Bussi kaartaa Lissabonin Quinta da Fonten lähiön läpi. Ympärillä kohoavien kirkkaankeltaisten kerrostalojen ikkunoista roikkuu kuivumassa olevaa pyykkiä.
Quinta da Fonte sijaitsee tunnin metro- ja bussimatkan päässä keskustasta, eikä täällä myydä turistikrääsää tai yritetä heittää sisään ravintolaan, kuten Lissabonin turistialueilla. Rakennuksetkaan eivät ole Lissabonin matkailumainoksista tuttuja kauniita kaakelikivisiä taloja.
Lähiöllä on hieman kyseenalainen maine, sillä menneinä vuosina eri etniset ryhmät ottivat alueella usein yhteen. Alue, jota paikalliset kutsuvat myös slummiksi, on nyt rauhoittunut noista ajoista, mutta levottomuuksia on edelleen.
Lissabonissa myös virkavalta käyttää väkivaltaa, erityisesti afrikkalaistaustaisia kohtaan. Viime vuonna kapveredeläinen siirtolainen kuoli poliisien luoteihin toisessa lähiössä. Tämä nostatti mielenilmauksia ympäri kaupunkia. Suuttumusta osoitettiin luonnollisesti myös Quinta da Fontessa.
Pilvisenä helmikuun lauantaina Quinta da Fontessa sijaitsevalta Apelaçãon monitoimitalolta kuuluu räppiä jo kauas. Tänään talo on täynnä hyvää energiaa, sillä talossa harjoitellaan tulevaa taide-esitystä varten. Kahden viikon ajan siirtolaistaustaiset nuoret ovat kertoneet tarinoitaan Riikka Vainion johdolla omin sanoin ja omista lähtökohdistaan.
Työpajan tarkoitus on koota nuorten tarinat yhteen esitykseksi, jossa on musiikkia, räppiä, tanssia ja visuaalinen ilmaisun keinoja. Mukana projektissa ovat myös valokuvaaja Olga Poppius, muusikot Enrico Grassi Bertazzi ja Karri ”Paleface” Miettinen sekä kuraattorina toimiva Aino Garcia Vainio.
Portugalin työpajat ovat osa Vainion laajempaa projektia, joka tutkii identiteettiä ja kerronnan voimaa taiteen eri muotojen kautta. Työpajoja on aiemmin järjestetty romanien kanssa Roomassa sekä Afrikassa Beninissä.
Vainio kertoo, että teoksessa on kysymys kollektiivisesta identiteetistä, jota etsitään eri taiteenilmaisun keinoin. Hän käyttää teoksessa sovellettua sadutustekniikkaa, jossa aiheet tulevat nuorilta.
”Olen koostanut lasten kertomuksista tarinan, johon on tehty säestys. Paikallinen räppäri Dimeu on ehnyt niistä laulun. Täällä Portugalissa esille tuli väkivallan keskellä eläminen, siitä kieltäytyminen sekä kolonialismin historian varjo.”
Työpajoissa on mukana romaninuoria sekä ensimmäisen ja toisen polven afrikkalaistaustaisia maahanmuuttajia.
”Täällä lähiössä on isoja etnisiä ristiriitoja afrikkalaisten ja romanien välillä ja nuoria leimataan. Mutta he rakastavat tätä lähiötä ja ovat ylpeitä siitä.”
Monitoimitalon lavan nurkassa on musiikkityöpajan jäljiltä itsetehtyjä soittimia, kuten kattiloita ja naruja. Pari nuorta maalaa valtavan suureen lakanaan keltaisia taloja. Lavalla räppää vuorotellen neljä 16-vuotiasta afrikkalaistaustaista poikaa. Heidän laulunsa Flas nha quetto e nha casa, eli Tämä ghetto on kotimme, kertoo oman slummin kauneudesta.
Erityisesti rap-työpaja on nuorille tärkeä, sillä sitä he ovat itse toivoneet. Ja tänään räpätään kunnolla, sillä musiikkialan konkari Paleface opettaa sitä nuorille. Hän on tehnyt samankaltaista työtä aiemmin esimerkiksi Brasiliassa, Rio de Janeiron faveloissa.
Räppi on mielenkiintoinen metodi, sillä siinä epäonnistumisen kynnystä ei oikeastaan ole.
”Räppi on mielenkiintoinen metodi, sillä siinä epäonnistumisen kynnystä ei oikeastaan ole. Siinä ei tarvitse olla sillä tavalla musikaalinen. Siksi se on niin hieno ja universaali asia. Jokainen tulee omasta tulokulmastaan, eikä ole vain yhtä tapaa tehdä sitä, vaan kaikilla on oma ääni. Menen minne vain, niin räppi on nuorille ihmisille tärkeä asia, varsinkin siirtolaisnuorille”, Miettinen kertoo.
Räppipajassa riimitellään lähiön arjesta ja siirtolaisuuden haasteista, mutta aiheina saattaa olla myös rikastuminen, materia tai ajankohtaiset ilmiöt. Nämä ovat samoja teemoja kuin mistä suomalaisetkin nuoret räppäävät, Miettinen sanoo. Hän toivoo, että nuoret oppivat pajassa biisintekoa ja vuorovaikutusta ja saavat onnistumisen kokemuksia.
”Onnistumisen tunne on simppeli, mutta se voi olla todella iso asia. Työpajoissa on tärkeää oppia yhteistyötä ja muiden huomioimista, ja siksi nuoret räppäävät ringissä, cypherissä, toisia kuunnellen ja tilaa antaen.”
Lavalla räppääjät vaihtuvat toisenlaisiin muusikoihin, kun ryhmä lapsia ja nuoria alkaa hakata soittimia muusikko Enrico Grassi Bertazzin johdolla. Tässä työpajassa jokainen nuori saa olla vuorollaan kapellimestari ja johtaa muusikonalkujen tahtia.
Räppiryhmä seisoskelee ulkona keskenään jutellen, joten kysäisen vielä tunnelmia. Saan heiltä vahvistuksen työpajojen tärkeydestä; hauskaakin on ollut. Mutta nyt nuorilla on jo kiire lounaalle.