Sateenkaarilasten isät, dragtaiteilijamiehet, transmiehet cis-miesten rooleissa… Niistä on Popo Fanin, 34, taiteen mieskuva tehty. Pekingin filmiakatemiasta valmistunut elokuvaohjaaja murtaa teoksissaan tyypillistä tapaa esittää mies. 

Mikä saa tämän 1980-luvulla syntyneen miehen katsomaan toisin?

Popo eli lapsuutensa ja nuoruutensa urbanisoituvassa Xuzhoussa, Jiangsun provinssissa. Perheessä oli jo neljä lasta, ennen kuin Kiinan yhden lapsen salliva perhesuunnittelupolitiikka astui voimaan. 

”Äitini käytti ehkäisykierukkaa valtion määräyksestä, kuten jokainen synnyttänyt nainen Kiinassa. Kierukka kuitenkin petti”, Popo kertoo.

Köyhät vanhemmat maksoivat isot sakot viidennen lapsen syntymästä.  

”Lapsuuttani väritti se, etten ollut ainut lapsi. Opettajat asettivat minut usein tikun nokkaan ja nöyryyttivät minua. Perheemme ei ollut kuten muut.”
 
Popo tiedosti jo varhain, miten huonosti hän sopi vallitsevaan miehen muottiin.

”Tajusin jo kolmevuotiaana, että pidän miehistä. Muistan katsoneeni hongkongilaista tv-ohjelmaa ja ihastelleeni miestä, jolla ei ollut paitaa.”

Tuosta lähtien hän sanoo katsoneensa mieskehoja kaivaten ja ymmärtäneensä, ettei se ollut valtavirtaa.

”Huoli homoseksuaalisuudestani kulki pitkään mukanani. Asiallista tietoa ei ollut.”

Popo tiesi myös, ettei ollut samanlainen kuin veljensä, joka oli juuri sellainen kuin poikien piti olla.

”Veljeni edustama maskuliinisuus näyttäytyi minulle kovana. Koulussa liikuntatunneilla opettaja yritti saada poikia olemaan tosimiehiä: nopeita, vahvoja, kovia. Inhosin kaikkia poikien suosikkilajeja. Liikuntatunneilla muut kiusasivat minua.”

Muilla oppitunneilla sukupuolta ei kiinalaisessa koulujärjestelmässä saanut korostaa. Päinvastoin: kaikki ero nuorten välillä häivytettiin.

”Tytöillä ja pojilla oli sama uniformu. Tytöt eivät saaneet käyttää meikkiä, eivätkä hameita. Pojat eivät saaneet kasvattaa partaa, mutta toisaalta sitä sai leikata vain saksilla, jottei parrankasvu kiihtyisi”, Popo kertoo.

”Valitsen identiteettini. Olen nyt mies, koska erilaisten miesten ääntä tarvitaan.”

 

Seksuaalioikeuksista tai -terveydestä ei Popon koulussa puhuttu. Kuukautisvalistuskin hoidettiin niin, että tytöt jäivät opettajan pyynnöstä hetkeksi koulupäivän jälkeen luokkaan. 

”Olisi ollut pojillekin tärkeää oppia kuukautisista.”
 

Perheelleen Popo kertoi suuntautumisestaan 24-vuotiaana. 

”Perheeni on aina ollut pääosin avoin ja tukenut minua. Heille homoseksuaalisuuteni ei tullut yllätyksenä. Nykyisin vanhempani saattavat ihastella kynsilakkaani.”

Vain veljen kanssa Popo sanoo olevan vaikeaa. Veljekset eivät ole puhuneet toisilleen vuosiin. Vaikka veli on periaatteessa hyväksynyt hänet, samalla hän on tukenut Putinin homopropagandalakeja. 

”Yritin aikoinaan kertoa hänelle, että kaikki sateenkaari-ihmisten oikeuksien loukkaukset koskevat minuakin ja että hänen tukensa Putinille satuttaa minua. Että hän ei tiedä kuinka haavoittavaa ja vaarallista on olla nuori homo, joka yrittää etsiä tietoa tunteistaan ja löytää vain vihasivustoja.”

Kysymys identiteetistä ja mieheydestä mietityttää Popoa, sillä hän sanoo nähneensä selvästi, miten heteromiehet alistivat naisia ja seksuaalivähemmistöjä. 

”Pitkään näin maskuliinisuuden hyvin yksiulotteisena ja toksisena.”

Tehdessään dokumenttielokuvaa Papa Rainbow seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten isistä, Popo sanoo oppineensa, kuinka monenlaisia heteromiehetkin ovat. 

”Valitsen identiteettini. Olen nyt mies, koska erilaisten miesten ääntä tarvitaan. Olen aasialainen queer-mies. Haluan, että maskuliinisuus voi tarkoittaa montaa asiaa.”

”Tällä hetkellä Kiinassa mennään takapakkia. Miehillä ei saisi olla korvakoruja, ei tatuointeja ja näitä ’poikkeavuuksia’ sensuroidaan mediassa.”

 
Nykyään Popo asuu Berliinissä. Vaikka kaupunki on seksuaalisesti vapaampi kuin Xuzhou tai Peking, aasialaisena miehenä Popo tuntee olonsa välillä poikkeavaksi ja eksotisoiduksi Berliinin sateenkaaripiireissä. 

”Pekingissä asuessani jouduin olemaan piilossa ja sensuuri rajoitti taidettani, mutta en ollut eksoottinen. Sulauduin homoyhteisöön.”

Käsitys aasialaisesta miehestä ei ole Popon mukaan Euroopassa seksuaalinen. 

”Euroopassa tunnettut aasialaiset sankarimiehet Bruce Lee ja Jackie Chan olivat kovia taistelijoita.  Toisin kuin länsimaalaisilla miessankareilla, heillä ei ollut seksiseikkailuja.”

Mieskuvan yksipuolisuus on hänen mukaansa haaste myös homoyhteisöissä.

”Normi halutusta mieskehosta on homopiireissäkin valkoinen, salilla käyvä ja hyvin pukeutuva henkilö, paljolti kulutusyhteiskunnan sanelema. Se on tylsää. Jopa marginaalisemmissa homoyhteisöissä, kuten fetissi- ja kinkypiireissä, vaatteisiin käytetään paljon rahaa. En ole kiinnostunut jatkuvasta kuluttamisesta osana seksuaalisuuttani.”

”Olen ollut vihainen siitä, kuka saa esittää sukupuolivähemmistöä ja toisaalta siitä, ketä sukupuolivähemmistöt saavat esittää.”

 

Seuraavassa projektissaan Popo haluaakin laajentaa haluttavan aasialaismieskehon kuvaa ja irrottaa sen kulutuskulttuurista. 

”Taiteella on suuri merkitys moninaisuuden kuvaamisessa. Olen ollut vihainen siitä, kuka saa esittää sukupuolivähemmistöä ja toisaalta siitä, ketä sukupuolivähemmistöt saavat esittää.” 

Esimerkiksi Popon elokuvassa Drum Tower cis-miespääroolin esittää transmies. 

”Tarvitsemme lisää luovuutta ja avoimuutta, uusia ääniä. Tällä hetkellä Kiinassa mennään takapakkia. Miehillä ei saisi olla korvakoruja, ei tatuointeja ja näitä ’poikkeavuuksia’ sensuroidaan mediassa. Tämä on todella surullista, sillä Kiinan historia on täynnä miesten moninaisuutta ja feminiinisenäkin pidettyjä sankarimiehiä.”

Kuka?

Fan Popo (范坡坡)

Syntyi 1986 Xuzhoussa Jiangsun provinssissa Kiinan itärannikolla.

Valmistui vuonna 2007 Pekingin filmiakatemiasta.

Haastoi Kiinan valtion mediasensuurilaitoksen oikeuteen, kun hänen dokumenttielokuvansa Mama Rainbow poistettiin suoratoistopalveluista.

Asunut Berliinissä vuodesta 2017.

Elokuvia: Pink Dads, The VaChina Monologues