Kysyin maanpaossa asuvalta egyptiläiseltä päätoimittajalta, mitä tarinoita hänen maastaan jää kertomatta siksi, ettei sen lehdistö ole vapaa. Hän vastasi: kaikki, Egypti on musta aukko.

Toinen egyptiläinen toimittaja sanoi, että politiikassa riittäisi paljonkin ruodittavaa, koska kukaan ei tee siitä journalismia. Mutta ei hänkään sitä tehnyt, koska se on liian vaarallista. Ei juttujen takia nyt vankilaan kannata mennä.

Egypti ei ole yksin. Maailmassa on yhä enemmän kokonaisten maiden kokoisia mustia aukkoja, joissa journalistit eivät uskallat tehdä työtään, kirjeenvaihtajia on vähän ja joihin freelance-toimittajat eivät helposti pääse.

Minäkään en löytänyt Egyptistä montaa ihmistä, jotka olisivat halunneet antaa haastatteluja sananvapaudesta kertovaan kirjaan. Yksi fikseri – toimittajien tyypillisesti käyttämä paikallinen avustaja – sanoi, että tule tänne vain lomalle ja tee kaikki haastattelut verkossa. Ihmiset uskaltavat puhua avoimemmin myös maanpaosta käsin.

Kävin viime vuonna Ruandassa, ja siellä oli vielä tahmeampaa. Onnistuin tekemään jutut saunakulttuurista ja runoilijoista, mutta artikkeli akateemisesta vapaudesta törmäsi seinään.

Egyptin jälkeen olen menossa Aasiaan. Ensimmäinen matkakohde saa tällä erää olla nimetön, koska autoritaaristen maiden hallinnot seuraavat, mitä maista kirjoitetaan, ja haluan päästä maahan.

Tämä ”Pikku-Kiina” on kuitenkin sellainen musta aukko, että sieltä saan näillä näkymin tehtyä jutut metsien ennallistamisesta ja siitä, kuinka naapurimaat patoavat jokia ulkomaisten yritysten avulla. Paikallinen fikseri ilmoitti, ettei hän voi olla juttuhankkeessa mukana, jos hänen maansa esitetään pahiksena.

Ja niin vaikeaa kuin sitä onkin uskoa, monen paikallisen hymy on aitoa eikä pakotettua.

Tässä näkyykin nykyaikaisten mustien aukkojen logiikka. Niistä voi kyllä kirjoittaa positiivisia ja viattomia juttuja. Turismikohteet, kulttuuri, urheilu, talouden kukoistus ja luonto ovat hyviä aiheita, mutta korruptiosta, kurjuudesta, vähemmistöistä ja poliittisesta johdosta on hyvä olla hiljaa. Maanpakoon joutuneet toimittajat ovat tehneet juttuja vaikkapa naisten, seksuaalivähemmistöjen, siirtolaisten tai jopa ateistien oikeuksista.

Ruandassa katosi vuonna 2021 runoilija, joka oli kehdannut kirjoittaa siitä, että maassa on myös kurjuutta ja köyhyyttä. Autoritaaristen johtajien hipiä on herkkä, ja julkisuuskuvaa varjellaan vaikka väkivalloin.

Samaan aikaan turistit käyvät näissä maissa. Ruoka on hyvää, kulttuuririennot, museot ja nähtävyydet ovat aidostikin upeita. Uber toimii ja ihmiset hymyilevät.

Niin hymyilevät myös meidän presidenttimme, ministerimme, kansanedustajamme ja yritysjohtajamme, kun he poseeraavat kameroille vienninedistämismatkoillaan.

Ja niin vaikeaa kuin sitä onkin uskoa, monen paikallisen hymy on aitoa eikä pakotettua. Uudenlaisissa autokratioissa, joissa talous kasvaa ja joissa on kohtuullisen turvallista, on aina iso joukko ihmisiä, jotka nauttivat yhteiskunnan vakaudesta, työpaikoista, hyvistä teistä ja siitä, että junat kulkevat ajallaan. Näiden rinnalla sananvapaus ei aina ole suurin arvo.

Kaikki autoritaariset maat eivät kuitenkaan ole samanlaisia keskenään. Olen käynyt reissuilla maissa, joissa kaikki puhua pulputtavat ja somehassuttelijat antavat haastatteluja, vaikka se olisi vaarallistakin.

Pikku-Kiinasta jatkan matkaa Taiwaniin, ja siellä matkakalenteri on jo täynnä tapaamisia. Mikään teema ei vaikuta tabulta.

Taiwan onkin Itä-Aasian vapaimpia maita, ja sieltä käsin toimii muiden maiden lehtiä. Tällaisia helppoja tai ainakin helpompia kaukomaita on vielä olemassa, ja niistä tehdäänkin juttuja länsimediaan usein.

Taiwania voisi verrata vaikka Costa Ricaan Keski-Amerikassa ja Keniaan Itä-Afrikassa. Kaikissa näissä on myös maanpakolaisia vaarallisemmista lähimaista, joten positiivisten juttujen lisäksi voi tehdä jutun tai pari sellaisen maan tilanteesta, johon ei itse pääse.

Mutta mustat aukot vaikuttavat meidän näkemyksiimme maailmasta. Niiden ei tarvitse olla perinteisiä diktatuureja, kuten Nicaragua, Pohjois-Korea tai Venäjä, vaan jutun tekeminen myös Georgiasta, Kambodžasta tai Algeriasta voi olla perin vaikeaa.

Kun oman maan itsenäiset toimittajat, aktivistit ja tutkijat ajetaan ulos maasta tai kiven sisään ja ulkomaisten toimittajien työ tehdään hyvin vaikeaksi, on julkisuuskuvaa helppo hallita.

Sitä autokraatit tietenkin haluavatkin. Kun oman maan itsenäiset toimittajat, aktivistit ja tutkijat ajetaan ulos maasta tai kiven sisään ja ulkomaisten toimittajien työ tehdään hyvin vaikeaksi, on julkisuuskuvaa helppo hallita.

Suomalainen poliitikko voi poseerata valokuvissa toisen maan ”presidentin” kanssa ilman, että voimme kysyä maan oppositiojohtajalta, mitä mieltä hän on kuvasta. Suomalainen metsäyritys voi sijoittaa Aasiaan ilman, että sen maan metsätutkijat uskaltavat puhua suomalaiselle toimittajalle maan metsistä.

Maiden kokoiset mustat aukot eivät aina ole pysyviä. Nyt vapaa Taiwan oli 1980-luvun lopulle saakka suljettu maa, ja moni egyptiläinen muistelee, kuinka ihanaa oli vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen, kun kaiken kaaoksen keskellä elettiin vapauden hurmiossa.

Vaikka yleinen suunta maailmassa näyttää olevan autoritaarisuutta kohti, nykyäänkin osa maista siirtyy kohti vapauden valoa. Viime vuosina näin ovat tehneet Puola, Brasilia ja Unkari, jonakin päivänä toivottavasti myös Egypti ja muut mustat aukot, sillä täällä riittäisi paljon muutakin kerrottavaa kuin uusi museo ja tuhansia vuosia vanhat haudat.

Kirjoittaja on globaaliin kehitykseen erikoistunut toimittaja.