Kongon metallikaupan voitot valuvat ulkomaisille yhtiöille ja konfliktin osapuolille

Konfliktia ruokkivasta metallikaupasta hyötyy edelleen vain harva tavallinen kansalainen, selviää tutkimuksista.

Kongon demokraattisen tasavallan konfliktialueiden asevoimat ja kapinalliset ovat edelleen päävoittajia maan käymässä metallikaupassa, vaikka säädökset kieltävät kaupankäynnin konfliktin osapuolten kanssa, selviää  kansalaisjärjestö Global Witnessin uudesta tutkimuksesta.

Myös ulkomaiset yhtiöt ovat hyötyneet epämääräisistä, mutta laillisista kaupoista, joissa metalleja ja valtion kaivosoikeuksia on myyty polkuhintaan, toteaa Kofi Annanin vetämä Africa Progress -paneeli.

Järjestön mukaan niin itäisen Kongon kapinalliset kuin Kongon ja Burundin armeijan jäsenet ovat rahoittaneet kullan ja muiden arvometallien tuotoilla taisteluita.

Arvometallit on salakuljetettu Burundin ja Ruandan alueille, joissa ne on merkitty paikallisiksi metalleiksi ja näin konfliktiyhteydet on saatu häivytettyä.

Tarpeellisia tarkastuksia ei tutkimuksen mukaan usein tehdä lainkaan tai ne on tehdään huonosti, vaikka juuri viime vuonna luotiin useita kansainvälisiä säädöksiä estämään kaupankäyntiä konfliktialueiden kanssa. Säädökset kieltävät kaupankäynnin tuotteilla, joilla on rahoitettu konfliktia tai jotka ovat peräisin alueelta, jossa rikotaan ihmisoikeuksia.

Samaan aikaan metalleja ja valtion kaivosoikeuksia on myyty polkuhintaan myös ulkomaisille veroparatiisiyhtiöille, jolloin valtio on menettänyt vuosien 2010-2012 aikana jopa 1,36 miljardia dollaria arvioi Africa Progress -paneeli. Menetetty rahamäärä vastaa Kongon kahdessa vuodessa koulutukseen ja terveydenhuoltoon käyttämiä varoja. Kaupankäynti on kuitenkin paneelin tekemän raportin mukaan ollut laillista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!