 3.10.2008

    Kohtaaminen Uudessa-Seelannissa

    Karita Blom kohtaa mystisen maorin.

  • 3.10.2008

    Kansallisesta erityislaadusta

    Suomalaisessa kulttuurissa on jännite indoeurooppalaisten ja vanhempien, ei-indoeurooppalaisten elementtien välillä.

  • 3.10.2008

    Afrikka avautuu bisnekselle

    Liiketoiminta helpottuu useassa Afrikan maassa.

  • 3.10.2008

    Homovastaisuus on poliittinen ase Afrikassa

    Homous on useissa Afrikan maissa laitonta. Sitä pidetään epäafrikkalaisena, ja osa mantereen poliitikoista kerää homovastaisuudellaan tukea länttä vastustavalle politiikalleen. Etelä-Afrikka kuitenkin sallii sekä homouden että homojen väliset avioliitot - ainakin toistaiseksi.

  • 3.10.2008

    Suomi kippaa jätteensä tulevaisuuteen

    Suomi on jätehuollon takapajula: yli puolet yhdyskuntajätteestämme kärrätään kaatopaikoille tulevien sukupolvien riesaksi. Maailmalla jätevirrat vievät Euroopasta ennen kaikkea Kiinaan ja Intiaan.

  • 3.10.2008

    Maailman levyt

    Matti Ripatti esittelee musiikkia Intiasta, Euroopasta ja Zimbabwesta.

  • 3.10.2008

    Matonge on tarina

    Matonge on Afrikka keskellä Brysseliä.

  • 3.10.2008

    Rasismin uhrit jäivät ahtaalle Etelä-Afrikassa

    Ulkomaalaisviha puhesi väkivallaksi Etelä-Afrikassa viime keväänä. 20 000 uhria asuu edelleen väliaikaisiksi tarkoitetuissa suojissa.

  • 3.10.2008

    Roskissa näkyy muinaisen maailman arki

    Kaikki arkeologit eivät unelmoi kullalla täytetyistä faaraoiden haudoista. He unelmoivat loputtoman syvistä muinaisista kaatopaikoista, joista löytyy tavallisen egyptiläisen arkipäivä.