18.12.2024
Meksikossa kritisoidaan uutta junarataa – Metsää jäi rakennustöiden alle ja käyttäjät puuttuvat
Jukatanin niemimaata halkovan mayajunan piti antaa piristysruiske yhteisöturismille, mutta vielä sitä ei ole nähty.
18.12.2024
Jukatanin niemimaata halkovan mayajunan piti antaa piristysruiske yhteisöturismille, mutta vielä sitä ei ole nähty.
21.2.2024
Panamaa vaivaa El Niñon ja ilmastokriisin pahentama kuivuus, joka vaikuttaa myös Tyynenmeren ja Atlantin toisiinsa yhdistävään Panaman kanavaan. Kanavan tärkeimmän vesilähteen Gatunjärven vedenkorkeus on laskenut, eikä liikenne suju entiseen malliin.
24.2.2023
Meksikon korkeimman oikeuden käsissä on elokuusta 2021 ollut tapaus, johon liittyy järjestöjen mahdollisuus ilmaista erimielisyytensä ympäristöpäätöksistä. Jos päätös on kielteinen, vaarassa on myös Latinalaisen Amerikan alueellinen sopimus, joka takaa muun muassa kansalaisten osallistumisen päätöksentekoon.
2.2.2023
Valtion öljy- ja kaasuyhtiö Pemexin öljy- ja kaasuvuodot piinaavat asukkaita ja saastuttavat ympäristöä. Asiantuntijoiden mukaan ilman päästöjen kaappausteknologiaa ja taloudellisia kannustimia yhtiön on kätevämpää vapauttaa metaani ilmakehään kuin ottaa se talteen.
16.4.2021
Mexico City on hyvää vauhtia matkalla tilanteeseen, jossa vettä ei riitä kaikille kaupungin 21 miljoonalle asukkaalle. Viime vuosina valtion tukiohjelman avulla on kuitenkin asennettu yli 20 000 sadeveden keräysjärjestelmää veden vähyydestä kärsiviin kaupunginosiin. Se lievittää paineita mutta ei ratkaise ongelmaa kokonaan.
31.8.2020
Meksikossa rakennetaan 1 525 kilometriä pitkää junarataa, jonka tarkoituksena on yhdistää Jukatanin niemimaan turistikohteita toisiinsa ja Mexico Cityyn. Alkuperäiskansat pelkäävät, että se tietää perinteisen elämäntavan loppua.
26.8.2019
Oaxacassa on otettu käyttöön aurinkokeittimet, jotka mahdollistavat ruuanvalmistamisen ilman sähköä tai fossiilisia polttoaineita ja esimerkiksi veden kuumennuskäsittelyn juomakelpoiseksi. Ne ovat myös parantaneet naisten asemaa.
16.4.2019
Liikkuvat maatyöläiset joutuvat Meksikossa usein työskentelemään orjuuden kaltaisissa olosuhteissa. Päiväpalkka on muutaman euron eikä tilalta saa poistua, kertoo 13-vuotiaasta asti kausityöläisenä raatanut Marilyn Gómez.
22.1.2019
Meksikon uusi presidentti Andrés Manuel López Obrador ryhtyi vuodenvaihteessa suitsimaan polttoaineen rosvousta sulkemalla jakeluputket ja korvaamalla ne säiliöautolla. Aiemmin on arvioitu, että kytkeytyminen bensiiniputkeen seitsemän minuutin ajaksi tuo 80 000 euron tulot.
19.11.2018
Meksikon yhteisöllinen metsätalous on noussut kansainväliseksi esimerkiksi, koska se pystyy tuottamaan sekä ympäristöllistä että taloudellista ja sosiaalista hyötyä.