Kiinassa asuvana ulkomaalaisena minua pitää varoa, sillä saatan olla vakooja. Sellaista propagandaa Kiinassa toitotetaan, nyt sarjakuvan muodossa. 

Kansallisen turvallisuusvalistuksen päivänä kadunvarsille levitettiin juliste, jossa vaalea ulkomaalaismies ojentaa ruusuja neiti Lille. Eipä aikaakaan, kun valtionyhtiössä työskentelevä neiti Li antaa poikaystävänsä lukea työpapereitaan. Sarjakuvan lopussa neiti Li nyyhkyttää käsiraudoissa poliisiasemalla. Poikaystävä olikin vakooja!

Juliste tuntuu minusta, ulkomaalaisesta, vähän ikävältä, vaikka se onkin historian jatkumoa. Läpi kommunistipuolueen hallitseman ajan Kiinassa on varoitettu ulkomaisista hiippareista. Uuden valtion alkuvuosina 1951 piirretyssä julisteessa isot kädet roikottavat rumaa länsimaalaista varastettu asiapaperirulla taskussa. Teksti vaatii antamaan ilmi roistot ja vakoojat.

64 vuotta myöhemmin vuonna 2015 Kiinassa avattiin parikin puhelinnumeroa, joihin kansalaisia kannustettiin käräyttämään vakoojia. Sosiaalisessa mediassa myös kiersi vakoojan tunnusmerkkejä luetteleva asiakirja, jonka aitoudesta ei tosin ole takeita. Siinä varoitettiin ulkomaisista toimittajista, kansalaisjärjestöjen työntekijöistä ja ihmisistä, jotka kyselevät herkistä asioista. Herkkä aihe on esimerkiksi Kiinan johdon lähipiirin rikkaudet.

Kiina on nyt täysin eri maa kuin 60 vuotta sitten. Kiinassa on paljon ulkomaalaisia töissä, kiinalaiset ovat itse töissä ympäri maailmaa, reissaavat turisteina sankoin joukoin ja täyttävät lännen yliopistot. Kiina käy jättimäistä ulkomaankauppaa ja shoppailee yrityksiä Australiasta Eurooppaan.

Julistekampanja ulkomaisten poikaystävien vaaroista taisikin lässähtää. Esimerkiksi Pekingissä ulkomaalaisiin on jo totuttu. Aika harvalla kiinalaisella edes olisi vakoojalle kiinnostavaa kerrottavaa, minkä pekingiläiset heti hoksasivat julisteen äärellä hymähdellessään.

Salaisuuksien haltijat kyllä pidetään muutenkin erossa ulkomaalaisista. Kerran istuin baaripöydässä, jossa yksi mies ei sanonut sanaakaan. Hän oli poliisi, eikä hän saanut keskustella ulkomaalaisten kanssa vapaallakaan. Kun haastattelin erästä miestä lapsiin liittyvistä asioista, miehen sotilasisä suuttui. Sotilaan perheen ei sovi tavata länsitoimittajia. 

Valtionyhtiöissä ulkomaalaisten varominen saattaa mennä hysterian puolelle, olipa sen toimiala mikä tahansa. Jotkut ulkomaalaiset ovat joutuneet eroamaan kiinalaisesta puolisostaan, jotta puolison suku voi käydä kauppaa valtionyhtiön kanssa.

Ulkomaisena toimittajana kohtaan myös rivikansalaisten vakoojaepäilyjä, enkä sitä ihmettele. Kiinalaiset toimittajat toimivat ainakin virallisen määritelmän mukaan maan sisäisinä vakoojina. He kun ovat kommunistisen puolueen suu, silmät ja korvat. Valtaosa kiinalaistoimittajista ei näin tee, mutta esimerkiksi Xinhua-uutistoimiston toimittajalta saatetaan vaatia juttukeikalta rehellinen raportti haastateltavien puheista keskusvallan käyttöön. Julkaistu juttu onkin sitten siloteltu versio. Miksi kiinalaiset uskoisivat, että ulkomaiset toimittajat olisivat omia kummempia?

Tavallinen Kiinassa asustava tai turisteeraava ulkomaalainen tuskin törmää vakoojaepäilyihin. Päin vastoin, hän saa ihmettelyä ja ihailua. Tavalliset kiinalaiset tahtovat samaan kuvaan ulkomaalaisen kanssa, ja monet haluavat länsimaisen kaverin ihan vain siitä syystä, että tämä on länsimainen.

Ulkomaalaisten ihailu valuu yli äyräiden. Kiinalaisfirmat palkkaavat länsimaalaisia näyttelemään yritysbileisiin ulkomaisia liikemiehiä ja asuntonäyttöjen aikaan naapuriasuntoihin “asukkaiksi”. Eräs suomalaisturisti sai 1200 euroa keikasta ”korroosiomaalieksperttinä” kiinalaisella voimalaitostyömaalla.

Vakoojista varoittavat julisteet taitavatkin varoittaa länsimaalaisista ylipäätään. Älä ihaile niitä! Pysy niistä kaukana! Älä ainakaan ryhdy kaveriksi! Kavereinahan me olemme oikeasti vaarallisia.

Kiinan johto on viime vuosina ollut huolissaan “länsiarvojen” leviämisestä. Yliopistoissa ei saa enää kertoa opiskelijoille lännen lehdistönvapaudesta tai kansalaisyhteiskunnasta tai kommunistipuolueen tekemistä virheistä.

Meiltä länsikavereilta noita asioita väkisin oppii. Eräs kiinalaisystäväni on monen maanmiehensä tavoin vakaasti sitä mieltä, että demokratia ei Kiinaan sovi ja että puolue on virheistään huolimatta hyvä isäntä. Nyt hän on huomannut, että on paljon asioita, joita hän ei sensuurin vuoksi maastaan tai puolueesta tiedä. 

“Miksi meille ei kerrota kaikkea? Mitä puolue oikein pelkää?” ystäväni kysyy nyt. Sellaisista kysymyksistä on vallanpitäjille suurempi vaara kuin muutamasta vakoojasta.