Obaman Guantanamo-lupaus ei toteutunut

Lähes 200 vankia on edelleen Guantanamossa huolimatta presidentti Barack Obaman vaalilupauksesta sulkea laitos.

Kuubassa sijaitsevassa Yhdysvaltojen Guantanamo Bayn sotilastukikohdassa on yhä lähes 200 vankia, vaikka Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama lupasi virkakautensa alussa sulkea pidätyskeskuksen. Ensimmäiset vangit tuotiin Guantanamoon kymmenen vuotta sitten osana Yhdysvaltojen johtamaa hyökkäystä Afganistaniin, Human Rights Watch muistuttaa.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Obaman edeltäjän presidentti George W. Bushin kaudella vankeja kidutettiin ja kohdeltiin epäinhimillisesti. Kaikkiaan Guantanamossa on ollut 779 vankia, joista noin 600 on vapautettu. Vain pieni osa vapautuneista oli saanut syytteen jostakin rikoksesta.

Guantanamossa vielä olevista 171 vangista presidentti Obaman hallinto on nostamassa syytteen 32 vastaan. Tähän mennessä kuitenkin vain yhden oikeudenkäynti on alkanut ja viiden syyte on vireillä.

Human Right Watch vastustaa epäiltyjen pitämistä vangittuina pitkään ilman oikeudenkäyntiä Guantanamossa tai muissa pidätyskeskuksissa. Järjestö kehottaa Yhdysvaltojen hallitusta joko nostamaan pikaisesti syytteet tai vapauttamaan vangit.

Human Right Watch on koonnut erityissivuston Guantanamoa käsittelevistä uutisista, artikkeleista ja tilastoista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!