Artikkelikuva
Antti Paalanen oli yksi Uuden musiikin kilpailun yllättäjistä

Levyarvio: Uuden musiikin kilpailun hurjan hanuristin soololevy toimii

Uniikilla levyllään Antti Paalanen tuo kansanmusiikiin jotain täysin uutta.

Kansanmusiikista syntyy valitettavan harvoin koko kansan ilmiöitä. 90-­luvulla Värttinän Miinan laulu kyllä sai aikaan mediakohun, ja 2000-luvulla Loituman Ievan polkka virisi viraalihitiksi. Nyt meillä on jälleen kappale, jonka kaikki tietävät: Antti Paalasen Takatukka.

Uuden musiikin kilpailun yllättäjä saa seurakseen muita vetäviä kappaleita Paalasen pitkäsoitolla Haitarimarinadi. Valloittavia, elämänmyönteisiä, kujeilevia ralleja, joista kuntosalille sopii Aerobikki ja illanistujaisiin Ihan vaan käymään.

Antti Paalanen on kansanmusiikin tohtori. Tilanteen niin vaatiessa pohjalaiset pelimannisävelmät soivat kurtussa kurinalaisesti juuri niin kuin perinne velvoittaa, mutta soolotuotannossaan tämä hurja hanuristi ja komia kurkkulaulaja on luonut jotain sellaista, mitä meillä ei muuten olisi. Lapsenakaan hän ei huomannut mitään ristiriitaa kansalaisopiston haitari­piirin ja Kissin tai AC/DC:n diggailun välillä.

Haitarimarinadin kappaleita ovat Antti Paalasen kanssa luoneet hänen vaimonsa Heidi Maria Paalanen sekä popmusiikin puolella menestyneet Saara Törmä ja Lauri Halavaara. Tämä tiimi toimii!

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!