”Kiina, lakkaa syömästä kaikkea, mikä liikkuu!”
Kuva plakaattia pitelevästä valkoihoisesta aktivistista levisi somessa vain muutama viikko sen jälkeen, kun kansainväliset uutistoimistot alkoivat julkaista artikkeleita uudenlaisesta viruksesta, potentiaalisesta massatappajasta.
Plakaatin teksti viittaa teorioihin, joiden mukaan koronavirus olisi siirtynyt ihmisiin lepakoista. Vieläkin täsmällisemmin syyllinen olisivat Wuhanin kaupungin torit, joilla käärmeitä ja lepakoita myydään ruoaksi.
Vaikka viruksen alkuperä on tutkijoiden mukaan epävarma, plakaatissa asia on selvä: koronavirus johtuu siitä, että Kiinassa syödään asioita, joita ihmisten ei kerta kaikkiaan pitäisi syödä.
Toisin sanoen kiinalaisten barbaarinen ruokakäyttäytyminen tekee heistä riskin sekä heille itselleen että meille muille.
Uutisointi korona-viruksen ympärillä on nostanut uutisiin kiinalaisen ruokakulttuurin poikkeamisen länsimaalaisesta.
Pitääkö ‘meidän sivistyneiden’ ryhtyä toimiin, jotta ‘he barbaarit’ eivät tuhoa kulttuurisilla toimintatavoillaan sekä meitä että heitä itseään?
Ruoan yhteydet kulttuuritaustaan ovat antropologisen tutkimuksen kiehtovaa ydintä.
Mikään maailman kansa ei käytä ravinnokseen kaikkea ympäristöstään löytyvää. Sen sijaan kulttuurisia erotteluja syötäväksi kelpaavan ja syötäväksi kelpaamattoman välillä tehdään aina.
Yleensä nämä erottelut ovat tiedostamattomia. Ne istuvat meissä niin syvällä, että empaattinen ymmärrys erilaisia tapoja kohtaan voi olla hyvin vaikeaa. Ymmärryksen sijan erilaisuus herättää kriittisyyttä, pelkoa ja tuomitsemista.
Usein tuomitseminen linkittyy ajatuksiin kulttuurisista hierarkioista. Tämä näkyy myös somen koronavirusta koskevissa keskusteluissa.
Jotkut kommentaattorit ovat kysyneet, tarvitaanko kansainvälisiä standardeja sille, mitä kaikkea ihmiset saavat käyttää ravinnokseen.
Kysymyksen taustaoletus on selvä: pitääkö ‘meidän sivistyneiden’ ryhtyä toimiin, jotta ‘he barbaarit’ eivät tuhoa kulttuurisilla toimintatavoillaan sekä meitä että heitä itseään?
Historia on näyttänyt, kuinka vaarallinen erottelu ‘meihin’ ja ‘heihin’ on.
Ajatukset erilaisten kulttuuristen tapojen sivistymättömyydestä ja vaarallisuudesta ovat usein läsnä kansainvälisessä yhteistyössä. Muun muassa professori Martti Koskenniemi on kuvaillut kansainvälistä oikeutta ’kansojen hienovaraiseksi sivistystyöksi’.
Historia on kuitenkin näyttänyt, kuinka vaarallinen erottelu ‘meihin’ ja ‘heihin’ on. Sama erottelu on johtanut ihmiskunnan kamalimpiin tekoihin, kuten holokaustin vuosipäivä jälleen muistutti.
Muun muassa Open Democracy on tuonut tuoreessa artikkelissa esille, kuinka korona-uutisoinnissa kiinalaiset ja erityisesti Wuhanin alueen asukkaat näyttäytyvät saastaisina ja tartuttavina – ihmisinä, jotka täytyy määritelmällisesti erottaa ’meistä’, jotta he eivät konkreettisesti tuhoa meitä kaikkia.
Kiinalaisten Suomessa kohtaamasta rasismista kirjoittaa myös Helsingin Sanomat.
Maailman metropoleista kuulee jo tarinoita, joissa raitiovaunuissa aivastavia kiinalaisia on kehotettu palaamaan Kiinaan.
Pandemian herättämän pelon ymmärtää helposti. Koronavirus on levinnyt räjähdysmäisesti, eikä sen vaarallisuutta vielä tiedetä.
Pelottavia ovat myös korona-uutisoinnin herättämät rasismi ja suoranainen vihapuhe. Toivottavasti myös näihin löydetään pikainen vastalääke, ja polarisoinnin kierre saadaan katki yhtä ripeästi kuin itse virus.
Päivitetty 18.3.2020. Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori, ei oikeustieteen, kuten jutussa aiemmin sanottiin.