V ille Lähde, 42, puhuu kuin filosofi, rauhallisesti ja laveasti. Hän myös kirjoittaa kuin filosofi, niin että ajattelussa on jotain uutta. Se on virkistävää. Maailmassa on liikaa kuluneita ajatuksia.
Kirjassaan Niukkuuden maailmassa hän käsittelee tulevaisuuttamme pallolla, jonka resurssit eivät riitä. Öljy, ruoka ja makea vesi vähenevät ja ilmasto lämpenee.
Monia aihe ahdistaa niin, ettei sitä haluaisi kohdata. Lähdekin on omien sanojensa mukaan ahdistunut pessimisti, mutta kirjassaan hänellä on toivon näkökulma.
”En kirjoita vain uhkakuvista vaan korostan sitä, että resurssipulaan vastaaminen ja turvallisuuden lisääminen ovat tapoja turvata meidän kaikkien elämä lähitulevaisuudessa.”
Ensimmäinen virhepäätelmä: Luonto on yksi
Yleinen tapa puhua ilmastonmuutoksesta saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi ja turhaksi. Voi jättää muovipussin kauppaan ja ostaa luomubanaaneja, mutta jotenkin aina on sellainen olo, ettei tee tarpeeksi. Ilmastonmuutos näyttäytyy valtavana möykkynä, jolle yksilö ei voi mitään.
Ja kun ei kerran voi mitään, miksi edes yrittää? Yleinen vastaväite ympäristöongelmiin tarttumiselle on se, että on turha tehdä mitään, kun eivät muutkaan tee.
”Resurssien kohdalla tilanne on päinvastoin: mitä huonompi tilanne, sitä enemmän on tehtävä itse”, selittää Lähde.
”Kun puhutaan resursseista, puhutaan konkreettisista asioista, ruuasta, puhtaasta vedestä, energiasta. Niiden riittävyyttä voidaan käsitellä poliittisina ja taloudellisina asioina, joille ihmiset voivat tehdä jotain.”
Resurssien kohdalla koko maailmaa ei tarvitse pelastaa. Tarvitsee vain saada oma yhteiskunta sellaiseksi, että siinä on ihmisillä edellytyksiä pärjätä.
Lähteen mielestä ympäristöongelmista puhuttaessa taustaoletus on usein väärä. Kaikki ympäristöongelmat eivät liity yhteen, eikä niitä kaikkia voida ymmärtää saati ratkaista samalla välineistöllä. Esimerkiksi resurssipulaan vastaaminen ei tuo vastausta kysymykseen, pitäisikö ihmisen antaa muillekin eliöille näiden tarvitsema elintila maapallolta.
Lähde kuitenkin näkee resurssikysymyksen ensisijaisena:
”Kaikkea ei voida ratkaista yhdellä kerralla. Jos resurssikysymystä ei ratkaista ja politiikka epäonnistuu tehtävässään, saatetaan ajautua äärimmäiseen niukkuuteen, jossa sosiaalinen koheesio romahtaa ja pakkovalta korvaa politiikan. Silloin ei voida jatkaa kamppailua muista ympäristöongelmista. Siksi resurssikysymys on väistämätön prioriteetti.”
Toinen virhe: Sektoriajattelu
Filosofia on mainio väline vakavien ongelmien käsittelyssä. Se tarjoaa monia näkökulmia, sävyjä mustan ja valkoisen välille, toisin kuin poliittinen retoriikka, jolla ongelmista yleisimmin puhutaan.
”Yritän antaa välineitä lukijalle tulkita itse lisääntyvää tietoa ja ristiriitaista tulkintaa. Pyrkimykseni on lukijan älyllisen itsepuolustuskyvyn lisääminen sellaisen tiedon edessä, jonka alkuperää tai luotettavuutta hän ei tiedä.”
Miten esimerkiksi määrittelemme niukkuuden tai riittävän tarpeen? Jos suljetaan pois eloonjäämiseen tarvittu minimi, ei ole olemassa mittaria sille, mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa. Me synnytämme ja vakiinnutamme uusia tarpeita koko ajan. Tarpeita voidaan samalla tavoin myös purkaa.
Meitä vaivaa Lähteen mielestä sektoriajattelu. Paras esimerkki siitä on talous. Taloudesta on Lähteen mukaan tehty poliittisin keinoin ensisijaista ja samalla se on eristetty muista aloista. Vaikka poliitikot tietävät paljon vakavista ympäristöongelmista ja vannovat tekevänsä kaikkensa niiden korjaamiseksi, he eivät silti käsittele ympäristöasioita talouspolitiikan yhteydessä. Talous on poliitikoille ensisijainen ja irrallinen alue, johon muut politiikan alueet eivät voi vaikuttaa.
Filosofin esimerkki selventää priorisointia: Jokaisella vakavasti otettavalla poliitikolla on oltava mielipide taloussäästöistä, mutta kaikkien poliitikkojen ei ole pakko ottaa kantaa ympäristökysymyksiin.
Ongelmallisena joskin ymmärrettävänä Lähde näkee myös myytin vapaasta, rationaalisesta kuluttajasankarista. Ympäristövastuu sysätään paitsi ympäristösektorille ja -aktivisteille myös yksittäisille kuluttajille. Lähteen mielestä yksittäisillä kulutusvalinnoilla ei ole suurta yhteiskunnallista merkitystä. Hänen mukaansa laajamittainen tarpeiden karsiminen vaatii yhteiskunnallista toimintaa. Yksilöiden kulutussankaruus ei riitä.
Resurssien jaon kysymys valtapolitiikkaan
Lähde haluaa aineellisen kulutuksen laskun laajemman poliittisen keskustelun ja kiistan kohteeksi – talouden rinnalle keskelle valtapolitiikkaa. Tällä hetkellä laajempaa poliittista suuntausta niukkuuden ja resurssien tasa-arvoisen jaon näkökulmasta ei ole, on vain marginaalisia ääniä.
Miten resurssikysymyksistä saadaan valtapolitiikkaa? Lähde uskoo turvallisuusargumenttiin. Suomen poliittisessa kentässä on monta tahoa, jolle turvallisuus on tärkeää.
”Kulutuksen vähentäminen on välttämätöntä oman yhteiskuntamme vakauden, ennustettavuuden ja turvallisuuden kannalta. Jos sitoudumme nykyiseen korkeaan kulutustasoon, se tekee meistä haavoittuvia, kun avainresurssit käyvät niukoiksi. Sitoudumme silloin samalla epävarmaan tuotantoon.”
Lisäksi köyhemmissä maissa syntyvä äärimmäinen niukkuus voi heijastua meidän elintasoomme. Halpa tuontiruoka loppuu, jos tuontialueiden vesivarat loppuvat tai viljapellot menevät pilalle.
Kun niukkuus on äärimmäistä, se ei enää motivoi luovuutta ja kaupankäyntiä vaan yhteiskunta alkaa syödä itseään.
”Jos ihmiset eivät usko, että huomenna saa ruokaa, ei pystytä pitämään yllä järjestystä. Sosiaalisen vakauden säilyttäminen on keskeisin turvallisuustekijä.”
Äärimmäisen niukkuuden välttäminen on tärkeää meidän kaikkien kannalta. Toisaalta myös minimielintasomäärittelyissä on Lähteen mielestä ongelma: kun pohditaan riittävää elämän minimitasoa köyhille, tullaan samalla helposti sanoneeksi, että köyhillä on oikeus vain tuohon minimiin. Köyhyys voi olla myös suhteellista, jos on pahoin velkaantunut tai jos ei ole mahdollisuutta osallistua yhteiskuntaan täysivaltaisesti.
Katastrofeja on jo käynnissä paikallisesti ympäri maailmaa. Monessa asiassa olemme jo myöhässä, toteaa Lähde ja muistuttaa, ettei mikään kehityskulku ole pelkästään mukava.
”Yritetäänkö ehkäistä yhteiskunnallisen kaunan ja ristiriidan syntyä vai yritetäänkö pelkästään hoitaa ongelmat sitä mukaa, kun niitä tulee? Osa niistä tulee joka tapauksessa yllätyksenä, koska maailma ja luonto ovat liian monimutkaisia hallittaviksi. Kaikkeen ei voi varautua.”
Itsekriittinen keskustelija
Uudet ajatukset eivät synny nopeasti. Lähteen kirjan taustalla on kymmenen vuotta tutkimusyhteistyötä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professorin Yrjö Hailan ja yhdysvaltalaisen Templen yliopiston filosofian professori Chuck Dyken johdolla. ”Siinä sivussa” valmistui myös väitöskirja.
Mutta kaiken alku ja juuri oli populaarikulttuuri. Lukioikäisenä Ville Lähde katseli brittiläistä Edge of Darkness -sarjaa ja Neil Hardwickin Pakanamaan karttaa televisiosta. Ne käsittelivät ympäristökysymyksiä ja -aktivismia poliittisina kysymyksinä tavalla, joka teki nuorukaiseen vaikutuksen. Tämä oli sellainen murrosikäinen, joka ”sattui lukemaan” myös Ydinenergiaa aloittelijoille -kirjan, joka oli ”näin jälkikäteen ajateltuna hellyttävän maolainen mutta älyttömän hyvä tietopaketti”.
1990-luvun puolivälissä Lähde oli yliopisto-opiskelija, joka oli juuri vaihtamassa suomen kielen opinnot filosofiaan. Kansalaisaktivismi oli nousussa. Eläinoikeudet, talonvaltaaminen ja ydinvoiman vastustaminen kiinnostivat monia.
Yliopistolla Tampereella Ville Lähde tapasi eläinoikeusaktivisti Joni Purmosen. He pohtivat, miksei erilaisille nouseville liikkeille ollut yhteistä keskustelufoorumia. Keskustelusta syntyi Muutoksen kevät -lehti (1995–2003). Lähde toimi lehden päätoimittajana ensin Purmosen kanssa ja myöhemmin yksin vuoteen 2002 asti.
Lähde ei ole suoran toiminnan ihminen vaan keskustelija, joka on käynyt puhumassa suoran toiminnan puolesta.
”Muutoksen kevään ideana oli se, että siellä keskusteltiin kriittisesti eri toimijoiden välillä ja pidettiin yllä itsekritiikin mahdollisuutta. Yhteisen foorumin luominen ja keskustelun ylläpito oli keskeisin toimintatapani silloin ja nyt.”
Itsekriittisyys ja ajattelun muuttaminen kritiikin pohjalta ovat Lähteen ajattelun vahvuus. Hän ei halua omien sanojensa mukaan lukkiutua ääriasenteisiin tai tiettyyn toimintatapaan.
Lähde asuu vaimonsa kanssa Lempäälässä, Tampereen kupeessa. He harrastavat puutarhanhoitoa ja viljelevät omat vihanneksensa. Onko harrastus huvia vai varautumista tulevaan niukkuuteen?
”No, se on puolivakavaa ja puolivitsi. Ennen kaikkea se on hyvä tapa viettää vapaa-aikaa. Siinä näkee sen valtavan näkymättömän työn, jonka meidän puolestamme tekevät maaperän pienet eliöt bakteereista ja sienistä kastematoihin.”