Maailman ensimmäisen malariarokotteen jakaminen aloitettiin Malawissa

Kolme Afrikan maata on mukana pilottiohjelmassa, jossa rokotetaan vuosittain 360 000 lasta malariaa vastaan. Toiveet ovat korkealla, sillä tauti tappaa vuosittain yli 250 000 lasta.

Maailman ensimmäisen malariarokotteen jakaminen on aloitettu. Jakelu alkoi tällä viikolla eteläisessä Afrikassa sijaitsevassa Malawissa.

Se on mukana Maailman terveysjärjestön (WHO) johtamassa pilottiohjelmassa, jossa on tarkoitus rokottaa vuosittain 360 000 lasta malariaa vastaan. Kaksi muuta Afrikan maata, Ghana ja Kenia, tulevat mukaan lähiviikkoina, WHO kertoi tiistaina.

Niin kutsuttua RTS,S-rokotetta on kehitetty kolme vuosikymmentä, ja siitä on saatu lupaavia testituloksia. Kliinisissä testeissä sen on havaittu estävän neljä tapausta kymmenestä.

Koska taudin saa vuosittain yli 200 miljoonaa ihmistä, tehoa pidetään merkittävänä. Viime vuonna malariatartuntojen määrä jopa kasvoi edellisvuodesta.

”Olemme nähneet valtavia edistysaskeleita, kuten hyttysverkkoja ja muita toimenpiteitä malarian saamiseksi kuriin viimeisten 15 vuoden aikana, mutta edistys on pysähtynyt ja jopa kääntynyt joillakin alueilla taaksepäin. Tarvitsemme uusia ratkaisuja päästäksemme takaisin raiteille, ja rokote on lupaava väline. Malariarokote voi pelastaa kymmenien tuhansien lasten hengen”, sanoo WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus tiedotteessa.

Yhteensä 435 000 ihmistä kuolee malariaan vuosittain, heistä suurin osa lapsia.

Pilottiohjelmassa rokotetaan alle 2-vuotiaista lapsia, jotka saavat yhteensä neljä rokoteannosta. Sen on tarkoitus tuoda lisätietoa WHO:n suosituksia varten. Siinä tarkkaillaan lapsikuolemien vähentymistä, rokotteen ottamista ja turvallisuutta. Rokotteesta on tarkoitus tulla lisäväline malarian ehkäisyyn jo käytössä olevien keinojen, kuten hyttysmyrkyllä käsiteltyjen verkkojen, lisäksi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!