Kulttuuripalat

Tanssia siirtomaavallasta ja ekologista köyhäilyä.

Siirtomaahistoriaa pilke silmäkulmassa

Arabian kielellä tulkittuja aarioita, kiväärinlaukauksia hevosen selästä, liikkeen alkuperän kätkemistä. Muun muassa näitä elementtejä pitää sisällään ranskalaisen Latifa Laabissin tanssiteos Self Portrait Camouflage. Marokkolaiset sukujuuret omaava Laabissi (s. 1964) tuo Helsingin talveen oman näkemyksensä eurooppalaisesta kolonialismista, pilke silmäkulmassa.

Sivuaskel-festivaalilla nähtävä ironinen sooloteos on vahva kannanotto identiteetin, siirtomaahistorian ja nykypäivän maahanmuuttopolitiikan aiheista. Teoksessa taiteilija tuo esille useita vierauden tunnetta kasvattaneita asioita. Grenoblessa vuonna 1964 syntyneen Laabissinkin ensimmäinen historiankirja alkoi lauseella: ”meidän gallialaiset esi-isämme…” Näin johdatettiin pohjoisafrikkalaista syntyperää olevia koululaisia ranskalaiseen kulttuuriin vielä muutamia vuosia sitten.

”Vuoden 1855 maailmannäyttelystä aina vuoden 1937 siirtomaanäyttelyyn saakka Ranska tarjosi kansakunnalleen yksitoista tapahtumaa, joista muodostui maan rajojen ulkopuolelle levitettävä vientituote. Niissä tilaisuuksissa uteliaalle yleisölle tarjottiin siirtomaiden ihmeitä, miehiä, naisia ja lapsia, joita se ihasteli ällistyneenä ja käsiään taputtaen”, Laabissi pohjustaa teostaan. AV.


Self Portrait Camouflage 4. ja 5.2. klo 19 Kaapelitehtaan Pannuhallissa (Tallberginkatu 1 B). Liput 20/15

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!