”Haluan tehdä elokuvia Tšadista. Teen sen solidaarisuudesta synnyinmaatani kohtaan. Jos en tekisi niin, koko maa jäisi näkymättömäksi”, sanoo tšadilainen elokuvaohjaaja Mahamat-Saleh Haroun (s. 1960). Hän on yksi Sodankylän elokuvajuhlien (11.-15.6.) kansainvälisistä vieraista.

Harounin omistautumisesta kotimaalleen saavat nauttia myös tšadilaiset itse. Hän perusti maahan elokuvakoulun elvyttääkseen Tšadin elokuvatuotantoa. 1960-luvulla alkanut sisällissota oli tuhonnut kaikki maan elokuvateatterit.

”Rakastan synnyinmaatani ja sen ihmisiä. Haluan kertoa heistä. Paras palkintoni on, kun näytän ihmisille elokuviani ja he sanovat: juuri noin se on. Sinä kerrot meistä.”

Harounin mielestä afrikkalaisten elokuvaohjaajien tehtävä on lisätä ihmisten tietoisuutta ja pohtia Afrikan tulevaisuutta. ”Meidän tulee ennen kaikkea kyseenalaistaa se tapa, kuinka ajattelemme jokapäiväisestä elämästämme ja kohtalostamme”, hän sanoo.

Haroun pakeni 18-vuotiaana kotimaastaan sisällissotaa ja on siitä lähtien asunut Ranskassa. Uudessa kotimaassaan Haroun kouliintui journalistiksi ja elokuvantekijäksi. Hän on Cannesin ja Venetsian festivaalien palkituin afrikkalainen ohjaaja viimeisten 15 vuoden aikana.

Haroun painottaa ohjaajana afrikkalaisten omaa ääntä, olipa tyylilaji draama tai komedia. Yleisiä teemoja hänen töissään ovat poikien ja usein poissaolevien isien suhde, kosto ja anteeksianto.

Elokuvassa Daratt (2006) poika lähtee tappamaan isänsä murhaajaa isovanhemmiltaan saamallaan aseella. Haroun kysyy elokuvallaan: mitä tarkoittaa 16-vuotiaalle tappaa ihminen?

Omaelämänkerrallisen dokudraaman Bye bye Africa (1999) innoittajana oli Wim Wendersin Alice in the cities (1974). Haroun pyrki omassa elokuvassaan samaan roadmovien yksinkertaisuuteen.

Hiljattain Helsingin afrikkalaisen elokuvan festivaalilla näytetyssä komediassa Sex, Okra & Salted Butter (2008) Haroun näyttää Pariisin afrikkalaisten elämänmenoa realistisesti, mutta raikkaasti eri näkökulmista ja onnistuu loistavalla huumorintajullaan ravistelemaan ennakkoluulojamme.

Sodankylässä Harounilta nähdään useita elokuvia: Isä meidän (2003), Dry Season (2006), A Screaming Man (2010) ja Grigris (2013). Viimeisin on optimistinen, hurmaava ja yllätyksellinen tarina tanssijan urasta haaveilevasta nuoresta miehestä. Vaikka hänen jalkansa on halvaantunut, se ei estä häntä tavoittelemasta unelmaansa – kohdatut ongelmat ovat hänelle vain ylitettäväksi tarkoitettuja esteitä.

Sodankylän elokuvajuhlat 11.–15.6. www.msfilmfestival.fi