Onko se se joku hippilehti? ystäväni kysyi, kun kerroin, että olen saanut elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan Maailman Kuvalehden toimittajana.
Se on ilmeisesti mielikuva, jota on hankala karistaa.
Maailman Kuvalehden hippiajoista on päästy kauas, jos niitä koskaan olikaan. Nyt lukemasi lehti on yhä tärkeämpi osa moniäänistä yhteiskunnallista keskustelua.
Itse halusin tänne töihin, koska vuodet isoissa mediataloissa olivat paljastaneet minulle tietyn trendin. Verkon myötä tilaa jutuille on periaatteessa rajattomasti, mutta kilpailu yleisön huomiosta yhä kovempi. Ruotsalainen kollega muisteli vuosiaan Expressen– sekä Aftonbladet-lehtien toimittajana, jolloin jopa joka neljäs ruotsalainen saattoi ostaa fyysisen lehden päivittäin. Silloin lennettiin yksityiskoneella Tukholmasta Liettuaan konferenssiin.
Yhdelläkään suurella suomalaisella medialla ei ole enää asemapaikassaan asuvaa kirjeenvaihtajaa Afrikassa, Latinalaisesta Amerikasta puhumattakaan.
Olen istunut lukuisissa palavereissa miettimässä, miten saada nuoret aikuiset kiinnostumaan uutisista. Samalla helposti unohdetaan se tärkein: tiedon hankinta ja maailmasta kertominen sellaisena kuin se on. Maailman tilanne on kääntynyt muutamassa vuodessa päälaelleen, ja uutislähetyksissä on tilaa vain tietylle määrälle aiheita.
Ensimmäisinä luonnollisesti tippuvat pois ne maat ja mantereet, jotka ovat kaukana meistä. Samalla medioiden etusivuilla jutut kilpailevat klikeistä.
Toimiessani neljä vuotta Ylen toimittajana Afrikassa hyväksyin nopeasti, että juttuni olivat harvoin luetuimpien joukossa. Se ei tarkoita sitä, että niitä ei olisi pitänyt tehdä.
Kun kilpailu kovenee, myös tarjonta uhkaa yksipuolistua. Ylellä ei ole enää Nairobin-kirjeenvaihtajaa, vaan koko globaalia etelää seurataan nyt Pasilasta. Yhdelläkään suurella suomalaisella medialla ei ole enää asemapaikassaan asuvaa kirjeenvaihtajaa Afrikassa, Latinalaisesta Amerikasta puhumattakaan.
Monet muut globaalia etelää ja geopoliittisia ja -taloudellisia syvävirtoja seuraavat julkaisut on lakkautettu viime aikoina.
Maailman Kuvalehdessä pyrimme osittain paikkaamaan näitä katvealueita. Meillä on Tansaniassa säännöllisesti juttuja kirjoittava paikallinen kirjeenvaihtaja, Mweha Msemo. Resurssit ovat toki rajalliset, mutta uskomme siihen, että suomalaisille lukijoille pitää tarjota myös uutisvirtaa syventäviä juttuja. Sellaisia juttuja, joita muut eivät tee, koska ne eivät ole luetuimpien joukossa.
On valtava etuoikeus olla osa tiimiä, jossa tuijotetaan vähemmän klikkejä ja enemmän sitä, mitä juttu kertoo maailmastamme.
Maailman Kuvalehden tehtävä on yhä tärkeämpi. Monet muut globaalia etelää ja geopoliittisia ja -taloudellisia syvävirtoja seuraavat julkaisut on lakkautettu viime aikoina. Kehitys-lehti on historiaa, Ulkopolitiikka-lehteä ei enää ole, ja viimeisimpänä hautaan meni Kauppapolitiikka-lehti kesäkuussa. Se tarkoittaa yhä kapeampaa mediamaisemaa ja vähemmän valistuneita kansalaisia.
Iso haaste on päästä hälyn läpi ja löytää lukijoita. Siinä esimerkiksi sinä voit olla avuksi. Vinkkaa kaverillesi, että Maailman Kuvalehti ei enää ole hippilehti. Täällä kirjoitetaan ihan asiaa. Välillä toki asiaa hipeistä myös.
Kirjoittaja aloitti Maailman Kuvalehden toimittajana toukokuussa.