YK:n johtoon vaaditaan naista

Kansalaisliike vaatii YK:lta tuntuvia toimia naisten oikeuksien ja tasa-arvoisen päätöksenteon edistämisessä, kirjoittaa Thalif Deen.

(IPS) — On korkea aika nostaa nainen YK:n johtoon, kun nykyisen pääsihteerin Ban Ki-moonin kausi päättyy vuoden 2016 lopussa, kansalaisliike Impact Leadership 21 vaatii.

Liike osoitti vaatimuksensa YK:ssa lokakuussa koolla olleille 160 valtion johtajalle. Maailmanjärjestöltä penätään tuntuvia toimia naisten oikeuksien ja tasa-arvoisen päätöksenteon edistämisessä.

Esimmäisen naispääsihteerin ohella liike vaatii, että naisia on valittava useammin johtamaan puhetta YK:n yleiskokouksessa. Toistaiseksi tehtävään on 67 vuoden aikana päässyt nainen vain kolmesti: Intian Vijaya Lakshmi Pandit 1953, Liberian Angie Brooks 1969 ja Bahrainin Sheikha Haya Rasheed al-Khalifa 2006.

Lisää naisjohtajia halutaan myös YK:n muihin hallintoelimiin, ja jäsenmaita kehotetaan valitsemaan naisia YK-suurlähettiläikseen.

New York Timesin YK-toimituksen entinen päällikkö Barbara Crossette vakuuttaa, että hyviä naisehdokkaita pääsihteeriksi kyllä löytyy. Mutta suljetuin ovin toimiva järjestelmä ei takaa, että paras tulee valituksi, hän varoittaa.

”Jos mies- ja naisehdokkaat joutuisivat kilpailemaan avoimesti esimerkiksi yleiskokouksen edessä järjestettävässä vaaliväittelyssä, koko maailma saisi mahdollisuuden paneutua asiaan. Se toisi myös valtavasti huomiota YK:lle”, Crossette visioi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!