Latinalaisessa Amerikassa muhii lasten siirtolaiskriisi – Yhä useampi siirtolaiseksi lähtevä on alle 11-vuotias

Jo neljäsosa Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen siirtolaisista on lapsia. Osuus on noussut nopeasti.

Lasten määrä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen siirtolaisuustilastoissa on kasvanut ennätyslukemiin. Tilanne vaati uusia toimia, sanoo YK:n lastenjärjestö Unicef.

Lasten osuus siirtolaisista on maailmanlaajuisesti noin 13 prosenttia, mutta Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella osuus on noussut viimeisten kolmen vuoden aikana 25 prosenttiin, yhtä suureksi kuin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, järjestö kertoi eilen.

91 prosenttia lapsista on alle 11-vuotiaita.

Yksi yleisimmistä reiteistä on Kolumbian ja Panaman välillä oleva Dariénin viidakko, jonka läpi siirtolaiset kulkevat. Sen kautta on tämän vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana kulkenut ennätysmäiset yli 60 000 lasta, joista puolet alle viisivuotiaita. Vuonna 2021 määrä oli yhteensä 29 000. Osa on matkalla yksin.

Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella on paljon siirtolaisuutta, jonka taustalla on esimerkiksi köyhyyttä, eriarvoisuutta, ruokapulaa, jengiväkivaltaa ja luonnonkatastrofeja. Useimmat maat ovat sekä lähtö-, kauttakulku-, kohde- että paluumaita. 

”Jengiväkivalta, epävakaus, köyhyys ja ilmastoon liittyvät ilmiöt kurittavat aluetta ja pakottavat yhä enemmän lapsia kodeistaan. — Kun he kulkevat useamman maan ja joskus koko alueen läpi, he saattavat kokea sairauksia ja vammoja, perheestään erilleen joutumisen ja hyväksikäyttöä”, kertoo Unciefin Latinalaisen Amerikan ja Karibian johtaja Garry Conille tiedotteessa.

Viime vuonna 92 siirtolaislasta kuoli tai katosi Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueella, Unicef kertoo.

Järjestön mukaan tilanne vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jonka avulla varmistetaan, että lapsisiirtolaisia ja heidän perheitään suojellaan ja siirtolaisuuden juurisyihin puututaan.

”Kriisi Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla vaatii välittömästi vahvempia humanitaarisia toimia sekä turvallisempien reittien varmistamista lapsille ja perheille”, Conille sanoo.

Turvallisempien reittien lisäksi pitäisi investoida myös parempiin palveluihin, väkivallan ehkäisyyn, koulutus- ja elinkeinomahdollisuuksiin sekä tukeen lapsille, joiden vanhemmat ovat lähteneet siirtolaisiksi, Unicef sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!