Vihreä talous askarruttaa

Vihreän talouden käsitteen sisältö on kaikkea muuta kuin selvä, kirjoittaa Thalif Deen. 

Käsite ”vihreä talous” nousee jatkuvasti esiin YK:n kestävän kehityksen huippukokouksesta (Rio+20) puhuttaessa. Käsitteen sisältö on kuitenkin kaikkea muuta kuin selvä.

”Todellinen vihreä talous tarkoittaa taloudellista oikeudenmukaisuutta ja loppua haitalliselle politiikalle, joka asettaa voitot ihmisten ja ympäristön edelle”, brittiläisen World Development Movementin (WDM) Alex Scrivener linjaa.

Vihreä talous tekisi lopun pakkomielteisestä talouskasvusta ja kestämättömästä kulutuksesta ja miettisi, miten kaikkien tarpeet voidaan tyydyttää oikeasti kestävällä tavalla, hän jatkaa.

WDM:n mukaan teollisuusmaat, pankit ja ylikansalliset yritykset käyttävät ”vihreää taloutta” savuverhona sille, että ne jatkavat yhteisten luonnonvarojen yksityistämistä ja luovat uusia markkinoita luonnon tarjoamille palveluille.

Euroopan rahoituskriisi on Scrivenerin mukaan vaikeuttanut tuen löytämistä oikeasti kestävälle kehitykselle. ”Esimerkiksi ideat lento- ja laivaliikenteen päästöjen verottamisesta on vaivihkaa unohdettu.”

WDM muistuttaa, että teollisuusmaiden ilmastovelka kehitysmaille on yhä maksamatta. Valtiot kuitenkin ponnistelevat palatakseen kestämättömään talouskasvuun, ja ilmastonmuutos, köyhyyden vähentäminen ja ympäristön tuhoutuminen ovat jääneet sivuraiteelle, Scrivener suomii.

”Se näkyy eri tasoilla, mukaan lukien kunnianhimon puute Rio+20:n loppuasiakirjan laadinnassa”, hän tiivistää.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!