Kupolikattoiseen huoneeseen käy avonaisesta ikkunasta leppeä tuulenvire. Huoneen täyttävät isot kangaspuut. Reda Ahmed, 61, pujottelee keskittyneesti värikkäitä villalankoja loimilankojen väliin ja tiivistää langat taltan iskuilla. Työn alla on kuvakudos sadonkorjuujuhlasta. Valmiina on jo kuvat isoista taatelikasoista ja muista hedelmistä sekä koreja kantavista ihmisistä.
”Sadonkorjuuseen kuuluu myös juhla, jossa tanssitaan. Haluan ikuistaa perineen, joka on katoamassa”, Ahmed kertoo.
Kudoksella on leveyttä 1,8 metriä ja sen korkeudeksi tulee enintään 3,3 metriä. Ahmed on aloittanut työn pari kuukautta sitten. Valmiin työn kutomiseen menee noin kymmenen kuukautta.
”Korkeutta mietin vielä, koska haluan kertoa mahdollisimman monta tarinaa”, Ahmed sanoo.
Nainen kertoo kutoneensa Kairossa sijaitsevassa Wissa Wassefin taidekeskuksessa jo yli viisikymmentä vuotta, yhdeksänvuotiaasta asti.
”Serkkuni oli jo täällä töissä, kurkimme kavereiden kanssa uteliaina aidan takaa, kun täällä kävi turisteja. Sitten pyysin päästä tänne töihin.”
Kolme vuotta hän kävi taidekeskuksessa iltapäivisin koulun jälkeen ja teki viikonloppuisin töitä. Toisin kuin moni oman kotikylänsä saman ikäinen nainen, Ahmed osaan lukea ja kirjoittaa.
Elämän ehdottomiin kohokohtiin lukeutuu matka Lontooseen vuonna 2006. Eri puolille maailmaa vietävissä Wissa Wassefin taidekeskuksen näyttelyissä on mukana myös keskuksen kutojia.
”Avajaisissa oli mukana suurlähettiläitä ja arvovaltaisia kutsuvieraita. Olin todella ylpeä, kun he ihastelivat työskentelyäni ja töitäni. Ymmärsin, että en ole vain matonkutoja, vaan taiteilija”, Ahmed kertoo.
Taidekeskuksen vuonna 1952 perustanut egyptiläinen arkkitehti Ramses Wissa Wassef (1911–1974) uskoi, että jokaisessa on luovuutta, joka pääsee esille, kun sitä tuetaan.
”Wissa Wassef tarjosi mahdollisuuden kangaspuilla kutomiseen Harraneyan kylän lapsille. Tuosta kokeilusta taidekeskus sai alkunsa”, perustajan tyttären, vaimonsa Suzanne Wissa Wassefin kanssa taidekeskusta johtava Ikram Noshi sanoo.
Taidekeskuksessa työskentelee tällä hetkellä 22 kutojaa ja kolme batiikkitaiteilijaa. Heistä muutama on ollut mukana alusta asti.
Reda Ahmedin työhuoneen naapurissa kutoo kangaspuilla Sabra Saoud, 47. Myös hän aloitti työt taidekeskuksessa yhdeksänvuotiaana.
”Isäni ei sen ajan ajattelutavan mukaan pitänyt tyttöjen koulunkäyntiä tärkeänä. En ole käynyt lainkaan koulua, en siis osaa lukea enkä kirjoittaa”, Saoud kertoo.
Myös hän tutustui keskukseen siellä työskentelevien sukulaistensa kautta.
”Tätini aloitti työskentelyn täällä jo Ramses Wissa Wassefin aikana. Kaksi serkkuani oli töissä täällä ja minä leikin lattialla kangaspuiden vierellä villalankojen keskellä.”
Saoud on ollut työpaikkaansa erittäin tyytyväinen. Hän ei ole koskaan miettinyt, että etsisi muita töitä.
”Kouluttamattomana en myöskään saisi mistään tällaisia ansioita”, Saoud sanoo.
Keskuksen työntekijöillä ei ole määriteltyjä työaikoja. He saavat tulla ja mennä omien aikataulujensa mukaan. Työ joustaa perhetilanteen ja henkilön mukaan, johtaja Noshi kertoo.
Yleensä kutojat työskentelevät kuutena päivänä viikossa. Moni pitää vapaapäivän muslimien pyhäpäivänä perjantaina. Kaikki keskuksen työntekijät ovat aina olleet muslimeja. Omistajaperhe sen sijaan on kristitty.
”Uskonto ei ole koskaan ollut ongelma. Kutsumme työntekijöitä kotiimme kristillisten juhlien, etenkin joulun ja pääsiäisen aikaan, ja saatamme vierailla heidän kotonaan vaikkapa paastokuukauden aikana”, Noshi sanoo.
Egyptissä kristityt ja muslimit elävät rinnakkain, mutta silti hyvin usein kristityt työskentelevät kristittyjen omistamissa yrityksissä. Vaikka kristittyjen ja muslimien välit ovat rauhaomaiset, suvut eivät katso uskontojen välisiä avioliittoja suopeasti.
Saoud työskentelee yleensä aamupäivällä kaksi tai kolme tuntia, käy kotona valmistamassa lounaan perheelleen, syö ja palaa iltapäivällä töihin pariksi tunniksi.
Hän sanoo arvostavansa taidekeskuksen vapautta, joka ei rajoitu vain joustavaan työaikaan vaan myös vapauteen valita kudottavat aiheensa inspiraation ja kiinnostuksen mukaan. Toisin on hänen serkullaan, joka työskentelee mattokutomossa Sakkarassa. Siellä on määritelty työvelvoite joka päivälle ja käsitöiden aiheet määrätään erikseen. Työt tehdään usein mallista.
Mattokutomoissa työntekijän kuukausiansio on yleensä noin 8000 Egyptin puntaa (noin 152 euroa). Wissa Wassefin taidekeskuksen kutojat ansaitsevat keskimäärin 12 000–15 000 Egyptin puntaa (noin 228–285 euroa) kuukaudessa.
”Kaltaiseni lukutaidoton nainen voisi saada kuukausipalkkaisen työn lähinnä siivoojana, jolloin kuukausiansio olisi noin 3000–4000 puntaa (57–76 euroa) kuussa”, Saoud sanoo.
Taidekeskuksen työntekijät saavat kuvakudoksen valmistuessa palkaksi noin 30–35 prosenttia taidekeskuksen työlle määrittelemästä myyntihinnasta.
”Palkka maksetaan heti, riippumatta siitä, koska työ myydään tai myydäänkö sitä. Jos myyntiaika on pitkä, valuuttakurssivaihteluiden perusteella voidaan maksaa myöhemmin lisäkorvaus”, Noshi sanoo.
Osa keskuksen työntekijöistä haluaa palkkansa kuukausittain ennakkoerinä tai puolet työn valmistumisprosessin aikana ja puolet työn valmistuttua.
Keskuksessa 11-vuotiaana työt aloittanut Taheya Ibrahim, 59, sanoo vielä yhden kehuvan kommentin työnantajastaan.
”Erityisen hienoa täällä on myös se, ettei kukaan koskaan huomauta, vaikka olisin tehnyt virheen. Kun huomaan virheen itse, saatan purkaa paljonkin työtä ja korjata sen. Meitä työntekijöitä todella arvostetaan ja meitä pidetään taiteilijoina, mikä on äärimmäisen harvinaista Egyptissä.”
