Linda Konate haluaisi puhua asioista. Siitä, että Gaza ei nouse tarpeeksi uutisiin tai että sitä koskevissa uutisissa keskitytään numeroihin ihmisten kokemusten sijasta. Ja siitä, että käperrymme yhä enemmän sisäänpäin sen sijaan, että ajattelisimme riippuvuussuhteita sekä käsissämme olevia kriisejä.

Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön Suomen toiminnanjohtajana tunnettu Konate istuu edessäni toimistomme palaverihuoneessa. Olemme täällä, koska Konate aloittaa Maailman Kuvalehden kustantajan Fingo ry:n toiminnanjohtajana kesäkuussa. Hän on tullut henkilöhaastattelun lisäksi tutustumaan tulevaan työpaikkaansa.

“Haluaisin keskittyä asioihin enkä niinkään itseeni. En haluaisi, että minusta tehtäisiin mitään sankaria”, Konate tokaisee ihan alkuun.

Toiveenani ei toki ole kirjoittaa sankaritarinaa, mutta haluaisin tutustua ihmiseen toiminnanjohtajan tittelin takana.

Siksi syvennymme Konaten historiaan. Ja puhumme samalla asia-asioista.

Konate ei välttämättä istuisi edessäni ilman isoäitiään.

Hän kasvoi Espoossa ruotsinkielisessä yksinhuoltajaperheessä. Lapsuus oli melko tavallinen, mutta rahaa ei ollut suuresti. Isoäidin vaikutuksesta Konate pääsi tutustumaan maailmaan tavalla, joka ei olisi muuten ollut mahdollista.

“Isoäitini asui meitä lähellä ja oli perheen tukipilari. Hän oli itsenäinen maailmannainen, joka matkusteli ja puhui montaa kieltä. En tajunnut nuorempana, miten erityinen asenne isoäidilläni oli maailmaa ja ihmisiä kohtaan.”

Konate pääsi matkustelemaan isoäitinsä kanssa. Tärkeä vaikutus oli myös Yhdysvalloissa asuvalla sedällä. Konate vietti tämän luona kolme kesää.

“Aika nuorena tajusin jo, että ‘vau, maailma on suuri’. Matkustelu teki minuun todella suuren vaikutuksen”, Konate kertoo.

Maailmannälkä ohjasi Konaten opiskelemaan IB-lukioon. Sieltä olisi helpompi päästä maailmalle, hän ajatteli. Ja hän oli oikeassa. Tie vei hänet seuraavaksi opiskelemaan Britanniaan, Canterburyn kaupunkiin.

Olen aina ollut enemmän sellainen ‘work smarter, not harder’ -tyyppi. 

Opiskeluohjelmaksi valikoitui kansainvälisten suhteiden ja valtiotieteen ohjelma Kentin yliopistossa. Erityistä syytä juuri tähän ohjelmaan hakeutumiseen ei ollut. Konate ajatteli, että ohjelmassa voisi ehkä oppia lisää maailmasta. Samalla se antaisi aikaa ajatella tarkemmin, mitä haluaisi elämässään tehdä.

“Pärjäsin ihan hyvin opinnoissa, mutta se ei johtunut siitä, että olisin tehnyt kauheasti töitä. Olen aina ollut enemmän sellainen ‘work smarter, not harder’ -tyyppi. Tein vain sen, mikä on pakko tehdä, enkä hakenut täydellisyyttä. Tavoite oli päästä läpi ja pitää hauskaa”, Konate sanoo ja nauraa.

Työtä piti tosin tehdä opiskelujen ulkopuolellakin, muuten Konatella ei olisi ollut varaa opiskella ja elää Britanniassa. Hän työskenteli vuorotellen baarissa, yökerhossa ja kaupassa.

Mikä näistä oli hänen suosikkinsa?

“Yökerhossa meni liian myöhään, eli ei se. Tykkäsin eniten kampuksen rennosta Woodies-pubista”, Konate avaa.

55 000 asukkaan Canterbury vaihtui miljoonakaupunki Lontooseen, kun Konate aloitti kaupungissa konfliktianalyysin maisteriohjelmassa. Lontoon vuodet olivat todella hektistä aikaa, Konate kertoo. Opinnot ja työt ravintoloissa veivät kaiken ajan, eikä vapaa-aikaa juuri ollut.

“Lontoo on kiva kaupunki, mutta köyhälle opiskelijalle aika rankka”, Konate muistelee.

Konaten ei onneksi tarvinnut valmistumisen jälkeen jäädä maksamaan Lontoon korkeita vuokria. Hän haki opintojen päätyttyä työharjoitteluun juuri perustettuun turvallisuus- ja puolustusalan ajatushautomoon Brysseliin – ja pääsi sinne.

“Muutin sitten Brysseliin kaverin sohvalle. Harjoittelu oli palkaton. Se oli aika hullua”, hän sanoo.

Ehkä vielä hullummalta kuulostaa se, että muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen Konate jo johti Security & Defence Agenda -ajatushautomoa. Ajatushautomon yhdysvaltalainen esihenkilö oli ottanut 24-vuotiaan Konaten siipiensä alle. Kun hän päätti muuttaa takaisin kotimaahansa, hän pyysi Konatea ajatushautomon toiseksi manageriksi.

“Ajattelin, että tietävätkö he nyt ihan, mitä tekevät”, Konate nauraa.

Ajatushautomossa tuotiin yhteen eri alan toimijoita: puolustusministereitä, mediaa, EU-vaikuttajia, puolustusteollisuutta ja tietenkin armeijan henkilöstöä.

Tykkäsin ideasta, että tuodaan ihmisiä yhteen. Niitäkin, joilla on erilaisia näkemyksiä.

Konate työskenteli ajatushautomossa neljä vuotta. Keskustelut olivat hyvin miesvaltaisia, joten parikymppinen nainen erottui joukosta. Konate kuitenkin piti työstä, jossa isossa osassa oli uusien ihmisten tapaaminen.

“Melkein kaikki työ on vuorovaikutusta ihmisten kanssa, joten työ oli opettavaista. Se auttoi hahmottamaan niitä pelureita, joita alalla on. Tykkäsin ideasta, että tuodaan ihmisiä yhteen. Niitäkin, joilla on erilaisia näkemyksiä.”

Lopulta Konate lähti ajatushautomosta. Syynä oli se, että työ oli “korkella leijuvaa politiikkaa”.

“Puhuttiin bioterrorismista valtioiden tasolla, ei siitä, miten se vaikuttaa ihmisiin. Se oli kiinnostavaa mutta aika pinnallista.”

Tuberkuloosia, tuhkarokkoa, väkivaltaa ja nälkää. Niitä Konate näki ensimmäisellä Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön (MSF) komennuksellaan Etiopiassa.

Siitä ovat Brysselin kabinetit aika kaukana.

”Lähdin kokeilemaan humanitaarista työtä sillä ajatuksella, että menen yhdelle keikalle. Se kuitenkin vei mennessään.”

Etiopiassa Konate oli noin vuoden. Sitten hän meni Liberiaan, jonka jälkeen hän teki sijaisuuksia MSF:n pääkonttorissa. Lopulta hän teki töitä vielä järjestön kiertävänä asiantuntijana ja vietti kuukausia esimerkiksi Somaliassa, Pakistanissa, Afganistanissa, Egyptissä ja Etiopiassa.

Kotona Suomessa hänen matkaansa seurasivat muun muassa äiti ja sisaret. Konate ei aina viitsinyt kertoa perheelleen kaikkia ”pelottavimpia” yksityiskohtia. Kerran veli huolestui, kun Konate ei ollut vastannut puhelimeen kolmeen viikkoon. Tämä johtui siitä, että hän oli Etiopiassa alueella, jossa ei ollut mobiiliverkkoa.

”Perheeni on ihana ja on aina suhtautunut avoimesti ja hyväksyvästi työhöni”, Konate lisää.

Konate teki keikkahommia neljä vuotta. Hän kuvailee humanitaarista työtä palkitsevaksi ja konkreettiseksi.

”Kun tilanne on päällä, se vaatii toimintaa ja asennetta. Välillä se on mahdottomien asioiden toteuttamista. Jos vaikka saadaan tietää, että tuhkarokko on alkanut levitä, on aika vähän aikaa toimia.”

Tärkeää humanitaarisessa työssä on varautuminen. Se taas vaatii rahoitusta, Konate sanoo.

”Varautumisella säästetään paljon, koska silloin pystytään vastaamaan esimerkiksi epidemiatilainteisiin nopeasti. Vaikka sekin maksaa, se maksaa yleensä vähemmän kuin tilanteisiin vastaaminen liian myöhään.”

Ihmisillä on erilaisia mielikuvia humanitaarisesta työstä. Konate on pyrkinyt lähtemään jokaiseen paikkaan avoimin mielin, ilman odotuksia. Joitakin yllätyksiä hänellekin on työssä tullut.

Meillä on paljon yhteistä, oli uskonto tai kulttuuri mikä tahansa.

Yksi on ajatus siitä, että auttaminen on helppoa. Sitä se ei kuitenkaan aina ole.

”Logistiikan hankaluudet on vielä aika helppo ymmärtää. Siis se, että joskus pitää istua autossa kahdeksan tuntia. Kuitenkin se oli yllättävämpää, että joillain konfliktialueilla tapahtui tahallista avun estämistä. Teimme todella paljon työtä jo sen eteen, että pääsemme paikalle. Järjestön asenne oli se, että me ei luovuteta. Pitää olla päättäväinen.”

Konate kokee olevansa etuoikeutettu siitäkin syystä, että on päässyt sellaisiin paikkoihin, jonne ulkomaalaiset eivät yleensä pääse. Hänelle ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet tapaamiset ihmisten kanssa, kuten asukkaat pienessä somalikylässä.

Kokemuksista on jäänyt käteen vahvana yksi ajatus: ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla.

”On mahtavaa, miten helposti ihmiset voivat löytää yhteyden toisiinsa taustastaan huolimatta. Meillä on paljon yhteistä, oli uskonto tai kulttuuri mikä tahansa. On niin helppo tulla toimeen ja ymmärtää toista.”

Keikkahommat loppuivat yllättäen: Konaten äiti sairastui, ja hän päätti tulla takaisin Suomeen.

”Siskoni on aika paljon nuorempi, ja halusin olla hänen tukenaan. Päätös ei ollut helppo. Ajattelin, että tulen väliaikaisesti Suomeen ja lähden sitten taas.”

Tässä vaiheessa Konate oli ollut ulkomailla 12 vuotta. Häntä jännitti tulla Suomeen, eikä hän ollut varma, pystyykö sopeutumaan maahan.

Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Etenkin, kun Konate sai jatkaa humanitaarisen työn parissa. Hän pääsi töihin SPR:ään, jossa hänestä tuli Itä-Afrikan kansainvälisen avun suunnittelija. Työhön kuului myös kehitysyhteistyötä.

”En ole suunnitellut uraani, olen vain tarttunut eteen tuleviin mahdollisuuksiin. Se on kantanut yllättäviinkin paikkoihin”, Konate kertoo.

Konaten äiti menehtyi parin vuoden päästä sairastumisesta. Silloin hän päätti jäädä Suomeen ainakin hetkeksi, jotta näkisi, kuinka hänen siskonsa pärjää.

”Hyvä ystäväni sanoi minulle, että jos sinulla on hyvä olla, miksi sinun pitäisi lähteä. Se oli totta.”

Elämä oli muuttunut toisellakin tavalla.

”Tapasin miehen, tuli perhettä. Nyt minulla on koirakin”, hän kertoo.

Kuinka epävarmuutta voi sietää? Sitä pohtii varmasti moni lukiessaan tapahtumista ympäri maailmaa. Demokratian tila kapenee, sodat tulevat lähelle ja talouden käyrät näyttävät laskusuuntaisilta.

Konate on oppinut epävarmuuden sietoa humanitaarisessa työssä.

”Olen aina tehnyt töitä epävarmoissa olosuhteissa. Sellaisissa tilanteissa, joissa ei voi muuta kuin keskittyä siihen, mitä asioiden eteen voi tehdä.”

Juuri niihin asioihin keskittyminen, jotka voi muuttaa, auttaa Konatea epävarmuuden sietämisessä. Taustalla on myös se, että Konate uskoo vahvasti ihmisten haluun auttaa. Hän on nähnyt sitä niin paljon työnsä kautta.

”Kriiseissä nähdään miten vahvoja ihmiset voivat olla todella vaikeissa tilanteissa.”

Konate sanoo, ettei kyse ole hänestä vaan niistä ihmisistä, jotka joutuvat rakentamaan elämäänsä vaikeiden lähtökohtien varaan. Hän on päässyt kriisialueilta aina pois, toisin kuin hänen paikalliset kollegansa ja ystävänsä. Se on etuoikeus.

Välillä Konate käyttää humanitaarisessa työssä kokemiaan vaikeuksia oman elämän suhteuttamiseen. Sen kautta omat ongelmat eivät tunnukaan enää niin suurilta.

”Jos miettii, miten ihmiset Gazassa kärsivät, ymmärtää, että se on taso, johon oman elämän kärsimykset eivät koskaan yllä.”

Mielenrauhaa Konatelle tuovat ihan arkiset asiat. Mökki, metsä, koira. Joka aamu koira herättää Konaten kuonollaan. Se tuo hänelle iloa.

Gazan tilannetta seuratessa on vaikea olla tuntematta paljon. Se on niin julmaa.

Vastapainoa on tarjonnut työ Lääkärit Ilman Rajoja -järjestössä, jonka Suomen jaostoa Konate on ollut perustamassa. Viime vuodet hän on ollut sen toiminnanjohtaja. Hänen työhönsä kuuluu medialle ja tukijoille puhumisen lisäksi kaikkien kriisien seuraaminen. Se tapahtuu niin uutisten kuin Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön sisäisten kanavienkin kautta.

Etenkin Gazan tilanteen seuraaminen on ollut rankkaa. Edes kriisitilanteiden kokeminen ei ole aina auttanut tunteiden käsittelyssä.

”Gazan tilannetta seuratessa on vaikea olla tuntematta paljon. Se on niin julmaa. Oli hetki, jolloin olin niin itkuinen, että otin töistä pari päivää vapaata. Sitten oli palattava taas töiden pariin.”

Konate on päässyt kokemaan sen, kun ympyrä sulkeutuu.

Viimeinen keikka ulkomailla oli matka Etiopiaan. Maahan, jossa Konate aloitti humanitaarisen työnsä. Matkan aikana hän tapasi kollegoita, joita ei ollut nähnyt viiteentoista vuoteen. Näkemisen ilon seassa oli kuitenkin surua. Vain muutama kuukausi ennen Konaten matkaa kolme avustustyöntekijää oli tapettu.

”Se oli ristiriitainen ja rankka matka”, Konate kuvailee.

Toisenlainen ympyrä sulkeutuu, kun Konate aloittaa Fingon toiminnanjohtajana. Miksi? Koska Konate aloitti uransa tuomalla ihmisiä yhteen brysseliläisessä ajatushautomossa. Tulevaisuudessa hän voi tehdä sitä Fingossa.

”Minua huolestuttaa vastakkainasettelu. Digitalisaatio on ajanut vuorovaikutuksemme sellaiseen tilaan, ettei se ole enää keskustelua. Toivon, että löytäisimme mahdollisuuksia tavata ja puhua toisillemme kasvokkain.”

Konate uskoo, että Fingo voi ottaa tällaisen roolin. Lääkärit Ilman Rajoja -järjestöllä on yksi tietty tehtävä, mandaatti, tuoda apua sitä tarvitseville. Fingo taas voi olla verkosto, jossa yhdistetään eri toimijoita jäsenjärjestöistä akatemiaan ja yrityksiin.

Huolehdin työajasta ja olen ensimmäisenä perjantaina sanomassa ‘heippa’.

Konate uskoo, että Fingolla on nyt ja tulevaisuudessa tärkeä rooli kansalaisyhteiskunnan edustajana ja yhteen tuovana voimana. Ennen kun hän lähtee ajamaan mitään tiettyä asiaa, hän haluaa kuulla fingolaisia ja jäsenjärjestöjä.

”Painopisteet tulevat aika lailla järjestön strategiasta. Haluan ensin siis katsoa ja kuunnella ja sitten vasta päättää, mihin keskittyä”, Konate toteaa.

Hyvä johtaja siis kuuntelee ja omaksuu kuulemaansa. Pomolla on myös tärkeä rooli henkilöstön hyvinvoinnin ja jaksamisen varmistamisessa, Konate uskoo.

Sitä hän pyrkii tekemään myös näyttämällä itse esimerkkiä.

”Meidän alalla on se ’ongelma’, että ihmiset ovat intohimoisia ja haluavat tehdä työtä, jotta voivat muuttaa maailmaa. Joskus töitä tehdään yli oman jaksamisen. En voi olla se huono esimerkki. Huolehdin työajasta ja olen ensimmäisenä perjantaina sanomassa ‘heippa’. On työnlaadulle ja kaikille osapuolille parempi, ettei töihin tulla kireinä.”

Maailman tilanne on luonut oman paineensa järjestökentälle. Sitä on tehnyt myös järjestöihin kohdistuneet rahoitusleikkaukset. Miten järjestöissä voidaan varautua tulevaisuuteen?

Konate uskoo, että se tehdään sopeutumalla ja kokeilemalla uutta.

”Koko ajan tulee kriisiä kriisien päälle. Emme voi suunnitella viittäkään vuotta eteenpäin. Meillä pitää olla uskallusta kyseenalaistaa ja uudistaa. Se vaatii rohkeutta ja epäonnistumisten sietämistä. Kunhan on kirkkaana se ydin, mitä haluamme saavuttaa, voimme kokeilla ja pilotoida.”

Vastapainona synkille tulevaisuuden skenaarioille monet tahot, kuten Fingo, on alkanut tehdä tulevaisuuden kuvittelutyötä. Jos ei olisi mitään rajoitteita, millaisen tulevaisuuden Konate kuvittelisi?

”Se olisi tulevaisuus, jossa ihmisten perusoikeudet toteutuisivat ympäri maailmaa. Sellainen, että jokaisen ihmisen elämää kunnioitettaisiin arvokkaana ja sitä tuettaisiin. En tiedä, onko se utopiaa, mutta lähtökohtana pitäisi olla se, että meillä kaikilla on samat oikeudet.”