Ulkomaanjournalismi on yksipuolistunut.  

Samaa mieltä. Tämä kehitys on ollut käynnissä jo vuosia. Ulkomaanjournalismi on Suomessa kyllä yhä laadukasta, mutta sitä on vähän ja se painottuu länsimaiden uutisiin. Monissa lehdissä ei ole enää omia ulkomaantoimituksia, ja esimerkiksi maakuntalehdissä nojataan yhä enemmän pelkästään yhteistoimitusten juttuihin tai uutistoimistojen materiaaleihin. Maailmalla asuvia kirjeenvaihtajia on vähemmän kuin ennen. 

Elämme aikaa, jona oma napamme kiinnostaa meitä eniten. Ehkä ulkomaanjournalismia ei arvosteta tällä hetkellä kovin paljon, tai ainakin siitä on helppo leikata. 

Media on unohtanut päätehtävänsä, luotettavan tiedon välittämisen, ja se näkyy uskottavuuden vähentymisenä. 

Kyllä ja ei. Yleisesti ottaen voi luottaa siihen, että suomalainen media välittää luotettavaa tietoa. Silti korostunut klikkausten ja rahan perässä juokseminen väistämättä johtaa siihen, että sisältö kevenee, sillä viihde myy. Vaikka median tehtävänä on palvella lukijaa, sillä on myös itsellään valtaa päättää, mikä tieto on tärkeää ja oleellista. Median pitäisikin ottaa päätösvastuu takaisin itselleen. Kepeille jutuille on paikkansa, mutta viihdettä ihmiset saavat muualtakin. Journalismin tehtävä ei ole tuottaa viihdettä. 

Media voi ehkäistä yhteiskunnan polarisoitumista tarjoamalla monenlaisia näkökulmia maailmaan. 

Kyllä mielestäni voi. Kun tuodaan esiin mahdollisimman monta näkökulmaa, yleisön kuva maailmasta monipuolistuu. Yksi tapa on haastatella kaikenlaisia ihmisiä kaikenlaisissa konteksteissa eikä vain silloin, kun aihe liittyy juuri tiettyyn ihmisryhmään. 

Polarisaatiota voisi välttää avaamalla tarkemmin ihmisten ajattelua ja huolia. 

Media pystyy myös valitettavasti lisäämään polarisaatiota. Jutut, joissa kaksi täysin eri mieltä asiasta olevaa ihmistä laitetaan riitelemään keskenään, eivät aina tuo esiin harmaita sävyjä. Toisaalta ymmärrän, että median tehtävänä on nostaa esiin ristiriitoja ja epäkohtia. Ehkä polarisaatiota voisi välttää avaamalla tarkemmin ihmisten ajattelua ja huolia. 

Suomi ei ole enää järjestöjen luvattu maa. 

En tiedä, voiko niin vielä sanoa, mutta tilanne näyttää huolestuttavalta. Hyvin erilaisten järjestöjen rahoitusta on leikattu samaan aikaan: kulttuurin, nuorison, sosiaali- ja terveysalan ja rauhan parissa työskentelevien järjestöjen rahoitusta. Rahoituspäätökset ovat taloudellisia mutta aina myös poliittisia. 

Puhutaan myös siitä, etteivät järjestöt kiinnosta enää nuoria, mutta vapaampi ruohonjuuritason toiminta kiinnostaa. Mielestäni on hyvä muistaa, etteivät ne sulje toisiaan pois. Kansalaisyhteiskunnan eri muodot ovat tarpeellisia. 

Järjestöjen julkaisemat mediat eivät voi tehdä riippumatonta journalismia. 

Kyllä voivat tehdä. Tärkeää on huolehtia, että medialla on vapaus tehdä toimitukselliset päätökset itse. Sama koskee kaikkia medioita. Media voi osoittaa riippumattomuutensa esimerkiksi sitoutumalla Journalistin ohjeisiin. 

Kaikilla medioilla on takanaan jonkinlainen arvopohja. 

Voi olla, että järjestöjen julkaisemien medioiden journalismi vaikuttaa ideologisemmalta, koska niiden arvot näkyvät usein selkeämmin ulospäin. Kuitenkin kaikilla medioilla on takanaan jonkinlainen arvopohja. 

Järjestöjen asiantuntijat eivät pääse ääneen mediassa. 

Totta kai he jonkin verran pääsevät – järjestömaailmaa ei ole suljettu pois mediasta. Silti mediassa usein puhuvat ihmiset, joilla on taloudellista tai poliittista valtaa tai asiantuntijuutta. Se on ymmärrettävää, mutta myös järjestöihmisillä on asiantuntemusta ja usein parempi kosketus ruohonjuuritasoon.  

On kiinnostavaa, että rikkaita ja valtaapitäviä pidetään yhä usein parhaina asiantuntijoina. 

Mediassa järjestöjä saatetaan pitää puolueellisina niiden arvojen ja tavoitteiden takia, mutta kyllä muillakin haastateltavilla on arvoja ja tavoitteita. Esimerkiksi pankkien edustajat neuvovat mediassa ihmisiä sijoittamisessa, sillä heidän intresseissään on saada ihmiset sijoittamaan rahaa. On kiinnostavaa, että rikkaita ja valtaapitäviä pidetään yhä usein parhaina asiantuntijoina. 

Printin kuolema voi johtaa journalismin hitaaseen kuolemiseen. 

Vaikea sanoa. Periaatteessa laadukasta journalismia voi tehdä mihin tahansa formaattiin. Pelkään kuitenkin, että jos printti kuolee, verkon muu ilmainen tarjonta houkuttaa yleisöä enemmän kuin maksullinen, laadukas verkkojournalismi. Toivon myös, että printin kuolemaa ei pidettäisi itsestäänselvyytenä. Se on monessa suhteessa yhä korvaamaton. 

Media-ala on kärvistellyt pitkään rahoituksen kanssa. Tällaisina aikoina pitäisi panostaa journalismiin ja sen laatuun, ei leikata siitä. 

Juuri näin. Tällaisina aikoina pitäisi todellakin panostaa journalismin laatuun. Jos mediaan ei luoteta, disinformaatiokin leviää herkemmin. Se taas vaikuttaa yhteiskunnan vakauteen. 

Valtio voisi näyttää arvostavansa journalismia tukemalla sitä. Se, miten tämä pitäisi tehdä, on tietysti oma kysymyksensä. Toisaalta katsoisin myös rahoittajiin medioiden takana. Laadukas journalismi on itseisarvo, eikä sitä pitäisi nähdä pelkästään liikevoittojen tuottajana.