”Oletko sä tehnyt tämän? Tää on niin kaunis!” nuori tyttö sanoo varovasti.
Seisomme suomalaiskongolaisen taiteilijan Liisa-Irmelen Liwatan kanssa ihmettelemässä hänen Olotila-teostaan Amos Rex -museossa Helsingin keskustassa.
Vuoren toisella puolen -näyttely esittelee yksitoista nykytaiteilijaa, jotka työskentelevät Afrikan mantereella ja afropohjoismaisessa diasporassa Suomessa ja Pohjoismaissa.
Näyttely on saanut nimensä suomalaisnigerialaisen Minna Salamin kirjasta Aistien viisaus. Inspiraationa on tarina vuoresta, jonka kaksi tutkimusmatkailijaa kokee hyvin eri tavalla. Tarina symboloi sitä, että todellisuus voi näyttäytyä erilaisena riippuen siitä, kenen näkemys siitä on esillä ja kenen tarinaan uskotaan.
Olotila-teoksessaan Liwata tutkii kansallismaisemia, sekä suomalaisia että kongolaisia.
Liwatan isä on kotoisin Kongo-joen varrella sijaitsevasta kalastajakylästä, jossa liikutaan saarten välillä elantoa etsimässä.
Kongossa hän on käynyt vain yhden kerran kolmevuotiaana, joten muistot sieltä ovat lähinnä sukulaisten kertomusten ja valokuvien varassa.
Kalastajakylät ovat läsnä teoksessa saarina ja vetenä. Olotila muuttuu edelleen, ja tulevaisuudessa Kongosta saattaa tulla uusia kerroksia teokseen. Liwata on vastikään saanut Kongon kansalaisuuden, mikä helpottaa isän kotimaassa käymistä ja sukulaisten näkemistä. Kongoa ajatellessa hänellä nousee ensimmäisenä sanana mieleen lämminhenkisyys.
Suomalaisuudessa hän kuvaa erityisenä kansan luontosuhdetta. Kansallismaisemat ovat olleet suomalaisessa taiteessa keskeisessä asemassa.
Suomalaisessa ilmapiirissä esimerkiksi käsitys suomalaisuudesta tuntuu olevan yhä kapeampi.
Liwatan teoksessa on esillä maa-aluetta kuvaava installaatio, kaksi tähtikuviota, Etelän risti ja Otava, sekä videoteos, jossa pyörii napakompassi.
”Nämä kaikki liittyvät siihen, miten on kuvitettu abstraktia ajatusta kansallisuudesta konkreettisemmin maisemien kautta.”
Läsnä on myös ajatus kiertokulusta ja liikkuvuudesta. Oleminen ei ole staattista, vaan se muuttuu koko ajan.
”Se heijastuu näissä materiaaleissa myös siten, että olen käyttänyt savea, hiekkaa ja lasia. Ajan saatossa hiekka maatuu tai muuttuu saveksi, ja hiekka sitten sulaessaan muuttuu lasiksi,” Liwata sanoo.
Taiteilijalle on tärkeää pitää teokset monitasoisina, eikä niiden kuulu tarjota valmiita vastauksia. Mutta on niissä myös poliittinen ulottuvuus.
”Suomalaisessa ilmapiirissä esimerkiksi käsitys suomalaisuudesta tuntuu olevan yhä kapeampi. Nämäkin pohdinnat ovat vaikuttaneet näiden teosteni syntyyn. Olen kokenut ne tärkeiksi teemoiksi käsitellä.”
Museon sivuhuoneessa haisee bensa. Se on kuitenkin illuusio, sillä oikeasti hajun aiheuttavat eteeriset öljyt.
Eteläafrikkalainen taiteilija Lungiswa Gqunta haluaa nimenomaan, että mieleen tulisi polttoaineen pään pyörälle paneva lemu.
Hänen taideteoksensa on kaksiosainen ja moniaistinen. Gqunta haluaa houkutella ihmisiä kauniilla teoksilla ja niiden kautta keskustella vaikeista asioista: väkivaltaisista historian tapahtumista ja siitä, miten kolonialistinen historia edelleen vaikuttaa ihmisten elämään ja ympäristöihin Etelä-Afrikassa.
Sleeping Pools eli Unialtaat on teos, jossa vihreänhehkuvia altaita on peitetty piikkilankaa muistuttavalla metalliverkolla.
Inspiraatio tähän tuli aiemmasta taideteoksesta Lawn eli nurmikko.
”Rasismin ja kolonialismin perinnön voi nähdä julkisilla paikoilla ja siinä, miten nurmikkoja hoidetaan etenkin valkoisten asuinalueilla. Paljon rahaa menee siihen, että nurmet pidetään vihreinä ja siisteinä. Työn tekevät mustat, jotka hoivaavat maata, mutta he eivät saa ikinä nauttia työnsä hedelmistä,” Gqunta selittää.
On monia ihmisiä, jotka eivät ikinä pääse karkuun näitä väkivaltaisia paikkoja.
Vihreä nurmi symboloi joillekin lepoa, toisille väkivaltaista muistoa siitä, mitä heiltä on viety, Gqunta jatkaa. ”Nurmi ja uima-altaat ovat asioita, joita sinulla voi olla, kun maata ei tarvita mihinkään muuhun. Ne ovat osoitus omistajan etuoikeutetusta asemasta.”
Kun katsomme uima-altaita, mieleen ei tule mukava päivä auringossa perheen kanssa, Gqunta lisää.
”Mieleen tulee ajatus siitä, että olisipa meillä noin paljon maata. Olisipa meillä niin paljon rahaa. Ja olisipa meilläkin ajanviettopaikkoja. Mutta meillä ei ole, asumme pakattuina kuin sardiinit.”
Joten Gqunta kaatoi altaisiin bensiiniä.
“Halusin ihmisten ymmärtävän, että näiden asioiden sanoittaminen ja muistaminen eivät ole minullekaan mukavia asioita, ja joudun kokemaan ne uudelleen installaatiota tehdessäni. Siksi haluan, että ihmiset istuvat kanssani bensiininhajun epämukavuudessa.”
Moniaistisuudella Gqunta toivoo jättävänsä kävijöissä muistijälkiä, jotka ulottuvat myös museoseinien ulkopuolelle. Haju myös muistuttaa etuoikeudesta.
“Jos haju on sinulle liikaa, voit lähteä. Mutta on monia ihmisiä, jotka eivät ikinä pääse karkuun näitä väkivaltaisia paikkoja.”
Liisa-Irmelen Liwata keskustelee Maailman Kuvalehden ohjelmassa yhdessä entisen koripalloilijan Shawn Huffin kanssa Helsingin Kirjamessuilla lauantaina 24.10 klo 11 Kultti-lavalla, tervetuloa kuuntelemaan!
Vuoren toisella puolen, Amos Rex, 14.102026-21.3.2027
