Maaliskuisessa Pariisissa on koolla International Federation for Human Rights -järjestön kansainvälinen johtokunta. Järjestö on yli satavuotisen historiansa aikana vaikuttanut merkittävästi esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja kansainvälisen rikostuomioistuimen aikaansaamiseen. Kansalaisyhteiskunnan kaventunut tila on kouriintuntuvasti läsnä. Useita jäsenjärjestöjen edustajia on vangittuna ihmisoikeustyönsä takia esimerkiksi Bahrainissa, Intiassa ja Venäjällä.
Tämä porukka ei vähästä säiky, mutta globaali vyörytys demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää vastaan saa mietteliääksi. Puhumme muun muassa Yhdysvalloista, joka romuttaa oikeusvaltiota ja ilmastotoimia ja irtautuu useista kansainvälisistä sopimuksista. Samaan aikaan Venäjä jatkaa laitonta hyökkäyssotaansa Ukrainassa ja Israel kansanmurhaa Gazassa. Taustalla jättivaltiot Kiina ja Intia tekevät osansa sopimusjärjestelmän horjuttamiseksi.
Kuka järjestelmää enää puolustaa? Mistä löytyvät keinot pysäyttää tuho?
Ukrainalainen Oleksandra Matvichuuk kertoo maansa tilanteesta etäyhteydellä. Hänen johtamansa järjestö Centre fo Civil Liberties tutkii sotarikoksia Ukrainassa. Se sai vuonna 2022 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä venäläisen Memorialin ja valkovenäläisen Viasna-järjestön vankilassa olevan puheenjohtajan Ales Bialiatskin kanssa. Ukrainan kollegat ovat kiertäneet maailmalla vaatimassa Venäjän johtajien saattamista oikeudelliseen vastuuseen hävityksestä.
Trumpin valtaantulon, ja tätä kirjoittaessa Venäjää myötäilevien sekavien rauhanneuvotteluehdotusten myötä ukrainalaiset ja venäläiset ihmisoikeusjärjestöt peräänkuuluttavat ihmisten ja kansainvälisen oikeuden ottamista mahdollisten neuvottelujen keskiöön. People First! -kampanja vaatii muun muassa Venäjän pakkosiirtämien lasten palauttamista Ukrainaan ja sotavankien vapauttamista.
Jääkö kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisen järjestelmän johdonmukainen puolustaminen kansalaisyhteiskunnan tehtäväksi?
Keskusteluun liittyvät venäläinen ja palestiinalainen ihmisoikeuskollega. Myötäeläminen on voimallista: oikeuden vaatiminen ja toimiminen järjetöntä tuhoa vastaan yhdistää. Venäläiset, valkovenäläiset ja ukrainalaiset ihmisoikeusjärjestöt sekä palestiinalaiset ja israelilaiset järjestöt ovat tehneet pitkään yhteistyötä, mahdottomissa olosuhteissa.
Sodassa, rauhassa ja kansainvälisessä rikosoikeudessa on kyse todellisista ihmisistä, jotka ovat vaarassa unohtua ylätason keskusteluissa: Gazan pommituksissa viimeisen puolentoista vuoden aikana kuolleet yli 50 000 ihmistä, yli 20 000 pakkosiirrettyä ukrainalaista lasta, miljoonat Sudanissa kodeistaan paenneet.
Jääkö kansainvälisen oikeuden ja sääntöpohjaisen järjestelmän johdonmukainen puolustaminen kansalaisyhteiskunnan tehtäväksi? EU-maat, myös Suomi, korostavat sääntöpohjaisen järjestelmän tärkeyttä. Epäjohdonmukainen asemoituminen eri maiden rikoksiin ei kuitenkaan jää huomaamatta itsevaltaisilta johtajilta eikä ihmisiltä konfliktien ja kansanmurhien keskellä. Jos valtiot eivät puolusta kansainvälisiä normeja johdonmukaisesti, sääntöjen rikkomisen pidäkkeet liudentuvat. Se on turvallisuusuhka kaikkialla.
Demokraattisten maiden kannattaisikin vahvistaa työtä kansalaistoimijoiden kanssa. Ne tunnistavat uhat yleensä ensimmäisenä. Yhdenkään päättäjän ei ole syytä enää pilkata ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajia vaan kuunnella heitä.
Kirjoittaja toimii työelämäprofessorina Itä-Suomen yliopistossa ja on International Federation for Human Rights -järjestön johtokunnan jäsen.