Värikkäät pirogue-veneet on vedetty kuiville keltaisena hohkaavalle rantahiekalle. Ngaparoun kylän pieni kalasatama on lauantaiaamuna hiljainen. Abdoulaye Ndiaye istahtaa vanhan veneen kyljestä tehdylle penkille ja toivottaa tervetulleeksi.
Edellisestä tapaamisestamme on kulunut lähes neljä vuotta. Silloin oli kevät 2021 ja Senegalin rannoilta oli alkanut lähteä vene toisensa jälkeen, suuntanaan Kanarian saaret. Monet lähtijöistä olivat kalastajia, jotka eivät enää kyenneet elättämään perhettään.
Kala oli käynyt vähiin. Sitä piti lähteä etsimään aina vain kauempaa mereltä, ja kustannukset söivät saaliista saaduista ansioista aina vain isomman osan. Joskus käteen ei jäänyt mitään.
Viimeisten neljän vuoden aikana lähtijöitä on ollut aina vain enemmän. Espanjan sisäministeriön mukaan lähes neljäsosa Kanarian saarille vuonna 2024 saapuneista 46 843 tulijasta oli senegalilaisia. He edustivat toiseksi suurinta kansalaisuutta Malin jälkeen.
“Laittomasta siirtolaisuudesta on turha sanoa yhtään mitään, jos ei ensin puhuta kalastuksesta”, Ndiaye sanoo. “Nykyiseen tilanteeseen ei löydy ratkaisua, jos kalastajien ongelmia ei ratkaista.”
Ndiaye puhuu kokemuksesta. Ngaparoun kylässä lähtijöitä on ollut vähän, ja Ndiayella oli siihen selitys, kun tapasimme neljä vuotta sitten: kun kala alkoi käydä vähiin 2000-luvun alussa, kyläläiset tarttuivat toimeen ja loivat lähivesille vuonna 2006 suojellun alueen, jotta kalat saisivat kutea rauhassa.
Aluetta valvottiin talkoovoimin. Muutaman vuoden kuluttua saaliit alkoivat palata entiselle tasolle.
On kaikkien etu saada kalakanta paranemaan.
Samanlaisen muutoksen Ndiaye toivoisi tapahtuvan seuraavaksi koko maan tasolla. Siksi hän johtaa tammikuussa 2024 perustettua Conaped-koalitiota (Coalition nationale pour une pêche durable, Kansallinen liittouma kestävän kalastuksen puolesta). Liikkeessä on mukana 15 organisaatiota, kalastajien etujärjestöistä ympäristönsuojeluliikkeisiin ja paikallisiin kansalaisjärjestöihin.
“Koskaan aiemmin emme ole pystyneet yhdistämään näin laajaa rintamaa”, Ndiaye riemuitsee.
Mukana on myös teollisen kalastuksen etujärjestö Gaipes, jonka kanssa monet pienkalastajista kokevat yleensä olevansa törmäyskurssilla. Ndiaye on toista mieltä.
“On kaikkien etu saada kalakanta paranemaan. Siihen tarvitaan kaikkien panosta. Mitä enemmän meitä on, sitä paremmin saamme äänemme kuuluviin valtiovallan tasolla.”
Tuota viestiä Ndiaye on vienyt eteenpäin koko tapaamistamme edeltävän kuukauden kiertämällä kaikissa maan suurimmissa kalasatamissa. Kalastus on Senegalissa iso asia: se muodostaa 12 prosenttia BKT:sta ja 16 prosenttia maan viennistä.
Sysäyksen kalastajien liikkeeseen antoivat keväällä 2024 järjestetyt presidentinvaalit. Niitä edeltävät vuodet olivat olleet kalastajille erityisen kovat.
Valtiovalta oli pyrkinyt saamaan ylikalastusta kuriin varaamalla teollisen kalastuksen uudet luvat ainoastaan senegalilaisille aluksille. Mutta useat ulkomaiset yritykset, suurin osa Kiinasta ja Turkista, kiersivät lakia luomalla pöytälaatikkoyhtiöitä, jotka olivat vain nimellisesti kansallisessa omistuksessa.
Euroopan unionin kanssa marraskuussa 2020 solmittu kalastussopimus koettiin monessa kalasatamassa perin pohjin epäoikeudenmukaiseksi. Se antoi 45 eurooppalaiselle troolarille luvan pyytää maan aluevesillä tiettyjä kalalajeja, mutta pienkalastuksen uudet luvat oli jäädytetty täysin.
“Meri on myyty ulkomaalaisille”, on usein kuultu lausahdus pienkalastajien parissa.
Viidentoista kilometrin päässä Ngaparousta, Mbourin kalatasamassa, veneenrakentaja ja puuseppä Papa Dam Ngingue tivasi neljä vuotta sitten, mitä mieltä olin asiasta: “Sanopa sinä, onko oikein, että eurooppalaiset saavat tulla meidän apajille, mutta kun tyhjätaskuiset senegalilaiskalastajat hakevat viisumia Eurooppaan, heitä ei päästetä maahan laisinkaan?”
Koalition jäsenet ajattelivat, että vaalien tuoma todennäköisen vallanvaihto voisi olla mahdollisuus muutokseen. Niinpä he laativat kolmentoista kohdan julkilausuman kestävän kalastuksen puolesta ja esittivät sen kaikille ehdokkaille.
Niihin kuuluu muun muassa kaikkien uusien kalastuslisenssien jäädyttäminen myös teolliselta kalastukselta, kalastuslainsäädännön tiukempi valvonta ja tiettyjen kalalajien pyynnin salliminen ainoastaan senegalilaisille aluksille.
Liike vaati niinikään itsenäistä arviota Euroopan unionin kanssa solmitun kalastussopimuksen vaikutuksista ja kalastajien etujärjestöjen parempaa edustusta kalastusministeriön alaisuudessa toimivaan työryhmään, joka tarkastelee uusia lupahakemuksia.
“Yleensä ennen vaaleja ehdokkaat lähestyvät meitä lupauksineen. Tällä kertaa halusimme ottaa ohjat omiin käsiimme”, toteaa Alassane Dieng, Gaipes-järjestön sihteeri.
Tällä kertaa halusimme ottaa ohjat omiin käsiimme.
Ilmastoidun kokoushuoneen ikkunoista avautuvat Dakarin kalasataman näkymät, laiturissa keinuvien troolareiden mastot, ruosteiset kyljet. Ulkona tuoksuu kala ja dieselöljy.
Dieng muistelee, miten presidentti Abdoulaye Waden kaudella 2000-luvun alussa vesille ilmestyi useita venäläisaluksia. Waden seuraajan presidentti Macky Sallin kaudella vuosina 2012–2024 kalastuslupia myönnettiin usealle kiinalaisalukselle, jotka olivat vain nimellisesti senegalilaisomistuksessa.
“Vuosina 2018–2019 näimme myönnettävän sellaisia lupia, joita ei lain mukaan ole edes olemassa”, hän kertoo.
“Kun otimme asian puheeksi ministeriössä, meille sanottiin, että kyseessä oli hallinnollinen virhe. Ja kun vuonna 2020 ei koronan takia voitu kutsua työryhmää fyysisesti koolle, ministeriö ei järjestänyt varsinaista etäkokousta vaan pyysi jäseniä toimittamaan näkemyksensä muulla tavalla.”
Lupahakemuksia tarkastelevaan työryhmään kuuluu Gaipesin ja pienkalastajien etujärjestö Conipasin lisäksi virkamiehiä ja merentutkimuslaitos CRODTin edustaja. Työryhmällä on vain konsultoiva rooli, varsinainen päätös kuuluu ministerille. Mikään ei siis estä ministeriä myöntämästä lisenssiä, vaikka työryhmä tai jotkut sen jäsenistä vastustaisivat asiaa.
Sekä Senegalin merentutkimuslaitoksen että FAO:n alaisen Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitean mukaan useat alueen kalalajit kärsivät ylikalastuksesta. Tähän luokkaan kuuluvat muun muassa yaboy-sardiinit, jotka ovat tärkeä osa Senegalin valtaväestön jokapäiväistä ruokavaliota ja jotka ovat ennen kaikkea pienkalastajien apajia.
“Mutta ylikalastus koskee myös meriahvenia ja pikkupagelleja, jotka liikkuvat syvemmillä vesillä, sekä meritursaita ja seepioita”, sanoo Ismaïla Ndour, CRODT-merentutkimuslaitoksen johtaja.
Laitos arvioi kalakantoja seuraamalla saaliita eri kalasatamissa.
“Meillä on yhteensä 31 tutkijaa pienkalastajien satamissa ja viisi tutkijaa Dakarin kalasatamassa teollisen kalastuksen puolella”, Ndour kertoo. “Meillä on myös tutkimusalus, mutta tällä hetkellä se seisoo laiturissa huolto-ongelmien takia.”
Senegalin tilintarkastustuomioistuimen vuonna 2023 laatiman raportin mukaan merentutkimuslaitoksella ei ole tarvittavaa rahoitusjärjestelmää aluksen huoltoa varten. Samassa raportissa suositeltiin merkittävämpien resurssien myöntämistä laitokselle. Samaa vaativat myös Conaped-koalition jäsenet.
Yhdelläkään Länsi-Afrikan valtiolla ei tällä hetkellä ole tarvittavia resursseja aluevesiensä tehokkaaseen valvontaan.
Toinen asia, johon koalition jäsenet vaativat lisäresursseja, on kalastuksen valvonta. Kun uusia lisenssejä myönnetään ylikalastuksesta huolimatta, syntyy nopeasti tilanne, jossa säännöistä ei piitata, koska saalista on saatava.
Jos valvontaa ei ole tai rikkeitä katsotaan läpi sormien, sääntöjen noudattamisesta seuraa pian suurempia rasitteita kuin niiden rikkomisesta.
“Yhdelläkään Länsi-Afrikan valtiolla ei tällä hetkellä ole tarvittavia resursseja aluevesiensä tehokkaaseen valvontaan”, sanoo Aliou Bâ, Greenpeacen valtamerikampanjan päällikkö järjestön Dakarin toimistossa.
Tällä hetkellä Senegalin viranomaiset valvovat kalastusta kahdella 20-metrisellä ja neljällä 12-metrisellä pikaveneellä sekä kuudelle lasikuitualuksella. Valvonnasta vastaavan viraston vuoden 2024 toimintaraportissa todetaan resurssien olevan puutteellisia sekä henkilökunnan että alusten osalta. Teknologian todetaan olevan vanhentunutta ja riittämätöntä.
Greenpeace seuraa omatoimisesti tiettyjen laittomasta kalastuksesta tunnettujen alusten liikkeitä ja ilmoittaa siitä tarpeen tullen viranomaisille. Bâ muistelee puolentoista vuoden takaista tapausta, jossa tuntematon venäläisalus kalasti Senegalin aluevesillä toista viikkoa ilman siihen vaadittavaa lupaa.
Erityisen huonossa maineessa ovat senegalilaistetut kiinalaisalukset. Greenpeacen vuonna 2020 julkaiseman raportin mukaan useat näistä Fu Yuan Yu -laivastoon kuuluvista aluksista ovat toistuvasti syyllistyneet väärien tietojen syöttämiseen AIS-järjestelmään, joka ilmoittaa laivojen sijainnin merellä.
Osa senegalilaistetuista kiinalaisaluksista olivat juuri niitä, joiden lisenssejä käsiteltiin koronavuoden aikana. Uusia hakemuksia esitettiin tuona vuonna yhteensä 52, joista 50 koski kiinalaisperäisiä aluksia. Pienkalastajien etujärjestöjen ja Gaipesin äänekäs vastustus johti tuolloin ministeriön julkiseen perääntymiseen, mutta senegalilaismediat toivat sittemmin julkisuuteen todisteita ainakin neljän lisenssin myöntämisestä.
Kun toukokuussa 2024 Euroopan unioni antoi Senegalille niin sanotun “keltaisen kortin” laittoman kalastuksen riittämättömästä valvonnasta, se ei ollut oikeastaan kenellekään yllätys. Seuraava askel on “punainen kortti”, josta seuraisi kalastustuotteiden vientikielto EU:n alueelle.
“Keltainen kortti on osa edellisen hallituksen meille jättämää perintöä”, sanoo Ismaïla Ndiaye, joka johtaa merikalastuksesta vastaavaa osastoa maan kalastusministeriössä.
Huhtikuussa 2024 Senegalin uudeksi presidentiksi valittiin Bassirou Diomaye Faye, ja syksyllä 2024 järjestettiin aikaistetut eduskuntavaalit.
Maassa on nyt uusi presidentti, uusi hallitus ja uusi eduskunta, jossa presidentin PASTEF-puolueella on laaja enemmistö. PASTEF ajaa valtion vahvempaa suvereniteettia, rikkauksien tasapuolisempaa jakautumista yhteiskunnassa sekä avoimuutta ja korruption vastaista taistelua – asioita, joiden puutteeseen monet senegalilaiset ovat perin pohjin kyllästyneitä.
Ismaïla Ndiaye puolestaan astui tehtäväänsä viime vuoden heinäkuussa.
“Euroopan unioni oli antanut Senegalille useita huomautuksia laittomasta kalastuksesta jo aiemmin, mutta valitettavasti ne eivät olleet johtaneet toimiin”, Ndiaye jatkaa.
“Meidän tahtomme on, että laiton kalastus saataisiin kuriin ja keltainen kortti poistettaisiin. Neuvottelut tähän suuntaan ovat meneillään Euroopan unionin kanssa.”
Merkkejä muutoksesta on nähtävissä. Toukokuussa 2024, vain kuukausi vaalien jälkeen, presidentti Faye ilmoitti kalastuslainsäädännön uudistamisesta ja Senegalin lipun alla purjehtivan laivaston auditoinnista.
Samalla meneillään on perinteisten pirogue-veneiden lisenssien kartoittaminen ja kahdenvälisten kalastussopimusten neuvottelu naapurimaiden Guinea Bissaun ja Mauritanian kanssa.
Kalastussopimus Euroopan unionin kanssa puolestaan päättyi viime marraskuussa, eikä sitä ole uusittu. Näkemykset syistä eroavat puolin toisin: Senegal ilmoitti, ettei sopimusta uusita, ennen kuin hallituksen tilaama raportti sopimuksen seurauksista valmistuu, kun taas EU sanoi syyksi antamansa “keltaisen kortin”.
Ndiaye vakuuttaa, että sopimuksen jatkumisesta riippumatta Senegal on aloittanut järeät toimet laitonta kalastusta vastaan.
“Viimeisten kymmenen kuukauden aikana olemme pysäyttäneet 30 teollisen kalastuksen troolaria, jotka rikkoivat lainsäädäntöä kalastamalla heille osoitettujen alueiden ulkopuolella.”
Ministeriö on niinikään julkaissut listan Senegalin lipun alla kalastavista teollisista aluksista sekä listan ulkomaisista aluksista, joilla on lupa kalastaa Senegalin aluevesillä.
“Seuraavaksi meidän on tartuttava pienkalastuksen ongelmiin”, Ndiaye sanoo. Kalastusministeriön mukaan maassa on tällä hetkellä 17 449 luvan kanssa toimivaa, pienkalastajien käyttämää pirogue-venettä, joiden koko voi vaihdella parin kalastajan miehistöstä aina parikymmenmetrisiin aluksiin.
Meidät nähdään helposti vain kepinheiluttajina, vaikka olisi kaikkien etu, että takaisimme yhdessä kalastukselle tulevaisuuden.
Ndiayen mukaan veneiden todellista lukumäärää on kuitenkin vaikea tietää, koska osa kalastajista jättää veneen rekisteröimättä tai kalastaa luvatta.
“Tarvitsemme tässä kohtaa parempaa valvontaa, mutta myös parempaa vuoropuhelua pienkalastajien kanssa. He ovat kalastajia useassa sukupolvessa eivätkä välttämättä ymmärrä, että valtiovalta tulee heille nyt kertomaan, miten pitäisi toimia. Meidät nähdään helposti vain kepinheiluttajina, vaikka olisi kaikkien etu, että takaisimme yhdessä kalastukselle tulevaisuuden.”
Siksi Ndiaye pitääkin Conaped-koalition luomista erinomaisena asiana. Yhteiselle viestille tarvitaan monta sanansaattajaa, eikä muutosta saada aikaan kädenkäänteessä. Kalakanta ei palaa ennalleen vuodessa eikä parissa, siihen tarvitaan pidemmän tähtäimen suunnitelmaa ja kärsivällisyyttä – ja toivoa, jota uuden hallituksen toimet tuntuvat toistaiseksi herättävän kalastajien parissa.
Joalin kaupungissa, 40 kilometrin päässä Ngaparousta, jossa tapasin Abdoulaye Ndiayen, Awa Sow on päättänyt ryhtyä toimeen itse, hallituksen toimia odottelematta. Sow johtaa naisten osuuskuntaa, joka tuottaa kuivattua ja savustettua kalaa.
Kuukausia säilyvä kuivakala on etenkin sisämaassa monen perheen proteiinin lähde, mutta viimeiset viisi vuotta sitä valmistavat naiset ovat joutuneet kilpailemaan raaka-aineesta maahan asettuneiden kalajauhotehtaiden kanssa. Nämä ostavat jo muutenkin aina vain harvemmaksi käynyttä pikkukalaa, kuten yaboy-sardiineja, valmistaakseen siitä Eurooppaan ja Aasian menevää kalajauhoa, jota käytetään kasvatetun kalan ruokinnassa. Köyhien kaloilla siis ruokitaan rikkaiden kalat.
Meillä on perheemme elätettävänä.
Sow ja hänen kollegansa ovat kärsineet kalakannan hupenemisesta jo useita vuosia. Monet naisista ovat nähneet kalastajamiestensä lähtevän kohti Eurooppaa parempien ansioiden toivossa. Jotkut naisista ovat päättäneet lähteä tuolle matkalle itse.
Conapedin julkilausumassa vaaditaan myös kalajauhotehtaiden sulkemista. Mutta Sow’lla ei ole aikaa odotella. Siksi hän on opiskellut netistä permakulttuuria ja aloittanut yhdessä kollegoiden kanssa kasvimaakokeilut. Hän on opetellut valmistamaan saippuaa ja opettanut sitä myös kollegoilleen, jotta naisilla olisi muutakin myytävää kuin aina vain harvinaisemmaksi käyvää kuivakalaa.
“Emme me voi jäädä odottelemaan”, Sow sanoo tarmokkaasti. “Meillä on perheemme elätettävänä. Siksi meidän on otettava ohjat omiin käsiimme.”