MARKUS PALMÉN

Accralaisen Gilbertin tunteet demokratiasta ovat ristiriitaiset. ”En ole varma, toimiiko demokratia ylipäätään Afrikassa. Kansanedustajat ajavat usein omaa etuaan.”

Oletteko euroopasta?” Bismarckiksi esittäytyvä taksikuski kysyy, kun matelemme pölyisessä autojonossa kohti Accran keskustaa. Pääkaupungin iltaruuhka on pahimmillaan, kun kaupungin laidoilla asuvat palaavat koteihinsa.

”Mitä ajattelette demokratiasta? Onko se parempi kuin kommunismi?” kuski jatkaa.

Entinen Ison-Britannian siirtomaa itsenäistyi jo vuonna 1957, ensimmäisenä Saharan eteläpuolisen Afrikan maista. Demokratia länsiafrikkalaiseen Ghanaan alkoi kuitenkin vakiintua vasta 1990-luvun alussa, vuoroittaisten siviilihallitusten ja vallankaappausten jälkeen.

Demokratian ideaali eli sotilasvallan kausinakin: armeija oikeutti väliintulonsa korruption kitkemisellä ja lupasi paluuta vaaleilla valittuun hallintoon sitä äänekkäästi vaatineelle kansalle.

Nykyisin Ghanaa pidetään demokratian mallimaana Afrikassa. Maassa on toimiva monipuoluejärjestelmä ja mielipiteen- ja uskonnonvapauden takaava perustuslaki. Yliopistot ja kansalaisjärjestöt ovat riippumattomia, niin myös tiedotusvälineet.

Poliittinen uutisointi vie suurimmat palstatilat sanomalehdistä, kansa seuraa politiikkaa. Tämä näkyy muun muassa lehtikioskeille kokoontuvista, otsikoita lukevista ihmisjoukoista.

Jos baarin tai bussiaseman televisiosta ei katsota jalkapalloa tai nigerialaista saippuasarjaa, siitä luultavimmin seurataan presidentin puhetta suorana lähetyksenä.

Eriarvoisuus kismittää

”Vaikka meillä on demokratia, ihmiset ovat eriarvoisia. Jos on yhteiskunnallisesti korkeassa asemassa, on paremmassa asemassa myös lain edessä”, Bismarck selittää. ”Ja vaikka Ghanassa on paljon köyhiä, viime hallitus tuhlasi valtion rahaa rakennuttamalla Accraan näyttäviä rakennuksia.”

Nyökkäilen kuljettajalle. Matka on kestänyt kauan ja vaivihkaa on tullut pimeä.

Bismarck vaikuttaa kuitenkin toiveikkaalta. Joulukuussa valittu uusi presidentti John Atta Mills on luvannut auttaa ennen kaikkea köyhiä.

Moni ghanalainen pienempituloinen tuntuu ajattelevan Bismarckin tavoin: yhtäältä uskotaan demokratian vaikutusmahdollisuuksiin, toisaalta kannetaan huolta eriarvoisuudesta.

”Äänestää täytyy, se on keino muuttaa asioita. Mutta Ghanan eri kansat sekä rikkaat ja köyhät eivät aina ymmärrä toisiaan”, toteaa vahtimestarina työskentelevä Augustina.

Kaksikymmentä vuotta Nigeriassa ja Beninissä asunut Gilbert on hiljattain palannut kotimaahansa.

Talonmiehenä työskentelevän perheenisän mielestä Ghanan vakaus tekee kotimaasta afrikkalaisittain ainutlaatuisen. Muissa Afrikan maissa valta ei hevin vaihdu.

Kansanvallalla myös paikalliset juuret

Ghanan yliopiston kampuksella demokratiakeskustelu saa uusia sävyjä. Sairaanhoitaja-opiskelija Doriksen mielestä demokratia toimii: jopa yliopiston oppilaskunnissa on vaaleja.

”Niissä vaaleissa tosin pelataan ulkonäöllä”, nuori nainen nauraa. Valtio-oppia opiskelevan Lilienin mielestä ghanalaisen demokratian ongelmia ovat ehdokkaan etnisyyden mukaan äänestäminen ja valtion virastoissa rehottava nepotismi eli sukulaisten suosiminen.

Valtio-oppia opettavalla Evans Aggrey-Darkoh’lla on näkemys osallistumisen kulttuurin alkuperästä. Demokratian periaatteet eivät hänen mukaansa ole täysin länsimaista tuontitavaraa. Halu sitoutua demokraattiseen hallintomalliin on aina ollut vahva. Ghanan alueen kansojen perinteinen hallintomalli on ollut – ja on yhä – päällikköjen ja alipäällikköjen verkosto.

”Kylän päällikkö valitaan kansan suostumuksella. Vanhimpien neuvosto valvoo hänen vallankäyttöään, ja itsevaltainen päällikkö syrjäytetään.”

Saarnaa sovinnollisuuden puolesta

Aggrey-Darkoh’ n mielestä Ghanan demokratia on hyvällä mallilla: hallinto on läpinäkyvää.

Viime joulukuussa käydyt yhdistetyt presidentin- ja eduskuntavaalit näyttivät kuitenkin muodostuvan Ghanan demokratian ja yhteiskuntarauhan koetinkiveksi.

Pääpuolueiden kannattajien välit pääsivät kiristymään erittäin täpärän vaalituloksen takia. Valittu presidentti John Atta Mills voitti vastustajansa alle prosentin marginaalilla.

”Tilanne oli hyvin vakava. Väkivallan uhka oli selvästi aistittavissa”, accralainen pastori Darkwa sanoo.

Väkivaltaisuudet kuitenkin vältettiin. Darkwan mukaan kirkkokunnilla oli tärkeä rooli kriisin laukaisemisessa. Ghanalaiset käyvät paljon kirkossa, ja pastorit saarnasivat sovinnollisuuden puolesta.

”Ghanassa ymmärretään myös, ettei paluuta vallankaappausten ja levottomuuksien aikaan ole. Se olisi valtava takapakki, joka veisi meidät 50 vuotta ajassa taaksepäin – juuri kun muu maailma on nähnyt yhteiskuntamme vakauden”, Darkwa sanoo.

Epävakaissa oloissa kansanvalta jää kuolleeksi kirjaimeksi. Helmi-maaliskuussa Ghanan pohjoisosissa puhkesi kuolonuhreja vaatineita taisteluita pääpuolueiden kannattajien välillä.

Levottomuudet johtuvat yhtä paljon alueella vallitsevista etnisistä ja päällikköyteen liittyvistä riidoista kuin politiikasta. Pohjoisen köyhyys on omiaan ruokkimaan räjähdysaltista ilmapiiriä.

Taksimies Bismarckin kritiikki onkin aiheellista. Ghanalaiset kokevat maan suurimmiksi tulevaisuuden haasteiksi paitsi eriarvoisuuden vähentämisen myös terveydenhuollon kehittämisen. Ja korruptio – jos vähäinenkin – se pitäisi kitkeä pois.

Julkaistu Kumppani-lehdessä 4/2009