Kukaan Nicaraguassa ei ole puhdas.

Tämän vuoden helmikuussa virkakautensa aloittaneen liberaalipresidentti Enrique Bolañosin korruptionvastaisen kampanjan aikana lause on jo tullut yleiseksi hokemaksi.

Ensisijaisesti sillä tarkoitetaan poliitikkoja ja yhteiskunnan eliittiä, jotka asemaansa hyväksi käyttäen kahmivat rikkauksia. Rahvaalle harmaa käytäntö mahdollistaa myös monipuolisen arkisten palvelujen verkoston, josta molemmille osapuolille on hyötyä.

Esimerkiksi huoltoaseman bensapoika kysyy arastellen ”kuitilla vai ilman” työntäessään letkunpäätä auton tankkiin. Risteyksessä liikennepoliisi mielivaltaisesti sakottaessaan haluaa mieluummin ”järjestää” asian kuin täyttää sakkolapun.

Bolañosin tavoitetta korruption kitkemisestä voisi mittasuhteiltaan verrata vallankumoukseen. Sillä ilmauksella hän olisi kauttaan halunnutkin kutsua. Nimityksen ollessa Nicaraguassa jo käytetty hän risti presidenttikautensa ”uudeksi aikakaudeksi”.
 

Parlamentti kaaostilassa

Maan parlamentti muistuttaa käsirysyineen ja alatyylisine solvaushuutoineen sirkusta. Kaaos alkoi elokuussa, kun Bolaños esikuntineen syytti ex-presidentti Arnoldo Alemánia, hänen perhettään ja lähipiiriä valtion varojen järjestelmällisestä kavaltamisesta. Lainsäädäntötyö on täysin seisahduksissa ja talous – jos mahdollista – vielä enemmän.

Hallituksen esittämät todisteet noin sadan miljoonan dollarin katoamisesta valtion kassasta ovat kiistattomat. Alemánin joukkio erikoistui kierrättämään rahaa tekaistujen yritysten ja bulvaanien kautta eri puolille Keski-Amerikkaa, Karibiaa ja Yhdysvaltoja avatuille tileille.

Suurin osa varoista ajautui ”liberaalipuolueen toimintaa avustavan” Fundación Democrática Nicaragüense -säätiön tileille. Tähän mennessä on kyetty näyttämään toteen yli 50 miljoonan dollarin kierrätys naapurimaiden pankeissa. Pankkitileillä olevia varoja on jäädytetty noin 20 miljoonaa dollaria. Vangittuna on kymmenkunta entisen hallinnon virkamiestä ja poliitikkoa, ja saman verran väkeä on karkuteillä muissa maisemissa.

Viime kuukaudet Nicaraguan poliittisella kentällä ovat olleet todellista saippuaoopperaa tai täkäläisittäin telenovelaa, josta ei puutu syrjähyppyjä, salaliittoja, piispojen ja entisten marxilaisten tapaamisia, sydänkohtauksia, juopottelua ja kansanedustajamiehiään puolustavia kirkuvia eliittirouvia.

Hyvät telenovelat saavat lisäjaksoja, mutta eivät dramaattisista vaiheistaan huolimatta varsinaisesti etene. Niin on käynyt myös Bolañosin ”uudelle aikakaudelle”, jossa raju liikkeellelähtö tyssäsi ex-presidentti Alemánin vahvasti rakennettuun puolustukseen.

Kaikesta kansallisesta ja kansainvälisestä vyörytyksestä huolimatta Alemánin ja kahden muun syytteessä olevan kansanedustajan parlamentaarista koskemattomuutta ei joulukuuhun mennessä ole pystytty äänestämään parlamentissa nurin, joten oikeudenkäynnit eivät ole päässeet alkamaan.

Nicaragualaisia käytäntöjä ja sielunmaisemaa tuntemattoman on vaikea ymmärtää, miksi puolet parlamentista, 46 liberaalikansanedustajaa, seisoo uskollisesti Alemánin takana edelleenkin, vaikka valtion varojen kavaltamisesta ei ole epäilystäkään. Rikoshan on kaikilla mittareilla mitattuna hurjaa luokkaa.

Alemánin takana pysyviä kansanedustajia on kolmenlaisia. On niitä, jotka ovat sekaatuneet korruptiovyyhtiin, on muuten vaan kiitollisia, ja niitä, jotka pelkäävät kuollakseen kostotoimenpiteitä.

”Alemán on perinteinen latinalaisamerikkalainen caudillo, kyvykäs ”vahva johtaja” ja eräs hänen taiteenlajinsa oli kietoa mahdollisimman paljon ihmisiä korruptioverkkoonsa”, muistuttaa taloustieteilijä ja poliittinen tarkkailija Cirilo Otero.

Muuten ei voisi selittääkään liberaalien parlamenttiryhmän puheenjohtajan Joaquín Ríosin hurmoshenkistä julistusta: ”Vaikka hän (Alemán) olisikin syyllinen, en missään olosuhteissa äänestäisi häntä vastaan”.

Ríosin lausunto rehellisyydessään saa monen vakavasti Nicaraguan tulevaisuudesta huolestuneen vatsan kiertämään. Toisten kylvettäessä valtion varoja Panamassa kuolee isänmaassa lapsia nälkään.

Kansainvälinen painostus loi korruptiojahdin

Bolaños toimi Alemánin varapresidenttinä neljä vuotta, ja hän on sekaantunut itsekin korruptioon. Varapresidenttinä toimiessaan hän johti muun muassa parlamentaarista korruptionvastaista komiteaa saamatta mitään tuloksia aikaan.

Cirilo Oteron mukaan Bolañosilla ei presidentiksi tultuaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa tällä hetkellä poliittiselta itsemurhalta vaikuttava korruptiojahti.

”Kansainvälinen painostus avustusrahojen käytön selvittämiseksi kasvoi suureksi. Nicaraguaan on tullut valtavat määrät apurahaa ja asiat ovat menneet vain huonompaan suuntaan. Monet kysyvät, miten tämä on mahdollista?”

Satu Hassi tutustui ministerikaudellaan Suomen kehitysyhteistyökohteisiin Nicaraguassa.

”Hallituksemme eivät ole käyttäneet omia resurssejaan ihmisten elämän parantamiseen, vaikka avustukset ovat antaneet siihen mahdollisuuden. Apurahat on käytetty velan ja kauppataseen vajeen minimointiin, joten omien varojen olisi pitänyt vapautua muuhun käyttöön.”

Otero antaa tunnustuksen sille, että Bolanos haluaa aidosti olla erilainen maan johtaja ja erottautua edellisistä hallituksista.

”Hän tiesi aloittavansa vuosia kestävän kampanjan. Se kestää koko hänen kautensa. Hänen vilpitön ajatuksensa on ollut kylvää nicaragualaiseen yhteiskuntaan ja varsinkin politiikkaan uutta tietoisuutta”, Otero arvioi.

Mutta yltääkö tämä tietoisuus siihen, että myös sandinistien valtakauden korruptio joskus käsitellään?

”Ei, se on jo mennyttä”, vastaa Otero. ”He ovat olleet mukana korruptiossa, mutta valtion institutionaalisten heikkouksien takia löysivät uudestaan tärkeän roolin ja niin he hiukan puhdistautuivat. Samalla kun he auttavat BolaZosia, he ovat väleissä Alemánin kanssa.”

”Sandinistit ovat ymmärtäneet, että on edullisempaa olla oppositiossa kuin hallituksessa. Oppositiosta he voivat hallita, vaikuttaa ja muuttaa asioiden kulkua. He säilyttävät kaikki omat etunsa, mutta heillä ei ole vastuuta maasta. Sehän on kaikkein paras tilanne.”

Demokratian irvikuva

Poliittisen tarkkailijan ja sosiologin Oscar-René Vargasin mukaan Nicaraguassa on omaksuttu vuosisatojen saatossa sellainen poliittinen kulttuuri, jossa eliitin korruptiosta on tullut poliittisen taktikoinnin ydin ja jossa kaikenlainen apu on ”ostettavissa” tai hankittavissa poliittisten lehmänkauppojen avulla.

”Harvainvaltaisessa taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa järjestelmässä muiden mahdollisuuksien puuttuessa poliittisesta korruptiosta on tullut käytännön toiminnan ja hallitsemisen mekanismi”, Vargas analysoi.

Vargasin mukaan elitistisillä hallituksilla ja ylhäältä johdetuilla puolueilla ei ole mitään tekemistä demokratian kanssa sen enempää käytännön kuin ajatusten tasolla. Tästä syystä instituutiot jäävät heitteille ja virat jaetaan poliittisin sopimuksin.

Voisi luulla nicaragualaisten uskovan joutuneensa huijauksen kohteeksi. Kansainvälinen yhteisökin opettaa ja patistaa heitä uskomaan länsimaisen demokratian aakkosiin, ja se, mikä kaikkien vuosien jälkeen syntyy tulokseksi, on pelkkä kulissi ja monin paikoin demokratian irvikuva.

Demokratian historia Nicaraguassa on lyhyt. Kansannousu ja vuoden 1979 vallankumous sekä sandinistien vaalitappio 1990 opettivat nicaragualaisille kuitenkin demokratian alkeet. Näiden 23 vuoden aikana Nicaraguaan on pumpattu ulkomaista tukea yli 14 miljardia dollaria, noin seitsemän kertaa vuotuinen kansantuote.

”Demokratian ensivuodet ovat tulleet nicaragualaisille kalliiksi. 1990-luvun alusta lähtien maa on vain luhistunut. Se ei ole tuonut suurimmalle osalle kansaa minkäänlaista etua. Pitäisi löytää vastaus siihen, mitä demokratia oikein nicaragualaisille tarkoittaa”, Cirilo Otero sanoo.

”Demokratian nimissä toimiva Bolaños antoi kansan ymmärtää saavuttavansa nopeita tuloksia, ja kun niin ei ole käynyt, kansa alkaa olla turhautunut.”

Oteron mukaan tärkeintä olisi, että maassa kyettäisiin luomaan sellainen työetiikka ja valvonta, joilla väärinkäytökset estetään ja valtion varoja käytetään oikein.

”Yhteiskunnassa ei ole valvonnan kulttuuria millään tasolla ja sen luominen on pitkällinen prosessi ja lisäksi se maksaa. Siihen menee aikaa.”

Kehitysyhteistyöltä on vaadittava tuloksia

Osa nicaragualaisesta kansalaisjärjestöeliitistä on tehnyt elämänsä hyvin mukavaksi.

Nicaraguassa on rekisteröity 3200 kansalaisjärjestöä viimeisten 12 vuoden aikana. Hallituksen mukaan aktiivisia niistä on noin 450-500.

Kansalaisrintamalla vuosia työskennellyt Cirilo Otero arvostelee jyrkin sanoin järjestöissä rehottavaa korruptiota. Hänen arvionsa mukaan maassa on noin 50 ihmistä, jotka ovat rikastuneet johtamiensa organisaatioiden turvin. Nämä johtajat elävät hyvää elämää, joka on rakennettu kansainvälisen solidaarisuuden ja tuen avulla. Hyvien palkkojen lisäksi muut edut, kuten autot, työvälineet ja matkat, ovat usein loistoluokkaa.

”He ovat henkilöitä, joista on tullut elinikäisiä johtajia, presidenttejä ja pääsihteerejä. Heidän elämänsä on verrattavissa ylellisiä palkkoja nauttiviin hallituksen virkamiehiin ja avustajiin”, Otero laukoo.

”Näistä järjestöistä on muodostunut eräänlaisia lakien yläpuolella toimivia pieniä pankkeja, joilla ei ole enää kansalaisjärjestölle tai valtion instituutiolle kuuluvaa tilivelvollisuutta. Tässä ”hiljaisuuden maailmassa” järjestöt liikuttelevat rahaa hyvillä katteilla — varsinkin, kun toimintaa katsotaan Nicaraguan köyhyyden perspektiivistä.”

Myös ympäristöjärjestö Centro Humboldtin varajohtaja Victor Campos arvostelee kärkevästi usein erilaisiksi ”säätiöiksi” muuntautuneita järjestöjä.

”Hyvin harvat niistä toimivat edes omien sääntöjensä mukaan. Vuosikokouksia ei pidetä ja päätökset tehdään ydinryhmän sisällä. Ulkomaisten tukijoiden pitäisi kiinnittää asiaan huomiota, vastuu on myös heidän.”

Cirilon mukaan tämä ”maanalaisen maailman” jäsenet tulee kuitenkin erottaa muista aputeollisuuden tuhansista palkkatyöläisistä.

Tehtävä on ymmärretty väärin

Cirilon mukaan suuri osa maan kansalaisjärjestöistä haluaa muuttua pieniksi tai keskisuuriksi hallintoviranomaisiksi, jotka hoitavat jotakin julkiselle hallinnolle kuuluvaa osa-aluetta.

”Siitä syntyy epäsymmetrinen asetelma. Kansalaisyhteiskunnan järjestöt haluavat ottaa harteilleen valtion velvoitteita ja hallitus on tyytyväinen, koska sillä on vähemmän sille itselleen kuuluvia tehtäviä ja samalla vastuuta kannettavanaan. Tämä johtaa siihen, ettei hallitus halua ratkaista ongelmia, jotka eivät sille tämän työnajon mukaan enää kuulu, vaikka perustuslain mukaan kuuluisivatkin.”

”Järjestöjen pitäisi olla yhteiskunnallisia liikkeitä, jotka auttavat kansalaisia ryhtymään kansallisten sijoitusten ja rahankäytön sekä avustusvarojen vartijoiksi”, Otero katsoo.

Otero heittää Camposin lailla pallon osaksi rahoittajille. ”Rahoittajien tulisi vaatia kansalaisyhteiskunnalta evaluointia, analysointia, seurantaa ja tiedotusta.”

Tuloksia vaadittava

”Yhteistyökumppaneiden pitää olla hyvin suoraviivaisia toiminnassaan. Niiden tulee kysyä, millaisia toiminnan todelliset tulokset ovat viimeisen kymmenen vuoden olleet? Nicaragua on saanut viimeisten vuosikymmenien aikana enemmän apua kuin koskaan, mutta kansa on köyhtynyt entisestään”, Otero sanoo.

”Kyllä avunantajien täytyy löytää vastaus kysymykseen, miksei tuella ole saavutettu toivottuja tuloksia?”

Oteron mielestä kehitysyhteistyön pitäisi toimia ensisijaisesti valtion instituutioiden kautta mutta yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa. Järjestöissä on paljon kapasiteettia, jota hallitus voisi palkata alihankkijoiksi.

”Tämän alihankinnan tulisi olla tasaveroista hallituksen toiminnan kanssa. Jos apu suuntautuu ainoastaan kansalaisjärjestöille, se sektorisoituu ja toiminnot hajoavat. Silloin vaikuttavuus pienenee. Kun tuloksista ei enää välitetä, kylvetään ensimmäiset korruption siemenet.”

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002