Artikkelikuva
Tanja Konstenius on asunut kolme vuotta Amsterdamissa ja hoitaa arkipäivän tilanteet hollanniksi. “Aina kun tulen käymään Suomessa

Mikä maa, mikä kieli?

Ja kuka minä olen? Sitähän me kaikki toisinaan pohdimme, mutta Tanja Konstenius, 33, on todennäköisesti miettinyt näitä asioita keskivertoa enemmän.

Mies katsoo kameraan ja selittää ajatuksiaan. Hän on asunut Hollannissa puoli vuotta eikä uusi kieli vielä luonnistu. Ohimolta valuu jo hiki. “Ik zie helemaal in de park. Ik…in de park…” Eli “Minä näen kaikki puistossa. Minä…puistossa…”

Helmikuussa helsinkiläisessä valokuvagalleria Hippolyte Studiossa nähtiin Tanja Konsteniuksen videoteos Alles goed. Idea siihen syntyi viime vuonna Amsterdamissa hollannin kielikurssilla. Videon ghanalaismies on nimittäin Konsteniuksen kielikurssikaveri.

Alun perin Konstenius ei suunnitellut muuttavansa Alankomaihin, mutta ryhdyttyään seurustelemaan Amsterdamissa asuvan miehen kanssa hän alkoi viettää kaupungissa yhä enemmän aikaa. Kieliopinnot Konstenius aloitti huolettomasti harrastusmielessä.

“Kielikurssilla huomasin, että muille opinnot olivat totinen ja ahdistavakin paikka, koska he halusivat oppia kielen nopeasti päästäkseen töihin.”

Vapaana taiteilijana Konsteniuksella ei ollut samanlaista tarvetta työllistyä, mutta hän tunnisti kurssikavereiden koulustressin. Hänellä itsellään on ollut samanlainen suhde espanjan kieleen.

“Kielikurssilla mietin, miten kieli rajaa identiteettiä. Halusta huolimatta kielen aikuisena oppinut ei koskaan pääse eroon tietystä ulkomaalaisuudestaan.”

Konsteniukselle kieli ja identiteetti ovat lapsesta asti olleet jatkuvan kiinnostuksen kohde. Välillä kipeäkin kysymys.

“Mistä sun isäsi on”, alettiin Konsteniukselta kysellä heti, kun hän seitsemänvuotiaana muutti Porvooseen.

“Vastasin tomerasti että Chilestä, mutta katsahdin sitten äitiä ja varmistin ’eikö ollutkin’”, Kontenius kertoo.

Konstenius syntyi ja vietti ensimmäiset seitsemän vuotta Tukholmassa, jonne hänen meänkielinen suomalainen äitinsä oli aiemmin muuttanut. Vanhemmat erosivat ennen hänen syntymäänsä, eikä tytär nähnyt isäänsä lapsena kertaakaan.

Ruotsissa Konstenius ei muista kenenkään ihmetelleen hänen ulkonäköään. Tukholma oli jo 1980-luvulla kansainvälinen paikka.

Suomessa Konstenius sai koko nuoruutensa kertoa “mistä hän oikeasti on kotoisin.” Moni määritteli häntä chileläisyyden kautta. Kun Konstenius vaikka suutahti, johtui se muiden mielestä chileläisestä temperamentista.

“Se ärsytti, koska en oikeasti tiennyt Chilestä enkä isästä juuri mitään.”

Nuorena Konstenius suunnitteli muuttavansa Ruotsiin heti, kun kotoa pääsee.”

Mutta kun hän lomalla meni Tukholmaan, se näyttikin toisenlaiselta.

“En tuntenut olevani kotona kummassakaan maassa.”

Konsteniuksesta tuli ammattivalokuvaaja. Isäänsä hän rohkaistui ottamaan yhteyden vasta 27-vuotiaana. Osoite löytyi Ruotsin osoiterekisteristä, ja Victor-isä sai ruotsinkielisen kirjeen.
Uudenvuoden yönä, juuri rakettien paukkuessa keskiyöllä 2008 Konsteniuksen puhelin soi.
“Det är jag”, ääni sanoi.  

Puhelu käynnisti Konsteniuksessa sokinkaltaisen tunteen. Vielä samalla viikolla hän lähti Tukholmaan.
Söderhallenin edessä Konstenius näki miehen, jolla oli tutut silmät, samanlaiset kuin omat.

Kahvilassa  Konstenius huomasi, että isä on vanha ja sairas mies, joka puhui ruotsia chileläisaksentillaan tavallista hitaammin. Tytär tiesi, että vanhemmat olivat eronneet isän huumeiden käytön vuoksi, ja ilmeisesti elämäntavat olivat jatkuneet samanlaisina.

“Merkittävintä minulle tapaamisessa oli, että isä pyysi anteeksi, ettei ollut mukana elämässäni.”

Isän välit chileläissukulaisiin olivat katkenneet, mutta kun tytär alkoi valmistella ensimmäistä matkaansa isänsä vanhaan kotimaahan, isä kaivoi yhteystietoja. Suku oli lähtenyt Chilestä poliittisista syistä oli 1970-luvulla pakolaiseksi Ruotsiin, ja osa oli myöhemmin palannut. Heidän luokseen Konstenius matkusti espanjan sanakirja laukussaan.

“Vaikka näytimme jollain tavalla samalta, emme ymmärtäneet toisiamme. Kaikki vain tuntui niin erilaiselta.”

Pian Konsteniuksen palattua Suomeen isä kuoli. Hautajaisten järjestäminen jäi ainoan omaisen vastuulle.

“Se oli äärimmäisen yksinäinen hetki. Tajusin, että isän koko elämä oli ollut yksinäinen. Hänellä ei ollut ystäviä, joita olisin voinut kutsua hautajaisiin.”

Lyhyt yhteys isään ja uusi suhde Chilen juuriin heijastui Konsteniuksen työhön. Hän käsikirjoitti isästään dokumentaarisen elokuvan. Se oli jo menossa tuotantoon, mutta rahoitus ei järjestynytkään. Elokuvassa kiteytyy paitsi yhden miehen tarina, myös yleisempi siirtolaisen juurettomuus.

Konstenius on miettinyt lukemattomia kertoja kuka hän on: suomalainen, ruotsinsuomalainen vai suomenchileläinen? Geeniensä vai kokemustensa tulos?

“Lapsena yritin olla mahdollisimman samanlainen kuin muut, mutta sen olen lopettanut. Suomalaisia ja chileläisiä on monenlaisia. Me kaikki voimme itse päättää, millaisia suomalaisia tai chileläisiä olemme.”

Konstenius on nyt chileläinen ihan virallisesti, sillä hän sai maan passin kaksi vuotta sitten. Mitä siitä vaikkei vielä puhuisikaan sujuvaa espanjaa, hän ajattelee. Sen ehtii myöhemminkin.

“Voin itse valita piirteet, joista kussakin kulttuurissa pidän.”

Amsterdamin monenlaisten asukkaiden keskellä on helppo elää ja kasvattaa naapureiden kanssa yhdessä kukkia jalkakäytävällä. Suomessa käydessä oma kieli soljuu helpoiten, ja ruotsalaisia tv-sarjoja katsoessa tulee lapsuudesta tuttu kodikas olo. Chileläisyys on Konsteniukselle vielä arvoitus.

Nyt työn alla on isästä kertova videotyö, jota varten Konstenius aikoo haastatella ihmisiä, jotka miehen tiesivät.

“Silti kukaan ei tiedä millainen ihminen hän oli. Se minua juuri kiinnostaa.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!