Koulutetuille meksikolaisille töitä Kiinasta

Korkea työttömyys ja kovat palkat ajavat koulutettuja meksikolaisia Tyynenmeren toiselle rannalle.

,

Meksikolainen lentäjä Armando Arauz valmistautuu siirtymään kiinalaisen yhtiön palvelukseen.

”Kiinalaiset ovat hyvin vaativia. Pitää suorittaa teknisiä ja käytännöllisiä kokeita, ja lääkärintarkastus on tiukka”, 41-vuotias Arauz kertoo.

Hän menetti työnsä viime elokuussa, kun lentoyhtiö Mexicana keskeytti toimintansa talousvaikeuksien takia.

Kiina ei enää etsi Latinalaisesta Amerikasta pelkästään raaka-aineita, myös koulutettu työvoima kelpaa. Listan kärjessä ovat insinöörit, arkkitehdit ja eri alojen suunnittelijat.

”Useat tutkimukset ovat paljastaneet yllättäen, että korkeinta koulutusta vaativilla aloilla palkat ovat Kiinassa paremmat kuin Meksikossa”, Meksikon autonomisen yliopiston taloustutkija Dussel Peters kertoo.

Meksikolainen Jair Gutierrez, 31, työskenteli Kiinan Guangzhoussa puoli vuotta 2009 ja aikoo nyt takaisin. Hän suunnitteli pelikonsoleita Kiinassa toimivalle korealaisyritykselle.

Toistaiseksi muuttoliike Meksikosta Kiinaan on ollut vähäistä kielimuurin ja kalleuden vuoksi. Sitä vauhdittaa kuitenkin työttömyys, joka Meksikon pankin mukaan nousi viime vuonna talouskriisin vuoksi viiteen prosenttiin.

Meksiko kärsii muutenkin aivovuodosta. Opetusministeriön mukaan joka kahdeksas koulutettu meksikolainen lähtee työn etsintään ulkomaille, pääasiassa Yhdysvaltoihin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!