Kailash Kher & Kailasa: Yatra (Nomadic Souls)

Cumbancha

Bollywood – ja Intian elokuvateollisuus yleisemminkin – synnyttää miljoonien ihmisten rakastamien elokuvien ohella laulajatähtiä, joiden ura lähtee liikkeelle elokuvien playback-laulamisesta. Heihin lukeutuu vuonna 1973 syntynyt poplaulaja Kailash Kher, joka on 2000-luvulla kohonnut Intiassa valtavaan suosioon myös itsenäisenä taiteilijana, ei pelkästään elokuvaäänenä. Monenkielisissä elokuvissa laulamisen lisäksi hän on näytellytkin, Mangal Pandey -filmissä oikein soveliaasti sufilaista laulajaa. Idolikseen hän on maininnut sufimusiikin edesmenneen suurmestarin, Nusrat Fateh Ali Khanin, ja Kherin äänessä voikin kuulla samansukuista soinnikasta karheutta ja voimaa. Kherin laulut ovat kuitenkin niin paljon lyhyempiä ja muutenkin kepeämpiä kuin transsitiloihin johdattavalla esikuvallaan, että hänen ensimmäinen länsimaisille markkinoille suunnattu albuminsa saattaisi hyvinkin menestyä täällä, siinä mitassa kuin se on mahdollista maailmanmusiikissa. Kherin ja hänen kahdeksanhenkisen Kailasa-bändinsä musiikki toki pohjaa ja myös hauskasti viittailee intialaisen musiikin moninaisiin traditioihin. Sen sulokkaissa melodioissa, kepeästi keinahtelevan tanssivissa rytmeissä ja selkeissä rakenteissa ei kuitenkaan ole mitään ylivoimaisen vierasta sellaisellekaan, joka ei erityisesti tunne Intian niemimaan kulttuuria. Kherin pop on yhtä aikaa universaalia ja täysin omaehtoista, vapaata markkinoiden ehdoista.

Mara Aranda & Solatge: Dèria

Galileo

Espanjalainen laulaja Mara Aranda hallitsee Välimeren kaikkien rantamien musiikit, mutta Solatge-yhtyeen kanssa tällä albumilla hän keskittyy nimenomaan Espanjan tuhannen vuoden taakse ulottuvaan perinteeseen. Tulos on loistava, ja sitä paitsi jo pelkästään Mara Arandan uljaan kaunis ääni ja karismaattinen läsnäolo saisi kehnommankin materiaalin lentoon. Lähtökohtana on se musiikki, joka syntyi Aragonian kuningaskunnan (n. 1000–1700) aikana muun muassa Kataloniassa, Baleaareilla ja Valenciassa, mutta lumoavan kauniit ja väkevät laulut ovat uusia. Soitinarsenaali kampiliiroineen, kelttiläisine harppuineen ja avainviuluineen soi kaukaista menneisyyttä, mutta mitään antikvaarista musiikissa ei kuitenkaan ole. Laulut kiitävät kevyesti yli kaikkien maantieteellisten, kulttuurillisten ja historiallisten raja-aitojen. Moderni laulelma, kansanmusiikki ja keskiaikaiset tanssit sulautuvat yhteen ja luovat jotain, joka tuntuu yhtä aikaa täysin uudelta ja ikiaikaiselta.

Otros Aires: Vivo En

Galileo

Tangoa on jo niin kauan uudistettu naittamalla sitä teknoklubeilta lainattuun konebiittiin, ettei keinoa enää voi väittää tuoreeksi. Argentiinalaisen Miguel Di Genovan vuonna 2003 Barcelonassa perustama espanjalais-argentiinalainen tango-orkesteri Otros Aires tuoreuttaa sekoitustaan historialla: yhtye lisää Di Genovan laulun, koneiden, bandoneonin ja pianon iskevän neliskanttiseen kudokseen sämplejä muun muassa Carlos Gardelin (n. 1890–1935) legendaarisista levytyksistä. Buenos Airesissa ja useissa Euroopan kaupungeissa äänitetty konserttilevy paljastaa, että konstissa on riskinsä. Nykysoitanto kuulostaa jäykältä ja sointiensa tukevuudesta huolimatta oudon vähäveriseltä, kun sen keskellä seikkailevat latauksessaan maagiset arkistoäänet.