Artikkelikuva
Delhissä ilman pienhiukkasten määrä ylittää WHO:n suosituksen yli 20-kertaisesti. Kuva: Urbancow / iStock

Suomi on keuhkojen paratiisi

Suomessa on maailman puhtaimpiin kuuluva ilmanlaatu, selviää WHO:n tilastoista. Lähes kaikki maailman ihmiset joutuvat hengittämään saastunutta ilmaa. Pahin tilanne on Intian Delhissä.

Ihmisen kannattaa nauttia ihan jokaisesta hengenvedostaan. Ainakin jos sattuu asumaan paikassa, jossa saa vetää keuhkoihinsa puhdasta ilmaa.

Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan jopa 99 prosenttia maailman ihmisistä asuu alueilla, joilla ilman pienhiukkaspitoisuudet ylittävät suositellut raja-arvot.

WHO:n suositusten mukaan hengitysilman pienhiukkaspitoisuus saisi olla korkeintaan viisi mikrogrammaa kuutiometriä kohden. Suurimmassa osassa maailman kaupunkeja tämä raja-arvo ylittyy selvästi.

Ilmansaasteet eivät ole mikään pikkuriesa. WHO:n mukaan ilmansaasteiden terveysvaikutukset ovat yhtä pahoja kuin tupakoinnin tai epäterveellisen ruokavalion, ja ne tappavat noin seitsemän miljoonaa ihmistä vuosittain.

Pienhiukkaset ovat alle 2,5 mikrometrin kokoisia, ja juuri niiden pieni koko tekee niistä erityisen haitallisia. Suuremmat hiukkaset, kuten siitepöly, jäävät ylähengitysteihin tai keuhkoihin, mutta pienhiukkaset tunkeutuvat aina keuhkorakkuloihin asti.

Grafiikka.
Listauksessa on huomioitu vain vähintään 100 000 asukkaan kaupungit.
Lähteet: IQAir / World Air Quality Report 2024, Air Quality Life Index

Pienhiukkasia syntyy erityisesti palamisen seurauksena: polttomoottorit, voimalaitokset ja metsäpalot tuottavat kaikki näitä näkymättömiä tappajia. Suomessa kuivina kevätpäivinä piinaava katupöly koostuu enimmäkseen suuremmista hiukkasista, mutta siihen voi myös olla sekoittuneena pienhiukkasia.

Kaikkein saastuneinta ilmaa hengitellään Intian pääkaupungissa Delhissä. Siellä pienhiukkasten määrä ylittää WHO:n suosituksen yli 20-kertaisesti. Muutenkin Etelä-Aasia erottuu maailmankartalla erityisen huonolaatuisen ilman vyöhykkeenä. Chicagon yliopiston ylläpitämän Air Quality Life -indeksin mukaan Intian ja Bangladeshin suurkaupungeissa ilmansaasteet voivat lyhentää ihmisten keskimääräistä elinikää jopa 5–6 vuodella.

Kittilässä on mittausten mukaan peräti koko Euroopan puhtain ilma.

Positiivistakin kehitystä on tapahtunut. Esimerkiksi Kiina aloitti vuonna 2014 ”sodan saasteita vastaan” ja on onnistunut merkittävästi vähentämään ilmansaasteita, vaikka raja-arvot ylittyvät Kiinassakin edelleen selvästi.

Puhtaimmasta ilmasta nautitaan kaukana suurkaupungeista ja teollisuudesta, esimerkiksi Tyynenmeren saarilla.

Suomessakin saadaan hengittää verrattain hyvälaatuista ilmaa; Helsingissä keskimääräinen ilmanlaatu ylittää WHO:n suositukset niukasti, mutta globaalissa katsannossa Helsingin ilma on huomattavan puhdasta, puhumattakaan Suomen harvaan asutuista seuduista. Kittilässä on mittausten mukaan peräti koko Euroopan puhtain ilma.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!