Kun Melkisedek Kaijage, Dodoman yliopiston politiikan tutkimuksen apulaisluennoitsija käveli luokkahuoneeseensa viime vuoden joulukuun 8. päivänä, hän ei osannut epäillä, että seuraavana päivänä poliisi tulisi hänen kotiinsa, suorittaisi etsinnän ja pidättäisi hänet.
Kaijagea syytettiin luennon käyttämisestä siihen, että oli rohkaissut opiskelijoitaan osallistumaan Tansanian itsenäisyyspäivän eli joulukuun 9. päivän protesteihin.
Mielenosoituksissa oli tarkoitus vaatia oikeutta vuoden 2025 vaalien yhteydessä tapetuille siviiileille. Mielenosoituksia ei kuitenkaan järjestetty, sillä viranomaiset julistivat ne laittomiksi. Lukuisia ihmisiä pidätettiin jo ennen protesteja.
Kaijagen pidätystä on selitetty monella eri tavalla. Poliisin mukaan tämä oli yllyttänyt opiskelijoita luokkahuoneessa, opetusministeri Adolf Mkenda taas sanoi, että pidätyksen taustalla oli yliopiston ulkopuolinen toiminta.
Dodoman yliopiston henkilökuntayhdistyksen UDOMASA:n tietojen mukaan Kaijagen puheita kuitenkin nauhoitti luokkahuoneessa ollut ilmiantaja, joka välitti ne viranomaisille.
Yhdistys varoitti ”uudesta todellisuudesta, jossa luentoja saatetaan tarkkailla”, ja kehotti henkilökuntaa olemaan varuillaan.
Luennoitsijoissa varoitus herätti kysymyksen, joka ulottuu pidemmälle kuin yhteen luokkahuoneeseen: kuinka paljon tilaa tansanialaisilla tutkijoilla on opettaa, tutkia ja keskustella poliittisesti tai sosiaalisesti herkistä aiheista?
Kaijagen tapaus on osa pidempää jatkumoa Tansanian akateemisen vapauden ja siihen liittyvien jännitteiden historiassa.
Jo vuonna 1990 huolet siitä, että valtio sotkeutuisi korkeakoulutukseen, olivat tulleet selkeästi esiin. Tuolloin Dar es Salaamin yliopistossa protestoitiin korruption, huonojen olosuhteiden ja hallituksen politiikan takia. Syntyi yliopistojen yhteinen Dar es Salaamin julistus akateemisesta vapaudesta ja tutkijoiden yhteiskuntavastuusta. Se linjasi periaatteikseen vapauden opettaa, tutkia, kirjoittaa ja välittää tietoa ilman pelkoa väliintulosta tai sorrosta.
Huolet eivät kuitenkaan hälvenneet. Niistä tuli erityisen näkyviä vuonna 2015 valtaan astuneen presidentti John Magufulin kaudella. Esimerkiksi vuonna 2018 päivitettiin tilastolakia. Se rajoitti riippumattomien tilastotietojen julkaisemista ja teki rangaistavaksi tiedon jakamisen, jos tarkoituksena on ”mitätöidä, vääristää tai horjuttaa” virallisia tilastoja.
Rangaistavuus poistettiin vuonna 2019, mutta laki herätti siitä huolimatta paljon huolta akateemisesta vapauden ja tutkimuksen riippumattomuuden tilasta sekä itsesensuurista.
Vuonna 2021 kuolleen Magufulin jälkeinen hallitus ei ole merkittävästi parantanut tilannetta. Dodoman yliopiston julkishallinnon professorin Ambrose T. Kessy havaitsi tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessaan, että yliopistojen autonomiassa on edelleen heikkouksia.
Niille, jotka etsivät totuutta, kerrotaan, mitä voi käsitellä ja mitä ei.
Tutkimuksessa listataan paineet, joita voi olla vaikea nähdä yliopistojen ulkopuolelta: itsesensuuri, tutkimusaiheiden muuttaminen, tietoisuus valvonnasta ja byrokraattiset esteet.
Samanlaisia huolenaiheita löytyi Dar es Salaamin yliopiston viimevuotisessa tutkimuksessa. Siinä havaittiin, että tutkijat kokevat painetta vältellä poliittisesti tai sosiaalisesti herkkiä aiheita.
Eräs tutkija kuvaili tilannetta jännitteenä, joka vallitsee totuuden etsimisen ja sen välillä, että tietää, minne ei katso.
”Työmme akateemikoina on etsiä totuutta ja kertoa se. Olemme huomanneet ajan mittaan, kuinka niille, jotka etsivät totuutta, kerrotaan, mitä voi käsitellä ja mitä ei.”
Hän kertoi myös, että jotkut tutkijat oli siirretty yliopiston ulkopuolelle. Se nähtiin tapana hiljentää heidät.
Tutkimuksista voi päätellä, että paineet akateemista vapautta kohtaan eivät välttämättä ala pidätyksillä tai muodollisten kieltojen seurauksena. Se voi näkyä myös tutkijoiden varovaisuutena sen suhteen, mitä tutkia ja opettaa, mitä julkaista ja mitä sanoa julkisesti.
Kansainväliset arviot osoittavat samaan suuntaan. Vuoden 2026 akateemisen vapauden indeksi asettaa Tansanian kategoriaan, jossa akateemista vapautta rajoitetaan ”kohtalaisesti”.
Kaijage vapautettiin myöhemmin takuita vastaan, mutta tutkimukset jatkuivat. Heinäkuussa 2026 hänet pidätettiin taas, tällä kertaa sen takia, että hänen väitettiin värvänneen ihmisiä osallistumaan heinäkuun 7. päivän mielenosoituksiin. Niissä oli tarkoitus vaatia demokraattisia uudistuksia ja vastuuta vuoden 2025 vaaliväkivallasta.
Hänet vapautettiin jälleen takuita vastaan, mutta syyttäjät onnistuivat nostamaan häntä vastaan terrorismisyytteet. Ne saatuaan syytetty ei voi vapautua takuita vastaan.
Terrorismisyytteistä luovuttiin ja Kaijage vapautettiin viimein syyskuun 10. päivänä tietyillä ehdoilla: hänen muun muassa pitää ilmoittautua Dodoman poliisille kuukausittain, eikä hän saa lähteä alueelta ilman lupaa.
Tämä ei ole ainoa hiljattain tapahtunut yliopistojen luennoitsijoiden pidätys.
Heinäkuun alussa pidätettiin Johaiven Revelian Bikongolo ja Titus Joseph Kituli, jotka työskentelevät Dodomassa sijaitsevassa St. Johnin yliopistossa. Heitäkin syytettiin siitä, että he olivat yrittäneet saada ihmiset osallistumaan mielenosoituksiin.
Toinen kertoi opettaneensa ennen pidätystä etiikan ja hyvän hallinnon kurssia, jossa käytettiin esimerkkeinä Tansanian historiallisia korruptioskandaaleita.
Kun tutkijat tekevät työtä pelossa, maa menettää uusia ideoita.
Tutkijoihin kohdistuvat paineet eivät aina johda pidätykseen.
Eräs tähän juttuun haastateltu luennoitsija kertoi saaneensa yliopiston johdolta kyselyjä päätettyään opettaa tiettyjen teknologisten työkalujen käyttöä tutkivan journalismin kurssillaan.
”Minulta kysyttiin, miksi minun pitää opettaa näiden välineiden käyttöä. Elämme aikaa, jona kaikilla toimittajilla pitää olla riittävästi tietoa, koska meillä ei ole varaa jäädä jälkeen. Jos maa haluaa kehittyä, journalismin täytyy olla laadukasta.”
Hän ei halua nimeään julkisuuteen – kuten ei moni muukaan. Tähän juttuun oli vaikea löytää haastateltavia.
Luennoitsijaa ei pidätetty eikä hyllytetty. Tapaus kuitenkin osoittaa, että jopa päätökset siitä, mitä opiskelijoille pitäisi opettaa, saatetaan kyseenalaistaa.
St. Augustinen yliopiston vanhempi joukkoviestinnän luennoitsija Dotto Bulendu sanoo, että vaikutukset voivat ulottua yliopistojen kampuksia kauemmas.
”Kun tutkijat tekevät työtä pelossa, maa menettää uusia ideoita ja tutkimusta, jotka voisivat auttaa yhteiskunnallisen ongelmien ratkaisemisessa.”
Hän sanoo myös, että osa tutkijoista epäröi tai kieltäytyy toimittajien yhteydenotoista, koska he pelkäävät, että heidän mielipiteensä voidaan tulkita kritiikiksi vallanpitäjiä kohtaan.
Se voi vaikuttaa myös opiskelijoihin.
”Yliopistot ovat tiloja, joissa meidän odotetaan kyseenalaistavan oletuksemme, tutkivan kilpailevia argumentteja ja oppivan, miten instituutiot ja yhteiskunnat toimivat. Jos tämä vapaus asetetaan vaaraan, saamme koulutuksesta kapeamman version”, sanoo Debora Mboya, morogorolainen jatko-opiskelija.
Hän uskoo, että hiljaisuus ei aina ala siitä, kun jonkun käsketään lopettaa puhuminen. Joskus se alkaa siitä, että ihminen pohtii, mitä tapahtuu, jos hän puhuu.