Osa tutkijoista vastustaa sanaa ”kehitysmaat”, mutta minusta sitä tarvitaan yhä. Meillä on oltava yhteistä sanastoa, jolla kuvailla kehittyviä ja kehittyneitä maita. Se on käytännöllinen termi, ja sitä käytetään niin mediassa, järjestöissä kuin kansainvälisissä sopimuksissakin. Halusimmepa tai emme, sillä on yhä merkitystä.
Omasta mielestäni globaali etelä (global south) on kuitenkin relevantti ja poliittisesti korrekti termi. Se ilmaisee entisten siirtomaiden yhteistä identiteettiä ja keskinäistä solidaarisuutta.
Miksi osa tutkijoista sitten vastustaa kehitysmaa-sanan käyttöä ja mistä termi oikein on peräisin?
Se on ulkoapäin annettu nimilappu. Se keksittiin osana kapitalistista kehitysideologiaa, ja se kuvaa ei-länsimaisia yhteiskuntia kehittymättöminä, sivistymättöminä ja takapajuisina.
Käsityksemme ”kehitysmaista” on peräisin noin 80 vuoden takaa, ja se on upotettu tietoisuuteemme. Kehitysmaista alkoivat puhua alun perin 1940–1960-luvun modernisaatioekonomistit ja Yhdysvaltain hallitus. Ajattelutavan ongelmana oli se, että kehityksen ajateltiin olevan suoraviivainen prosessi: ainoa tapa kehittyä olisi muuttua kapitalistiseksi teollisuusmaaksi. Tavoitteena oli ”länsimaistaa” kehitysmaiden talous, politiikka ja kulttuuri. Kehitys ja hyvä elämä nähtiin vain aineellisena vaurautena.
Termiin ”kehitysmaat” on sisäänrakennettu ajatus ylemmyydestä ja alemmuudesta. Siksi kehitysmaista puhuttaessa pitää mennä syvemmälle ja tarkastella termiä historiallisesta ja globaalista näkökulmasta, kolonialismin yhä jatkuvana perintönä.
Voiko kehitysmaa-sanaa käyttää lainkaan myönteisessä mielessä?
Joillekin kehittyville maille kehitysmaa-termin käytössä on kyse niiden yhteisestä itsemäärittelystä. Se voi olla voimaannuttavaa. Monet globaalin etelän maat, kuten G77-maat, käyttävät sitä keskinäisissä solidaarisuuden ilmauksissaan ja tavoitellessaan esimerkiksi ilmasto-oikeudenmukaisuutta tai velkahelpotuksia