Anni Kyröläinen

Esteettömyysasiantuntija, Riesa Oy

”Sen sijaan, että kysyttäisiin avoimesti, ollaan hiljaa”

Ennakko-oletukset vammaisista ovat syvään juurtuneita. Kun olin 16-vuotias,
opinto-ohjaajani oletti minun jäävän työkyvyttömyyseläkkeelle. Sen sijaan menin lukioon ja myöhemmin opiskelemaan. Silti nuorempana koin vähemmistöstressiä, painetta olla reipas ja tehokas. Ajattelin, etten saa sanoa ”ei”, jottei työnantajan mielikuva vammaisista työntekijöistä menisi pilalle.

Viime vuosina on keskusteltu yhä enemmän Suomen ikääntyvästä väestöstä ja ihmisten työkyvyn heikkenemisestä. Vammaiskeskustelu on kytkeytynyt tähän. Esimerkiksi esteettömyyden merkitykseen on havahduttu.

Silti monilla työnantajilla on syvään juurtunut epäilys siitä, ovatko vammaiset kyvykkäitä. Moni uskoo, että vammaisilla olisi enemmän sairauspoissaoloja, heidän palkkaamisensa tulisi kalliiksi tai että työpaikka vaatisi täysremontin.

Osa tästä johtuu tietämättömyydestä: työnantajilla ei ole tarpeeksi tietoa vammaispalveluista, saatavilla olevista tuista tai edes vammaisten työntekijöiden tarpeista. Sen sijaan, että kysyttäisiin avoimesti, ollaan hiljaa – ja pahimmillaan jätetään henkilö rekrytoimatta.

Mahdollisista toimintakyvyn haasteista huolimatta parhaiden osaajien rekrytointi on yrityksen etu.

Olettamisen sijaan tulisi rohjeta kysyä suoraan.

Jos työhakemuksessa ilmenee, että hakija on esimerkiksi viittomakielinen tai käyttää pyörätuolia, haastattelukutsuja ei välttämättä tule. Itse en mainitse työhakemuksissani olevani pyörätuolissa. Kerran, kun kysyin esteettömyydestä ennen haastattelua, minuun ei enää otettu yhteyttä.

Rekrytointisyrjintää on kuitenkin vaikea todistaa.

Vammaisten nuorten on vammattomia vaikeampi löytää kesätöitä. Riesa Oy on ollut mukana Esteetön kesätyö -kampanjassa. On ollut hienoa nähdä yritysten osallistuvan avoimesti yhdenvertaisen työelämän rakentamiseen.

Monet yritykset pitävät vammaisen palkkaamista hyväntekeväisyytenä eivätkä näe heitä pätevinä ammattilaisina. Onneksi osa työnantajista on ymmärtänyt, että mahdollisista toimintakyvyn haasteista huolimatta parhaiden osaajien rekrytointi on yrityksen etu. Tämä koskee yhdenvertaisuutta laajemminkin.

Firmamme nimi, Riesa Oy, viittaa siihen, miten esteettömyyteen ja vammaisuuteen liittyviä kysymyksiä pidetään usein riesana. Haluamme kääntää tämän ajattelun toisin päin.

Suomessa on 250 000 vammaista ihmistä, mutta heidän edustuksensa mediassa ja politiikassa on lähes olematonta. Vähemmistöryhmien palkkaaminen toimituksiin moniäänistäisi mediaa. Kalle Könkkölän jälkeen Suomessa ei ole ollut yhtään vammaista poliitikkoa. Toisaalta eduskunnan puhujapönttöön ei edes pääse pyörätuolilla, vaikka rakennukseen tehtiin miljoonaremontti vain muutama vuosi sitten.

---

Pinja Eskola

Toimittaja, seksologi, bloggari, vammaisaktivisti

”Työpaikan vastaanottaminen ei ole yhtä mutkatonta kuin vammattomilla”

Aktivismissa on enemmän työtä, kuin yhdessäkään palkkatöistäni. Teen sitä 99 prosenttisesti rakkaudesta lajiin ja vain harvoin saan työstäni taloudellista korvausta. Aloin aktivistiksi, koska kyllästyin siihen, miten kaltaisiani ihmisiä kohdellaan niin työmarkkinoilla kuin yhteiskunnassa laajemmin.

Suomen palvelujärjestelmä on periaatteessa hyvä, mutta käytännössä jäykkä. Se ei huomioi riittävästi vammaisten yksilöllisiä tarpeita, nopeita elämänmuutoksia tai spontaanisuutta. Vammaispalveluiden hakemusten käsittelyaika voi venyä useiden kuukausien mittaiseksi. Tämä tekee esimerkiksi spontaanin lomamatkan suunnittelemisesta hankalaa: matkaa voi joutua valmistelemaan kuukausia.

Sama koskee henkilökohtaista apua tai kuljetuspalvelua vapaa- ja työajalla. Jos kyseisiä palveluita tarvitsee, niitä pitää erikseen hakea. Työn vastaanottaminen ei siis ole yhtä mutkatonta kuin vammattomilla.

Yhteiskunnan eriarvoisuus korostuu vähemmistöjen kohdalla, ja vammaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja on paljon. Esimerkiksi taksia odottaessani minun usein oletetaan olevan matkalla vammaisten päivätoimintaan, vaikka olisin menossa puhujakeikalle.

Myös työelämässä oletukset ovat tavallisia. Jos työntekijällä on mukana avustaja, saatetaan olettaa avustajan tekevän osan vammaisen työtehtävistä. Kun työskentelin kirjastossa, eräs työkaverini ihmetteli, miksi en pyytänyt avustajaani hyllyttämään kirjoja, vaikka olin siihen itse täysin kykenevä.

Vammaiset nähdään usein kahdessa valossa: inspiroivina sankareina tai säälittävinä tragedioina.

Medialla on suuri vaikutus siihen, miten suhtaudumme meille vieraisiin asioihin ja ilmiöihin. Lisäksi representaatiot voivat tarjota samaistumispintaa. Nykyään representaatio on onneksi laajempaa kuin aiemmin ja yhä useammin kuunnellaan myös vammaisia, ja käytetään heitä konsultteina, kun halutaan kertoa tarinoita vammaisuudesta.

Silti vammaiset nähdään usein kahdessa valossa: inspiroivina sankareina tai säälittävinä tragedioina. Katsoja saattaa tulkita täysin neutraalit vammaisuuden esitykset jommankumman linssin läpi, vaikka konteksti ei antaisi siihen syytä. Tämä johtuu siitä, että alitajuisesti etsimme näitä tuttuja tarinoita.

Jotta vammaisten syrjintä hälvenisi, tulee ihmisten tiedostaa, mihin kaikkialle ableismi ulottuu. Edes me vammaiset emme ole immuuneja ableismille, mikä näkyy meissä alitajuntaisena ajatuksena omasta huonommuudesta. Meidän tulee haastaa käsitystämme siitä, millaista elämä voi vähemmistöön kuuluvilla olla. Tämä tapahtuu tiedon hankkimisen avulla ja vähemmistöjä kuuntelemalla.