Kumi tuoksuu helteisessä ilmassa, ja pöly nousee läheisen asfalttitien pinnasta. Kuuluu tasainen ääni, kun metalli raapii autonrengasta.
63-vuotias Salim Mfinanga istuu matalalla puutuolilla tienvierustalla sijaitsevassa työpajassaan Moshissa. Ollaan Kilimanjaro-vuoren juurella Pohjois-Tansaniassa.
Hän valmistaa kierrätyskumista sandaaleja. Toinen käsi pitelee veistä, toinen seuraa käytettyyn autonrenkaaseen liidulla piirrettyä viivaa. Jokainen veto on kontrolloitu, melkein kuin rituaali.
Mfinanga on tehnyt työtään vuodesta 1986 asti. Silloin työn rytmi oli yksinkertaisempi, hän kertoo. Ihmiset ostivat yhden parin henkeä kohti ja siinä se.
Nykyään hän myy edelleen kenkiä suoraan asiakkaille, mutta yhä useammin sandaalit myydään kauppiaille, jotka myyvät ne sitten eteenpäin. Osa tilaa tiettyä kokoa, osa ostaa sekaeriä maaseudun kauppakeskuksiin, joissa kengän kestävyys on usein tärkeämpi asia kuin ulkonäkö.
Klikkaa kuvaa ja näet jutun kuvat galleriassa.
Sandaalinteon prosessi on pysynyt melko lailla samana. Asiakkaat tuovat mitat, Mfinanga tekee kumiin merkinnät, leikkaa sen käsin, muotoilee pohjan ja kiinnittää hihnat pienillä nauloilla. Jokainen pari tehdään yksittäiskappaleena.
”Voin vakuuttaa, että kun kenkiä korjaa silloin tällöin, hyvin tehty pari voi kestää yli vuosikymmenen”, hän kertoo.
Sandaaleita kutsutaan Tansaniassa eri nimillä, kuten masendeu, katambuga ja maraiyo.
Ne ovat yleisiä sekä maaseudulla että kaupungeissa, mutta historiallisesti ne on liitetty usein Pohjois-Tansanian paimentolaisyhteisöihin, joille kestävät jalkineet olivat välttämättömät pitkien välimatkojen ja karun maaperän takia. Ajan mittaan ne levisivät muille alueille.
Mfinangalla oli aikoinaan rajallisesti kouluttautumis- ja työllistymisvaihtoehtoja. Siksi hän opetteli tekemään sandaaleja toisen sandaalintekijän avulla. Näin Tansanian epävirallisessa taloudessa toimitaan: ammatti opitaan tekemällä, ei kouluttautumalla. Sittemmin Mfinanga on kouluttanut oppilaita, joista osalla on nyt oma työpajansa.
Sandaalinteko tarjoaa elannon.
“Se kannattaa. Se riittää elämiseen, ja se on ollut tärkein tulonlähteeni. Perheeni on siitä riippuvainen.”
Yksi pari kenkiä maksaa 3 000–5 000 Tansanian shillinkiä eli noin 0,98–1,64 euroa riippuen koosta, materiaaleista ja siitä, myydäänkö se vähittäis- vai tukkukaupassa. Tukkuostajat voivat saada alennuksen, samoin vakituiset asiakkaat.
Hyväkuntoinen käytetty rekan rengas maksaa noin 7 000 shillinkiä eli noin 2,3 euroa, ja siitä saa useamman parin sandaaleita.
Kun Mfinangalla on könttätilauksia, hän pystyy valmistamaan jopa 30 paria päivässä. Työpäivä kestää yli iltakuuden. Hyvänä päivänä hän voi tienata yli 16 euroa, toisena kolme, joinakin ei mitään.
”Joskus en myy yhtään paria, mutta silloin voin tehdä sandaaleita varastoon. Jos niitä ei osteta tänään, ne ostetaan huomenna. Ne eivät vanhene, eikä edes aurinko vahingoita niitä.”
Hän ostaa autonrenkaat paikallisilta kerääjiltä, jotka liikkuvat varikkojen ja kuljetusalueiden liepeillä. Ne renkaat, joita ei voi käyttää, poltetaan tai hylätään. Osa päätyy epävirallisiin kierrätysverkostoihin, kuten juuri sandaalien raaka-aineeksi.
Sandaalienvalmistus on pieni ratkaisu suureen haasteeseen. Globaalisti yli miljardi autonrengasta tulee tiensä päähän joka vuosi, arvioi (pdf) yritysten kestävän kehitysten neuvosto World Business Council for Sustainable Development. Renkaita on vaikea prosessoida ja hajottaa, joten niiden poisheittäminen on luonut vaikean ympäristöongelman.
Tansaniassa syntyy virallisten tilastojen mukaan 14,4–20,7 miljoonaa tonnia kiinteää jätettä vuosittain. Vain noin 5–10 prosenttia kierrätetään. Hylätyt autonrenkaat muodostavat näkyvän jätelajin. Virallisia keräysjärjestelmiä on rajallisesti, ja siinä epäviralliset verkostot tulevat hätiin. Mfinangan kaltaiset käsityöläiset pääsevät tätä kautta mukaan tuotantoketjuun.
Hän ei kuvaile asiaa ympäristötermein. Hänen näkökulmastaan rengas on jotain, mitä voi yhä käyttää.
”Jos rengas poltetaan, kaikki menee hukkaan, mutta me käytämme sitä selviytyäksemme.”
Tämä logiikka ulottuu muuallekin Tansanian epäviralliseen talouteen, jossa työskentelee iso osa työvoimasta. Poisheitetystä materiaalista syntyy tuloja – ei poliittisten päätösten tai tarkan suunnittelun seurauksena vaan silkasta tarpeesta.
Myös lopputuote, sandaalit, vastaavat kysyntään. Monissa matalan tulotason maissa kestävyys ja hinta ovat tärkeämpiä asioita kuin ulkonäkö. Rengassandaaleita ei arvosteta ympäristöratkaisuna vaan halpana, kestävänä jalkineena.
Nyt Mfinangan valmistamat sandaalit lepäävät maassa. Joissakin on maalattuja kuvioita, jotkut ovat pelkistettyjä. Vierellä on kuluneita rengaspinoja. Pian nekin muokataan uuteen käyttöön.