Lapsi matkustaa perheensä kanssa Intiaan, jossa hän näkee ensimmäistä kertaa todellista köyhyyttä. Lapsen kummastus on luonnollista, ja pelko – jopa inho. Mutta on aivan eri asia, että aikuinen nainen kertoo lehdessä tuosta inhosta, eikä pääse ensireaktionsa yli.
Seurapiiritoimittaja ja kolumnisti Rita Tainola kirjoitti lokakuun lopun Ilta-Sanomissa kolmen päivän Mumbain matkastaan otsikolla ”Kamala Mumbai!”. Tainola oli odottanut eleganttia Bombayta, eikä nyky-Mumbai vastannut mielikuvaa. Tainolan matkan parasta antia olikin loistohotelli, jossa hän saattoi viettää aikansa, sillä ”porttien ulkopuolella oli todella likaista”.
Ihmettelen, kenelle Tainola tekstinsä kirjoitti. Pettyneelle itselleenkö? Kopioiko hän vahingossa palan päiväkirjamerkintöjään lehden sivulle?
Tainola uskaltautui porttien ulkopuolellekin, taksilla. Tuo kokemus teki Tainolasta kelpo yhteiskuntakriitikon. ”Totta kai hyvinvointivaltiossa elävän ihmisen on hyvä nähdätällaista, mutta mietin, että miten maa aikoo selvitä ongelmistaan”, Tainola kysyy. Häntä kauhistuttavat saasteet, roska, virtsan haju ja se että ”kukaan ei taida välittää mistään”.
Julkisessa kolumnissa yksi ihminen kertoo monille. Kirjoittaja tietää, kenelle kirjoittaa – oli tavoitteena sitten ”yhteisen kokemuksen” jakaminen tai puhtaasti provokaatio. Päiväkirjamerkinnät puolestaan voivat ollakin naiiveja tai yksinkertaisia. Ei niitä kukaan muu lue.
Mutta siinä kohdin, kun teksti on julkinen, myös moraalinen vastuu on kirjoittajan. Edes voimakkaan vastareaktion nimissä ei pidä julkaista inhimillisesti ala-arvoista tekstiä. Ne jääkööt pöytälaatikkoon.
No, Rita-rukka mahtoi olla pettynyt – Incredible India ei ollutkaan niin ihmeellinen. Tainola selvästi ajatteli, että maailma on kuin mainoksissa: kuusikymppisen iho kuin teinitytön, jos vain ostaa kallista meikkivoidetta.
Luin ”Ritan ripeät” kahteen kertaan, koska ajattelin olevani tyhmä. Toivoin, että kolumniin olisi piilotettu jokin ironian porkkana, jota en vain löytänyt. En haluaisi olla lukijana tällaisen journalismin oletettu ”yhteisen kokemuksen” jakaja – en lukija lainkaan.
Julkaistu Kumppani-lehdessä 12/2007