(IPS) — Luomutuotanto kasvaa kovaa vauhtia Argentiinassa, joka on noussut Australian jälkeen ahkerimmaksi luomutuottajaksi maailmassa.
Luomupeltojen määrä Argentiinassa kasvoi vuosina 2014–15 kymmenen prosenttia. Amerikkojen kymmenestä miljoonasta luomuviljelyhehtaarista kolme miljoonaa on Argentiinassa.
”Aloitimme luomutuotannon 20 vuotta sitten, koska emme halunneet suihkuttaa pelloille myrkkyjä”, kertoo oliiviöljy-yrityksen johtaja Jorge Pierrestegui Córdoban provinssista.
”Argentiinassa ei silloin ollut tuotteillemme minkäänlaista kysyntää. Veimme kaiken ulkomaille. Nyt kotimaan markkinoille jää tuotteistamme jo puolet”, hän jatkaa.
Maatalousneuvoja Eduardo Cerdá vakuuttaa, että luomubuumi on myös tuottajalähtöistä.
”Viljelijät ovat huomanneet, että tehomaatalous ei täytä lupauksiaan. Kemikaalien ansiosta saatu sadonlisäys kalpenee sen rinnalla, kuinka paljon kemikaalit maksavat.”
Vaikka kasvuluvut näyttävät isoilta, luomutuotannon absoluuttinen määrä Argentiinassa on vielä pieni. Luomua on peltoalasta vain 0,5 prosenttia.
Kuvassa luomuviljelijä Alicia Della Ceca, joka myy pientilansa tuotteita Buenos Airesissa.