Eino Saari, 45
Kirjailija, ohjaaja
”Ihmiset vapautuvat puhumaan vasta, kun kokevat olevansa turvassa”
Maailmaa parannetaan suhde kerrallaan ja suhteita parannetaan keskustelemalla. Nykyisin moni mies kokee, ettei keskustelua näistä aiheista – sukupuolittuneesta väkivallasta ja vallankäytöstä – ole turvallista käydä julkisuudessa. Ihmiset vapautuvat puhumaan vasta, kun kokevat olevansa turvassa. Samat ihmiset saattavat kokea, että keskustelua on mahdollista käydä pienemmissä piireissä, ystävien ja työyhteisöjen kesken. Pidän näitä keskusteluja ihan yhtä tärkeinä kuin julkista, yhteiskunnallista keskustelua. Olen itse käynyt kaikkein hedelmällisimmät keskustelut julkisuuden ulkopuolella.
Kun Me too -kampanja rantautui tänne valkoiseen, läntiseen maailmaan vuonna 2017, se näyttäytyi minulle aluksi ”peura ajovaloissa” -vaiheena. Monet miehet jähmettyivät, seurasivat keskustelua äänettöminä sivussa ja pohtivat, että miten tämä liittyy minuun: omaan vallankäyttööni, omaan suhteeseeni väkivaltaan, tilan ottamiseen ja antamiseen.
Sitten kun isoin aalto oli laantunut, muistan hetkiä, kun työyhteisöissä joku mies halusi kahdestaan keskustella tunteista, joita hänessä oli herännyt. Ne olivat varovaisia lähestymisiä. Oli häpeää, pelkoa ja syyllisyyttä siitä, miten on kohdellut toista ihmistä. Oli esimerkiksi suhtautunut alentavasti tai väheksyen naispuolisiin kollegoihin, viljellyt seksististä tai toiseuttavaa huumoria miesporukoissa.
Puheeksiottoa on myös harjoiteltava ja toistettava. Miesten välisistä ystävyyssuhteista väitellyt Ira Virtanen teki väikkärissään havainnon, että miehet ovat taitavia etsimään ja löytämään sellaisen tilan, jossa he pääsevät turvallisesti puhumaan asioista, jakamaan vaikeita kokemuksia toistensa kanssa. Ehkä yhä useampi mies voisi miettiä, tuleeko heille mieleen jokin sellainen ihmissuhde, jossa voisi kokeilla aiheesta puhumista.
Tarvitsisimme positiivisia roolimalleja.
Me too -liike sysäsi monia miehiä muuttumaan ja pohtimaan omaa suhdettaan väkivaltaan, naisvihaan, tunteiden ilmaisuun ja puhumiseen. Jokin siinä kyllä käynnistyi. Mutta sitten toisaalta mietin, junnaako levy edelleen paikoillaan. Mihin voisimme seuraavaksi ryhtyä?
Tarvitsisimme positiivisia roolimalleja. Erilaisia tarinoita siitä, kuinka voi tehdä muutoksen, korjauksen, puhua toisten kanssa – mitä ikinä se onkaan.
Mallitarinat voivat olla myös yhteisöllisiä. Yksilötarinoiden ohessa toivoisin kuulevani myös tarinoita yhteisöistä, joissa on onnistuttu löytämään sellaisia työkaluja, jotka tukevat vallankäytön läpinäkyvyyttä, puheeksi ottamisen kulttuuria ja väkivallan vastaista työtä.
Matti Kupila, 56
Miessakit ry:n Lyömättömän Linjan työntekijä, psykoterapeutti
”Nuorten miesten yhteydenotot ovat ihailtavissa määrin lisääntyneet”
Kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja sukupuolten toisiaan kohtaan osoittamasta väkivallasta tai vihasta, kaikkein hyödyllisin keskustelu olisi sellainen, jota kävisivät molemmat sukupuolet. Olen tehnyt lähisuhdeväkivaltatyötä kohta 25 vuotta, ja minulle on tullut tavaksi laskea erilaisissa seminaareissa ja työryhmissä, paljonko paikalla on miehiä. Se on melkein aina ollut kymmenen prosenttia. Miten voimme yhteiskuntana korjata tätä ongelmaa, jos mukana on vain kymmenen prosenttia miehiä?
Olen toiminut 14 vuotta Jussi-työntekijänä ja tehnyt kymmenen vuotta Miessakit ry:n Lyömättömässä Linjassa lähisuhdeväkivaltatyötä. Merkille pantavaa on, että miehet kertovat todella paljon vähemmän naisia kohtaan tekemästään seksuaalisesta väkivallasta kuin naiset, jotka hakevat uhripuolella apua.
Olen miettinyt, mistä tässä ristiriidassa oikein on kyse. Voi olla, että nainen elää alistetussa suhteessa pelon ja uhan keskellä ja toisinaan suostuu seksiin silloinkin, kun ei haluaisi. Mutta siitä ei parisuhteessa puhuta. Ehkä se on keino ratkaista jokin ongelma, saada mies paremmalle tuulelle tai riita ratkaistuksi. Ja sitten kun miehen kanssa jutellaan asiasta, moni haluaa ajatella, ettei ole missään nimessä syyllistynyt seksiin painostamiseen tai varsinkaan raiskaukseen.
Pystyäkseen ja halutakseen hakea apua väkivaltaiseen käytökseensä miesten täytyy uskoa siihen, että avusta on hyötyä.
Naisviha ei kuitenkaan ole noussut urani aikana mitenkään merkittävällä tavalla esille. Suomalaisessa yhteiskunnassa on paljon syrjivää toimintaa, enkä osaa nähdä puheen alla olevaa naisvihaa yhtä isona ongelmana kuin vaikka rasismia. Tiedän, että sitä on silti olemassa.
Lyömätön Linja on maksuton, valtakunnallinen palvelu, johon voivat ottaa yhteyttä väkivaltaa tehneet miehet tai miehet, jotka pelkäävät siihen syyllistyvänsä. Suurin osa avunhakijoista on pitkässä parisuhteessa, ja heillä on ehkä pieniä lapsia. Viime aikoina ovat ihailtavissa määrin lisääntyneet nuorten miesten yhteydenotot. Tänä päivänä nuoret miehet ovat tiedostavampia tässä asiassa, ja tietoa on myös saatavilla enemmän. Kaikki tämä johtaa parempaan suuntaan.
Ajattelen, että pystyäkseen ja halutakseen hakea apua väkivaltaiseen käytökseensä miesten täytyy uskoa siihen, että avusta on hyötyä. Ovi avun vastaanottamiseen saattaa olla vain pikkuisen raollaan, ja se voi mennä nopeasti kiinni, jos mies kokee, ettei kukaan ole kiinnostunut hänen asioistaan. Siksi me olemme yrittäneet tehdä yhteydenoton mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi.
Nosh A Lody, 35
Jäbät & Tunteet -yhteisön perustaja, yrittäjä
”Sallimmeko miesten olla keskeneräisiä?”
Mietin aina, ovatko miehet tunnetasolla yhteydessä itseensä. Jos ei ole yhteydessä tunteisiinsa tai ymmärrä niitä, onko kovin helppoa keskustella vaikkapa naisvihasta? Uskon, että moni mies kokee toimineensa väärin ja kamppailee syyllisyyden kanssa. Mutta usein miehet eivät pysty käsittelemään sitä – puhumaan siitä ja sitten päästämään irti ja toimimaan toisin.
Kun aloin itse käydä näitä keskusteluja naisiin kohdistuvasta väkivallasta – sekä henkisestä että fyysisestä – esiin nousi paljon vaikeita tunteita. Tiedostin, että olen itse ollut osa ongelmaa. Oli häpeää siitä, että olen käyttäytynyt huonosti, mutta tunsin myös rohkeutta siitä, että uskallan myöntää sen itselleni.
Kaikki miehet eivät toimi väärin, mutta me kaikki voimme kantaa vastuuta. Annan esimerkin. Olin marraskuussa kävelemässä kotiin pimeällä, kuuntelin musaa ja minulla oli huppu päässä. Edessäni käveli nainen. Koen olevani aika aistiherkkä ja jossain kohtaa havahduin siihen, että tunnen naisen pelon. Mietin, miten tekisin itseni mahdollisimman turvalliseksi. Kävelin äkkiä hänen ohitseen, ettei se takana käveleminen pelottaisi häntä.
Tuo on se ilmasto, jossa naiset elävät. Jos meillä miehillä on valta tehdä huonoja päätöksiä ja aiheuttaa turvattomuuden tunnetta, niin eikö meillä myös ole valta olla hyviä ja turvallisia? En koe, että on esimerkiksi minun vastuullani tehdä Jäbät & Tunteet -podcastia, mutta minulla on miehenä valta vaikuttaa siihen, miten keskustelemme.
Uskon keskustelu- ja kohtaamiskulttuuriin. Jos parannamme niitä, se edistää asioita aika paljon.
Olemme järjestäneet kohta kahden vuoden ajan Jäbät & Tunteet -porukalla keskusteluklubeja joka keskiviikko eri kaupungeissa. Siellä on puhuttu esimerkiksi naisvihasta, väkivallasta, miehuudesta, taloudesta ja häpeästä. Klubeille osallistuu eri-ikäisiä ja eri elämänpoluilla olevia miehiä, myös paljon yksinäisiä miehiä, jotka etsivät paikkoja tutustua muihin ja keskustella.
On myös tyyppejä, jotka tulevat vain kuuntelemaan ja saavat turvaa siitä, että näkevät miesten puhuvan. Seuraavalla kerralla he ovat ehkä saaneet vähän rohkeutta puhua itsekin. Luomme tiloja, joissa miehet pääsevät yhdessä keskustelemaan – jotta ei tulisi sitä pelkoa, ettei näistä asioista voi puhua.
Uskon keskustelu- ja kohtaamiskulttuuriin. Jos parannamme niitä, se edistää asioita aika paljon. Nyt moni mies ei tule kohdatuksi sellaisena kuin on. Sallimmeko miesten olla keskeneräisiä? Onko meillä liikaa odotuksia heitä kohtaan, minkä seurauksensa he menevät jumiin ja sulkeutuvat kuoreensa? Kulttuurimme on tappanut monen miehen sisäisen lapsen. Se sisäinen lapsi, joka on haavoittuvainen ja lempeä, ei pääse kukoistamaan.
Tässä jutussa puhutaan vain binäärisistä mies- ja naissukupuolista, sillä patriarkaalinen sorto rakentuu pitkälti näiden sukupuolten vastakkainasettelun varaan.