Menitpä vierailulle milloin tahansa, loputtomalta tuntuva ihmisvirta heiluttaa Ellen Minkie Mosalan kodin ovea mustien asuinalueella Soshanguvessa, lähellä Etelä-Afrikan Pretoriaa.
Minkien koko olemus säteilee hyvää mieltä ja välittämistä niiden ihmisten keskuuteen, joiden kanssa hän työskentelee. Sen sijaan korruptoituneissa byrokraateissa naisen elinvoima herättää tervettä pelkoa, sillä hän jos joku tietää, kuinka asiat saadaan hoitumaan.
Minkie työskenteli 1990-luvulla Pretorian katulasten parissa järjestössä, jonka tehtävänä oli edistää lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia. Kun Minkie paljasti vuonna 1998 järjestön nuorisokeskuksen raha-asioihin liittyneen korruption, hän sai kenkää vanhemman sosiaalityöntekijän toimestaan.
Potkuista lannistumatta Minkie päätti jatkaa Pretorian katulasten auttamista. Niinpä hän otti ryhmän lapsia luokseen asumaan. ”Lähes kaikki kodittomat lapset täällä ovat poikia, joten päätin luoda kunnollisen suojan kodittomille pojille. Annoimme sille nimeksi Happy Boys Home”, Minkie kertoo.
Minkien suojattien lukumäärä vaihtelee. Nyt poikia on viisi, mutta parhaimmillaan heitä on ollut jopa 15.
Paikallisten lahjoitusten lisäksi koti on vuodesta 2000 lähtien saanut toimintansa tueksi pienen vuosittaisen avustuksen Suomen Pretorian suurlähetystöltä. Minkäänlaista valtiollista tai muuta institutionaalista rahoitusta Happy Boys Home ei kuitenkaan saa – olkoonkin, että monet pojista ohjataan Minkien huomaan kunnan sosiaalityöntekijöiden aloitteesta.
Sillä välin kun pojat ovat koulussa päivisin, Minkie tapaa niitä lukuisia ihmisiä, jotka tulevat pyytämään häneltä neuvoja tai apua. Tällä hetkellä Minkie on mukana organisoimassa kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on saada paikallishallinto antamaan anteeksi Soshanguven köyhien asuma-alueen sähköstä, vedestä ja vuokrista syntyneet velat.
”Vaikka meillä Etelä-Afrikassa onkin nyt upea perustuslaki asetuksineen, tavalliset ihmiset ovat edelleen hätää kärsimässä”, Minkie toteaa. ”Paikallishallinnon työntekijät tuppaavat vain istuskelemaan ylellisissä toimistoissa evääkään heiluttamatta. On tullut aika herättää heidät.”
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003