EU-kansalaiset haluavat lisää naisia kehitysmaiden johtoon

Eurobarometrin mukaan naisten vaikutusvallan kasvattamisella kehitysmaissa olisi myönteinen vaikutus.

Kansainvälisenä naistenpäivänä julkaistun Eurobarometrin mukaan 78 prosenttia EU-kansalaisista uskoo, että naisten vaikutusvallan kasvattaminen johtaisi myönteiseen kehitykseen kehitysmaissa. Tutkimuksessa kartoitettiin kansalaisten näkemyksiä sukupuolten tasa-arvosta kehitysmaissa sekä tarvetta voimaannuttaa naisia.

Enemmistön mielestä naisten määrän lisääminen kehitysmaiden johtoasemissa edistäisi ihmisoikeuksien kunnioittamista, parantaisi elinoloja sekä estäisi konflikteja ja sotia. Kaikkein eniten tähän uskoivat suomalaiset, ruotsalaiset sekä irlantilaiset vastaajat.

Yli 90 prosenttia eurooppalaisista on sitä mieltä, että naisten oikeuksiin olisi kiinnitettävä erityistä huomiota kaikissa avustusohjelmissa.

”Olemme huomioineet naisten aseman kaikissa avustusohjelmissamme, koskivatpa ne sitten koulutusta ja terveydenhoitoa tai maataloutta ja energiaa. Olen ilahtunut siitä, että eurooppalaisten enemmistö seisoo tämän toimintamallin takana”, sanoo kehityskomissaari Andris Piebalgs.

Vastaajien keskuudessa oli myös vahva tietoisuus naisten kohtaamasta epätasa-arvosta, sillä kahdeksan kymmenestä vastaajasta arvioi naisten joutuvan useammin väkivallan kohteeksi ja enemmistö arvioi, että naisten on vaikeampi saada koulutusta tai että heidän perusoikeudet toteutuvat heikommin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!