“Kaipasin uusia näkökulmia. Siksi menin terapiaan. Se on hyvin tyypillistä sukupolvellemme”, kertoo argentiinalainen Solange Mascietti. 

28-vuotias Mascietti on käynyt noin vuoden verran terapiassa. Niin tekee jokainen hänen tiiviistä viiden hengen ystäväporukastaan. Mielenterveydestä puhuminen on heille arkipäivää.  

Mascietti aloitti terapian viimeisenä opiskeluvuotenaan. Opiskelijana hänellä ei olisi ollut varaa maksaa siitä, joten hän pääsi terveydenhuollon rahoittamaan terapiaan. 

Argentiinasta ei ole hankalaa löytää terapiassa käyvää nuorta, joka voisi kertoa asiasta omalla nimellään ja kuvallaan. Lähes kaikki tuttavani etenkin pääkaupunki Buenos Airesissa kertoivat terapian olevan arkinen osa elämää.  

Nuoret ovat kasvaneet terapiakulttuuriin. 

“Se on juurtunut yhteiskuntaamme ja yhteiskunta tukee sitä. Esimerkiksi naapurimaa Boliviassa terapiassa käyminen on hyvin harvinaista”, Mascietti arvioi.  

“Olemme hyvin tietoisia omista tunteistamme ja ajatuksistamme. Viimeisen kymmenen vuoden aikana siitä on tullut yhä normaalimpaa.”

Muissa maissa, joissa on vähemmän psykologeja, kehitys on ollut hitaampaa.

Argentiinan terapiakulttuurin juuret ovat kuitenkin jo vuosisadan takaisessa ajassa 1920-luvulla. Silloin yliopistoissa kiinnostuttiin psykoanalyysin isistä, Sigmund Freudista ja C.G. Jungista, psykologian tohtori ja aihetta tutkinut argentiinalainen Catriel Fierro kertoo.   

Vuonna 1942 perustettiin psykoanalyytikkojen yhdistys. Se oli yksi Latinalaisen Amerikan ensimmäisistä. 

“Psykoanalyysi suuntauksena alkoi dominoida keskustelua psykologiasta. Psykoanalyytikot kirjoittivat lehtiin ja ottivat paljon tilaa.” 

Fierro nimittää ajanjaksoa psykoanalyysin institutionalisoitumiseksi. 1950- ja 1960-luvuilla koulutettiin iso määrä psykologeja, joista valtaosasta tuli psykoanalyytikkoja. Se johtui siitä, että yliopistojen professorit olivat pääasiassa psykoanalyytikkoja.

“Se näkyi opetuksessa suuntauksen arvostuksena. Samalla muita psykologisia suuntauksia karsastettiin ja pidettiin huonompina.” 

Terapiakulttuurin juurtumisen myötä ala alkoi kiinnostaa yhä enemmän opiskelijoita. 1970-luvulla se olikin jo yksi suosituimmista aloista yliopistossa. Sisään otettiin myös vuosittain iso määrä opiskelijoita.  

“Muissa maissa, joissa on vähemmän psykologeja, kehitys on ollut hitaampaa.” 

Samaan aikaan psykologit näkyivät vahvasti mediassa. Psykologista tuli normaali ammatti televisiosarjojen ja elokuvien roolihahmoille, mikä normalisoi terapiassa käymistä entisestään.  

“Se oli kuin lumipalloefekti.  Nykyään Argentiinassa on noin 100 000 psykologia”, Fierro kertoo. 

Terapiassa käymistä selittää Fierron mukaan osittain se, että maassa on ollut toistuvia kriisejä. Monet paikalliset kuvaavat elämäänsä kriisistä toiseen selviytymisenä.  

Ikinä ei voi olla varma, romahtaako oma henkilökohtainen talous esimerkiksi inflaation seurauksena. 2000-luvun alun finanssikriisin yhteydessä ihmiset saattoivat menettää yhdessä yössä kolmasosan varallisuudestaan. 

Fierro nostaa esiin myös 1970-luvun diktatuurihallitusten jälkeensä jättämän sosiaalisen trauman. Tuolloin Argentiinassa katosi joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 000 ihmistä. Hallinnon vastustajia muun muassa heitettiin jokeen. Suurinta osaa kuolleista ei ole koskaan löydetty.  

“Diktatuuri jätti sosiaalisen trauman ja se näkyy kadonneiden muistamisena ja jättämänä jälkenä. Elämme kriisissä, ja myös historian kriisit näkyvät.” 

Fierron mukaan terapiakulttuurin myötä kriisistä selviytyminen on sälytetty yksilön vastuulle. Se on yksi uusi työkalu kohdata maata vavisuttavia kriisejä.  

“Terapia nähdään ratkaisuna. On mentaliteetti, että ongelmat ovat yhteiskunnallisia, mutta niiden korjaaminen on yksilön vastuulla. Jos menetät työsi, sinun pitää mennä terapiaan.”

Suomessa pelätään konfliktia, toisin kuin Argentiinassa.

Edgardo Maslaton on hiljattain Buenos Airesiin palannut terapeutti. Hän asui ulkomailla vuosia, joista kaksi myös Suomessa. Etäältä hän havaitsi, miten paljon normaalimpaa terapiassa käyminen Argentiinassa on.  

“Se on osa elämäämme ja keskiluokalle trendikästä. Käyt joogassa, urheilet ja käyt terapiassa.” 

Hän uskoo sen johtuvan kohtuullisista hinnoista. Ne puolestaan ovat seurausta siitä, että tarjontaa psykologeista on niin paljon, että hinnat pysyvät kilpailukykyisinä.  

Yhden terapiakäynnin voi saada muutamalla kymmenellä dollarilla. Se kuulostaa suomalaisen korvaan halvalta. Suomessa terapiakäynti huitelee 100 eurossa ilman Kelan tukea. 

Argentiinassa minimikuukausipalkka on kuitenkin noin 230–240 dollaria, mistä esimerkiksi viikoittain terapia lohkaisee tuntuvan summan.  

Lisäksi lähes puolet argentiinalaisista elää köyhyydessä.

Jos yksityiseen terapiaan ei ole varaa, voi argentiinalainen käydä julkisen terveydenhuollon terapeuteilla, joilla tosin on paljon ruuhkaa.  

Maslatonin asiakkaista noin puolella ei ole varaa maksaa itse terapiaa. Heidän terapiansa kustantaa terveydenhuoltojärjestelmä. 

Maslaton ei usko, että laaja terapiassa käyminen helpottaisi merkittävästi argentiinalaisten luovimista ihmissuhteissa. Suomessa ollessaan hän havaitsi kuitenkin yhden merkittävän eron, joka saattaa jollain tavalla selittyä terapiakulttuurilla.  

“Suomessa pelätään konfliktia, toisin kuin Argentiinassa. Emme pelkää ottaa yhteen.”

Fierron mukaan viimeisten 10–15 vuoden aikana psykoanalyysin monopoliasema on alkanut luhistua jonkin verran.

Argentiinassa terapiajaksot tuppaavat olemaan pitkiä, jopa vuosikymmenten mittaisia, koska suurin osa psykologeista harjoittaa psykoanalyysiä. Se on hidas terapiamuoto, josta puuttuvat usein selkeät tavoitteet.  

Terapeuteilla riittää asiakkaita siis siitäkin syystä, että ihmiset käyvät terapiassa vuosikymmenen.

Maslaton on itse käynyt terapiassa joitain taukoja lukuun ottamatta noin 15 vuotta.  

Nyt hän suunnittelee terapian lopettamista, koska hän ei halua jatkaa sitä päämäärättömästi hamaan tulevaisuuteen asti. 

Fierron mukaan viimeisten 10–15 vuoden aikana psykoanalyysin monopoliasema on alkanut luhistua jonkin verran. Sen myötä myös terapiajaksot ovat tehokkaampia ja lyhyempiä. 

“Maahan tulee uusia suuntauksia, kuten kognitiivinen terapia, ja sen myötä lyhyempiä terapiajaksoja.” 

Vielä ei voida kuitenkaan puhua massiivisesta muutoksesta, koska yhä noin 90 prosenttia terapeuteista on psykoanalyytikkoja.  

Yksi syy psykoanalyysin sitkeään suosioon on se, että Argentiinassa tehdään psykologista tutkimusta hyvin vähän verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Euroopan maihin. Sille ei juuri heru rahoitusta valtiolta, Fierro kertoo.  

“Etenkään nykyiseltä presidentti Javier Milein hallinnolta.” 

Fierrolla on asiasta henkilökohtaista kokemusta. Hän on muuttanut Espanjaan kolmeksi vuodeksi apurahan perässä, koska ei saanut sellaista Argentiinasta.