Kaikki alkoi vuonna 2014, kun zimbabwelainen Danayi Madondo palasi kotimaahansa opiskeltuaan muotisuunnittelua Johannesburgin Lisof-oppilaitoksessa (nykyiseltä nimeltään Stadio). Oppilaitoksesta ovat saaneet alkunsa lukuisat maailmalla menestyneet eteläafrikkalaiset suunnittelijat.

Madondo halusi luoda brändin, joka kuvastaisi sitä, mistä hän tulee.

”En ollut nähnyt zimbabwelaisten suunnittelijoiden luomuksia kansainvälisissä julkaisuissa tai areenoilla, vaikka noin vuosikymmen sitten afrikkalaisten suunnittelijoiden töitä alkoi näkyä esimerkiksi CNN-televisiokanavalla. Se oli tuolloin valtava juttu”, Madondo kertoo.

Nuorelle suunnittelijalle oli tärkeää luoda ja osallistua afrikkalaisen muodin tekemiseen sen sijaan, että hän ”kuluttaisi” muualla tehtyjä vaatekappaleita tai altistuisi lännessä tehdyille luomuksille. Kun Madondo aloitti suunnittelun, hän seurasi kansainvälisten muotitalojen syklejä ja koki, että hänen täytyy luoda kokoelmia kahdesti vuodessa.

Suunnittelu-uransa alussa vuosikymmen sitten Madondo hyödynsi kirkkaita värejä sekä suuria, rohkeita kuvioita ja afrikkalaisia muotoja.

”Rakensin portfoliota, mutta minulla ei ollut liiketoimintasuunnitelmaa. Asiakkaita alkoi kuitenkin virrata, ja työskentelin vanhempieni puutarhamökistä säästämälläni 20 000 randin, eli reilun 1000 euron, pesämunalla.”

Kun Madondo osti ensimmäisen ompelukoneen ja ensimmäiset kankaat, hän ei ymmärtänyt verotuskäytännöistä taikka Etelä-Afrikasta tilattujen kankaiden tullimaksuista. Mutta asiakkaat olivat kiinnostuneita vaatteista, ja sosiaalinen media siivitti suosiota.

”Ymmärsin visuaalisuuden ja hyvän valokuvan arvon. Upea kuva kertoo laajempaa tarinaa. Se voi kertoa, että olet ammattilainen ja tuotteesi on laadukas. En kuitenkaan ymmärtänyt kuinka paljon suosiota sosiaalinen media visuaalisuuksineen lopulta toi.”

Liiketoimintasuunnitelman puuttuminen ja kasvavat tilausmäärät polttivat Madondon loppuun parissa vuodessa.

”Unohdin syödä ja olin langanlaiha, koska tilauksia oli niin paljon. Se oli todella intensiivistä, enkä ymmärtänyt taloushallinnosta juuri mitään.”

Halusin luoda taidetta vaatteiden muodossa. Koin, että mikäli taide herättää keskustelua ja on merkityksellistä ihmisille, se näkyy lopulta myös taloudellisena onnistumisena.

Madondo päätti pitää tauon suunnittelusta. Hän avasi sen sijaan putiikin, joka esitteli paikallisten suunnittelijoiden tuotteita, kuten vaatteita, koruja, laukkuja ja huonekaluja. Liikkeen ovet olivat avoinna parin vuoden ajan, kunnes Madondo sulki putiikin vuoden 2017 loppupuolella. Tällöin Zimbabwe oli jälleen uuden talouskriisin partaalla, koska maan keskuspankki päätti esitellä uuden paikallisvaluutan, Zimbabwen dollarin, Yhdysvaltain dollarin rinnalle.

Zimbabwen dollarin nopean sukelluksen seurauksena maa kärsi toistamiseen korkeasta inflaatiosta, joka halvaannutti monia paikallisyrityksiä.

Markkinointitausta auttoi kuitenkin Madondon uraa. Ennen muotisuunnittelijan koulutusta Madondo työskenteli visuaalisena suunnittelijana, art directorina. Kokemuksen takia hän ymmärsi tarinankerronnan merkityksen sekä sen, että esitystavalla on väliä.

Madondo palasi muodin maailmaan lopulta vuonna 2018. Hän elvytti Haus of Stonen, mutta ei keskittynyt taloudelliseen tuottavuuteen, vaan taiteeseen.

Haus of Stonen muotokieli poikkeaa merkittävästi hänen aiemmista mallistoistaan. Madondo käyttää nyt luomuksissaan hillittyjä värejä, kuten norsunluuta ja kermanvalkoista, savenharmaata ja ruskean eri sävyjä. Vaatteet ovat luonnonmateriaaleista valmistettuja. Osa niistä on kevyitä ja laskeutuvia ja toiset noudattelevat rosoisempaa kerroksellisuuta.

”Halusin luoda taidetta vaatteiden muodossa. Koin, että mikäli taide herättää keskustelua ja on merkityksellistä ihmisille, se näkyy lopulta myös taloudellisena onnistumisena.”

Madondo ei keskittynyt suuriin kappalemääriin tai massatuotantoon. Hän ompeli muutamia kappaleita, ja löysi lopulta hyviä ompelojoita ja jälleenmyyjiä yhteistyökumppaniksi. Vaatteiden kysyntä kasvoi, mutta Zimbabwen taloudellinen tilanne teki yrityksen kehittämisestä haastavaa – Madondo joutui palaamaan ompelukoneen ääreen.

Hidastaminen oli lopulta hyvä päätös. Madondo laajensi Haus of Stonen kattamaan muotisuunnittelun lisäksi visuaalisen suunnittelun, puvustuksen ja konsultoinnin palveluja.

Luomistyö jatkui, ja vuonna 2020 Madondo alkoi tehdä kokeiluja macrame-kudontatekniikalla. Hän päätti jatkaa tekstiilitaiteen opiskelua ja kehittämistä. Ja alkoi kertoa tarinoita luomustensa avulla.

”Se oli osa luovaa prosessia. Olen jatkanut macramen parissa viime vuodet. ”Muoti on ’kieli’, jota hyödynnän. Se on kaiken tekemiseni keskellä. Muoti liittyy myös kulttuurimme säilyttämiseen”, Madondo sanoo.

Zimbabwe elää murrosaikaa. Maa on kärsinyt poliittisesta ja taloudellisesta epävakaudesta sitten 2000-luvun alkupuolen, ja se on hankaloittanut monien teollisuudenalojen, kuten muotialan toimintaa. Madondo arvioi, että maasta puuttuvat tällä hetkellä raamit ja rakenteet muotialan kehittämiseen.

”Mitä tulee luovaan alaan ja Zimbabwen muotiin, ilmassa on energiaa. Mutta mikäli sitä ei tueta todellisilla toimenpiteillä, joiden myötä se muuttuu joksikin merkitykselliseksi, energia hiipuu. Zimbabwen luova yhteisö on vahva, mutta sitä täytyy konkreettisesti tukea”, Madondo sanoo.

”Nuoret sukupolvet ovat nälkäisiä ja he luovat ilmaan ”hypeä”. Mutta mikäli heitä ei tueta, he palavat loppuun, kuten minäkin aikanaan. Mikäli Zimbabwen muotialaa ei tueta, se ei koskaan kehity niche-markkinaa pidemmälle.”

Muun muassa British Council, eli Brittein neuvosto, saksalainen Goethe-Institut ja nigerialaisen Afreximbank-pankin rahoittama CANEX Platform -alusta tukevat luovien ja kulttuurialojen tekijöiden toimintaa Zimbabwessa. CANEX on digitaalinen ekosysteemi, joka yhdistää luovan ja kulttuuriteollisuuden ammattilaisia ympäri Afrikkaa ja tarjoaa työkaluja verkostoitumiseen ja yhteistyöhön. Se tarjoaa myös paljon kaivattuja rahoitusmahdollisuuksia ja digitaalista markkinointia.

Madondo on saanut tukea Brittein neuvostolta ja CANEX-alustalta. Haus of Stone on matkustanut niiden mahdollistamana muun muassa Senegaliin ja Algeriaan, jossa muotitalo on esitellyt suunnittelemiaan malleja muotinäytöksissä. Palaute on ollut loistavaa.

Madondo on tutustunut suunnittelijoihin ympäri Afrikkaa ja nähnyt afrikkalaisen muodin kehittämisen haasteet. Hän on havainnut, että ilman kunnollista pääomasijoitusta tai vauraan taustan mahdollistamaa rahavirtaa muotisuunnittelu kautta Afrikan on äärimmäisen haastavaa. Lainoja tai ”starttirahaa” on monissa maissa lähes mahdotonta saada.

”Tiesin Zimbabwen olevan erittäin haastava maa muodille, mutta oli sydäntä särkevää, kun ymmärsin, että koko mantereelta näyttää puuttuvan muotia tukevat rakenteet ja järjestelmät. Kenia on nouseva muodin maa, ja siellä menestystä niittävät tällä hetkellä erityisesti perinteiset käsitöiden tekijät”, Madondo selventää.

Osa työstäni Zimbabwesta kotoisin olevana afrikkalaisena suunnittelijana on laajentaa keskustelua luksuksen ympärillä. Luksuksen käsitteen on luonut ryhmä ihmisiä.

Muoti liittyy myös kolonialismiin. Madondo kertoo, että esimerkiksi Keniassa tehdyt ja maailmalle päätyvät käsityöt on monesti rahoitettu ulkomaisen projektipääoman voimin. Tämä tarkoittaa sitä, että rahoittajat määrittelevät sen, millaisia muotikappaleita maasta kumpuaa.

”Meidän suunnittelijoiden täytyy usein sopia ulkoisen tahon määrittelemään muottiin, jolloin me ehkä menestymme jonkin tietyn asian – kuten korilaukkujen – tuottajana. Mutta kysymys kuuluu, miksi me afrikkalaiset emme voisi itse määritellä sitä, mihin kategoriaan kuulumme tai miten esittelemme kulttuuriperintöämme.”

Madondo antaa esimerkin siitä, miten kierrätetyistä materiaaleista valmistetut asiat on voimakkaasti tuotteistettu ja brändätty trendiksi.

”Me olemme täällä aina kierrättäneet ja hyödyntäneet erilaisia materiaaleja uusin tavoin, mutta emme kutsuneet sitä kierrätykseksi.”

Madondo kertoo, että Haus of Stonen alkutaipaleella hän käytti kankaiden pienimmätkin kappaleet ja tilkut, koska kankaat ovat arvokkaita. Kyse oli ennemminkin säästämisestä kuin tietoisesta kierrätyksestä. Sittemmin siitä on tullut osa Haus of Stonen tarinaa.

Madondo kyseenalaistaa myös perinteisen käsityksen luksuksesta ja luksusmuodista. Hän on hyödyntänyt malleissaan materiaaleja, kuten mutton cloth -puuvillakangasta, jota Zimbabwessa käytetään ennen kaikkea siivouksessa ja kiillottamisessa.

”Osa työstäni Zimbabwesta kotoisin olevana afrikkalaisena suunnittelijana on laajentaa keskustelua luksuksen ympärillä. Luksuksen käsitteen on luonut ryhmä ihmisiä, ja se on paketoitu onnistuneesti. Mutta esimerkiksi mutton cloth -kangas on puuvillaa, ja oiva kangas laadukkaan muodin luomiseen – erityisesti jos kyse on luomupuuvillasta.”

Madondo näkee muodin ja luovan alan jatkuvasti elävänä dialogina. Hän sanoo, että nuoremmat sukupolvet voivat arvostaa esimerkiksi valokuvia, joita muotitalo on ottanut Zimbabwen luonnossa.

”Muoti on myös arkistointia ja autenttisuuden dokumentointia tietyssä ajassa ja paikassa – erityisesti, jos suunnittelija tekee sitä yrittämättä istua ennalta määriteltyihin raameihin.”

Madondo näkee, että tulevaisuudessa Haus of Stone saavuttaa uusia kansainvälisiä markkinoita. Hän uskoo, että muotitalon luomukset kuuluvat kuratoituihin laatuputiikkeihin, massatuotteita niistä ei ole tulossa.

”Tarinani kumpuaa Zimbabwesta ja hitaasta muodista. Voisin valmistaa mallini Kiinassa, mutta olen rakentanut tarinaani vuosikymmenen, enkä halua heittää sitä ja arvojani roskakoriin.”

Suunnittelijan haaveet ulottuvat muotitaloakin pidemmälle. Madondo toivoo Haus of Stonen kehittyvän tilaksi, joka edustaa kestävyyteen ja perinteisiin tekemisen tapoihin nojaavia zimbabwelaisia suunnittelijoita.

”Haluan viedä myös muiden suunnittelijoiden töitä maailmalle tai auttaa heitä löytämään yhteistyökumppaneita. Mutta kuten mainitsin aiemmin, tähän tarvitsemme myös järjestelmän tukea.”

Jutun on kirjoittanut Maailman Kuvalehden Eteläisen Afrikan kirjeenvaihtaja.