Valittu perhe löytyy tanssin kautta
Singaporelaisen dokumentaristin ja tanssielokuvantekijän Chan Sze-Wein ohjaama 10s Across The Borders esittelee Kaakkois-Aasian ballroom-skenen vastustamattoman energisesti ja kauniisti. Koreografina ja tanssijana toiminut ohjaaja antaa paljon tilaa tanssille.
Seitsemän vuoden ajan kuvattu tanssillinen dokumentti liikkuu Malesiassa, Filippiineillä ja Thaimaassa, jossa yhä uudet nuoret löytävät ballroom-kulttuurin ja vogue-tanssin ja kokevat ne omakseen.
Yhteisöön päätyy usein nuoria, jotka ovat perheensä karsastamia tai hylkäämiä sukupuolensa ja seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Paikallinen ballroom-skene tarjoaa monille uuden valitun perheen, joka antaa turvaa ja mahdollisuuden ilmaista itseään ja kasvaa.
Dokumentin päähenkilöt korostavat antavansa arvoa ballroom-kulttuurin yhdysvaltalaisille pioneereille. He eivät halua omia kulttuuria, vaan omistautua sille.
Itsekin lgbtqia+-yhteisöä edustava ohjaaja pääsee henkilöitään lähelle. Katsoja saa seurata päähenkilöiden matkaa New Yorkiin, jossa he pääsevät kansainväliselle catwalkille näyttämään kaiken osaamisensa – ja kokevat tulleensa tervetulleiksi ja hyväksytyiksi.
Chan Sze-Wei: 10s Across The Borders (2025). Esitysajat täällä.
Antikapitalistinen ajankuva
Kosovolainen riipaiseva draama Shame and Money (Hatixhja dhe Shabani, 2026) kertoo koskettavan tarinan perheestä, joka menettää petoksen seurauksena elantonsa maaseudulla ja joutuu muuttamaan pääkaupunkiin. Taakse jää Shabanin ja Hatixhen yksinkertainen mutta hyvä elämä karjatilalla, edessä on raadollinen selviytyminen armottomassa Pristinassa, jossa omat sukulaisetkin käyttävät köyhiä hyväksi.
Kosovolaisen Visar Morinan kolmas pitkä elokuva voitti Sundance-festivaaleilla pääpalkinnon. Sen kameratyö on taidokasta ja tuo henkilöt katsojan iholle. Se puristaa pikkuhiljaa yhä kovempaa, ja lopulta on vaikea hengittää.
Vastoinkäymiset punovat yhteen yleistettävissä olevan tarinan urbanisaatiosta. Perheen kohtalo ja haasteet löytää elanto olisivat voineet olla samat vaikka New Delhissä tai Nairobissa. Kapitalismikritiikki tuntuu pistona hyvätuloisille, jotka mieluiten sulkevat silmänsä köyhien kamppailulle tai ajattelevat, että kaikki on ostettavissa.
Elokuva muistuttaa koskettavien henkilöhahmojen kautta, että häpeä on rikkaiden luksus, ylpeys joskus köyhien ainoa käypä valuutta ja että huoli perheestä ei tunne tulorajoja.
Visar Morina: Shame and Money (2026). Esitysajat täällä.
Ajankohtainen oikeussalidraama
Euroopassa luotetaan siihen, että oikeusjärjestelmä on puolueeton. Kaikkien asia tutkitaan, ketään ei suosita, rikokset paljastetaan.
Mutta entä jos niin ei olekaan? Mitä, jos näennäinen puolueettomuus onkin tekijän puolelle asettumista? Tällaisia kysymyksiä esittää oikeussalidraaman ja trillerin välimuotoon asettuva Prosecution (Staatsschutz, 2026).
Saksalaiselokuvan päähenkilö on Seyo, nuori, kunnianhimoinen syyttäjä, joka työskentelee poliittisten syytteiden osastolla.
Hän uskoo vakaasti oikeusjärjestelmän puolueettomuuteen, kunnes joutuu itse rasistisen väkivaltarikoksen uhriksi. Esihenkilöt pyytävät Seyoa pysymään erossa tutkinnasta, mutta hänelle se ei riitä. Ei varsinkaan, kun alkaa selvitä, että äärioikeiston lonkerot ulottuvat oikeuslaitokseen asti. Seyo ei enää luota itse edustamaansa järjestelmään.
Elokuva ei näytä Saksan parhaita puolia. Rasistinen historia ja nykypäivä näkyvät kaikkialla aina hienovaraisista vihjauksista avoimeen väkivaltaan. Todentuntuisen siitä tekee myös ajankohtaisuus: syyskuun alussa äärioikeistolainen AfD-puolue voitti Saksi-Anhaltin osavaltion aluevaalit.
Elokuva pakottaa katsojan pohtimaan omaa suhdettaan rasismiin ja oikeudenmukaisuuteen. Milloin puolueettomuus on savuverho, milloin sen takana pitää oikeasti seistä?
Faras Shariat: Prosecution (2026). Esitysajat täällä.