Työskentelin vuosia sitten suomalaisessa kehitysyhteistyöjärjestössä, jossa kummitoiminta oli keskeinen osa työtä.

Kummitoiminta on hyväntekeväisyyden muoto, jossa yksityishenkilöt, usein länsimaiset, tarjoavat taloudellista tukea kehitysmaissa asuville lapsille ja heidän yhteisöilleen. Tuella parannetaan elinoloja, ja kummit saavat vastineeksi pitää yhteyttä lapseen ja mahdollisuuden vierailla hänen luonaan. Vaikka kummitoiminta tarjoaa konkreettisen tavan osallistua kehitysyhteistyöhön, siihen liittyy myös eettisiä haasteita.

Yksi niistä on lasten kuvien käyttö rahankeräyskampanjoissa, mikä on johtanut lasten yksityisyyden menettämiseen. Eri järjestöjen välillä on toki suuria eroja: räikeimmissä tapauksissa kummilapsi voidaan valita ulkonäön perusteella, kun taas toisissa rajoitetaan valintaa lapsen iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.

Kuvien käytön puolustelu ja yksityisyyden vieminen perheiden suostumuksella on edelleen yleistä. Kummilasten roolina on symboloida köyhyyttä ja kehitysapua. Lapsi itse jää rahankeräyksen välineeksi. Lapsi ei kuitenkaan ole vain avustuksen symboli vaan ihminen, jonka elämä ja yksityisyys ansaitsevat kunnioitusta.

On myös tärkeää kysyä, onko kuvan käyttö todella vapaaehtoista, jos perheen elämä ja toimeentulo riippuvat suurelta osin ulkopuolisesta avusta.

On entistä tärkeämpää tarkastella omaa toimintaamme kriittisesti ja varmistaa, ettei se ole jäänyt jumiin kolonialismin perintöön.

Vaikka järjestöt noudattavat nykyään tarkempia ohjeistuksia, lasten ja kehittyvien maiden ihmisten yksityisyyttä markkinoidaan edelleen tavalla, joka hyödyttää pääasiassa lahjoittajia. Länsimaissa saatamme kokea olevamme hyväntekijöitä, mutta toimintamme on silti kytköksissä länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan etuihin ja valta-asemiin.

Myös itse kummitoimintaa voi tarkastella kriittisesti. Se asettaa lapset eriarvoiseen asemaan keskenään, vaikka lahjoitukset menisivätkin koko yhteisölle. Yhdellä lapsella voi olla kummi ja toisella ei. Tämä on haaste myös silloin, kun kummilapsi itse ”valitsee” kumminsa.

Kummitoimintaan liittyvät vierailut kummilasten luona lisäävät vallankäytön riskejä, joita ei voida täysin hallita, vaikka niitä yritettäisiin minimoida ohjeistuksilla. Kummit, jotka tulevat lännen vauraista maista, saavat mahdollisuuden vaikuttaa kummilasten ja heidän perheidensä elämään tavalla, joka voi johtaa väärinkäytöksiin.

Monet järjestöt ovatkin pohtineet ja löytäneet ratkaisunsa näihin ongelmiin. Silti kysymys kuuluu: Ovatko riskit todella sen arvoisia? Jos kummitoiminnassa on kyse lapsen ja perheen elinolojen parantamisesta, miksi sen hintana on lapsen yksityisyyden menettäminen ja elämäntarinan tuotteistaminen? Globaalin eriarvoisuuden kasvaessa meidän on entistä tärkeämpää tarkastella omaa toimintaamme kriittisesti ja varmistaa, ettei se ole jäänyt jumiin kolonialismin perintöön.

Kirjoittaja on ihmisoikeusaktivisti.