Pohjoisessa asuva ystäväni sanoi, ettei uskalla susien pelossa taluttaa koiraansa metsässä. Sutta hän ei tosin ole koskaan nähnyt.
Kun Suomen maaseudulla vilahtaa yksikin susi, ollaan saman tien vaatimassa koululaisille taksikyytejä ja susille kaatolupia. Ymmärrän huolen, mutta keskustelu on Suomessa hyvin pelon sävyttämää ja kärjistynyttä.
Italia on maantieteellisesti noin Suomen kokoinen maa, jossa elää arviolta 3 300–3 500 sutta. Suomessa susia on vain 430.
Kävin Italiassa Abruzzon kansallispuistossa Apenniinien vuoristossa Vilda Djurens Skydd -organisaation järjestämällä toimittajamatkalla tutustumassa paikalliseen elämään susien kanssa. Hämmästyin, kuinka positiivisesti paikalliset, myös karjankasvattajat, suhtautuvat susiin.
He ovat oppineet elämään yhdessä suurpetojen kanssa. Suomessa taas susi nähdään ylimääräisenä häiriötekijänä, joka ei kuulu luontoon. Ehkä siksi, että susi ehti olla meiltä pitkään lähes hävinnyt, ja sen paluu tuntuu vieraalta.
Paikalliset tietävät, että autolla ajaminen Roomasta Abruzzoon on huomattavasti vaarallisempaa kuin suden kohtaaminen.
Kun tieto lisääntyy, pelottelutarinat vähenevät. Italiassa asennemuutos on vaatinut vuosikymmeniä sitkeää valistustyötä. Myös valtio tukee susien suojelua isolla rahalla. Suden- ja karhunmetsästys on kiellettyä. Loukkaantuneita tai orpoja susiakaan ei lopeteta automaattisesti vaan ne viedään suojelualueille, joissa ne saavat elää turvassa. Saapasmaassa on saatu elvytettyä myös erittäin harvinainen apenniinienruskeakarhukanta.
Suomessa taas valtiovallan suhtautuminen susiin tuntuu kovin vanhanaikaiselta. Poliitikot kiistelevät siitä, kuinka monta sutta maahan mahtuu ja montako saa ampua.
Sudet saattavat hölkötellä Italian vuoristokylissä siirtyessään öiseen aikaan vuorelta toiselle, mutta se ei paikallisia hetkauta. He ymmärtävät, että on äärimmäisen harvinaista, että susi hyökkäisi ihmisen kimppuun. Paikalliset tietävät, että autolla ajaminen Roomasta Abruzzoon on huomattavasti vaarallisempaa kuin suden kohtaaminen.
Ovatko suomalaiset tulleet liian laiskoiksi, kun ajattelemme, että helpoin ratkaisu on aina eläimen ampuminen? Italiassa karjan suojaamisen eteen nähdään vaivaa, on vahtikoiria ja korkeita sähköaitoja. Paikallinen maanviljelijä totesi, että sudet ovat älykkäitä eläimiä, ja ihmisen on oltava vähintään yhtä älykäs löytääkseen keinot yhteiseloon. Jos susi pääsee käsiksi karjaan, syy ei ole sudessa vaan huonossa laumanvartioinnissa tai puutteellisissa aidoissa.
Lisäksi Apenniineilla on pidetty huoli tiheästä peura- ja villisikakannasta, joten susilla on riittävästi luonnollista ravintoa. Italiassa villieläimet tuovat myös tuloja paikallisille, kun turistit ympäri maailmaa tulevat bongaamaan niitä rauhallisesti ja eläimiä häiritsemättä.
Miten suomalaiset oppisivat ymmärtämään susia paremmin? Suomalaiset rakastavat katsoa erilaisia livejä. Meillä on Norppalive ja koiranpentulive ja jaksamme jopa katsoa, kun kassahihnalla pyörii ruokaostoksia.
Luonnonvarakeskuksella on jo susitutka, mutta voisiko meilla olla myös susilive? Se voisi tuoda nämä älykkäät ja sosiaaliset eläimet lähemmäs ihmisiä ja opettaa meitä ymmärtämään, että sudet ovat tärkeä osa yhteistä luontoamme.